Ay-liikkeen arvot

Aina silloin tällöin kuulee kritiikkiä Ay-liikkeen moraalia ja arvoja kohtaan. Kritiikki on perusteetonta, sillä Suomalaisella Ay-liikkeellä on korkea moraalikäsitys ja yhdenvertaisiin ihmisoikeuksiin perustuva arvomaailma.

Monesti unohtuu, että Ay-liike ajaa työntekijöiden lisäksi myös yrittäjien etua. Tämä tuli hyvin esiin viimeksi, kun Sähköliitto vei käräjäoikeuteen puolalaisten jäsentensä alipalkkauksen Olkiluoto3:n rakennustyömaalla. Käräjäoikeus haki tulkintapyynnön Euroopan unionin tuomioistuimelta. Tuomioistuimen ratkaisun mukaan palkka on maksettava maan työehtosopimusten mukaisesti. Puolalainen sähköyhtiö joutunee maksamaan työntekijöilleen seitsemän miljoonan edestä palkkasaatavia. Samalla tämä tarkoittaa sitä, että Suomalaisilla yrityksillä on mahdollisuus kilpailla alipalkattua ulkomaista työvoimaa vastaan, koska kaikkien Suomessa työskentelevien työntekijöiden palkkojen tulee perustua Suomalaisiin työehtosopimuksiin. Tämä oli merkittävä päätös Suomalaisten yritysten ja työntekijöiden puolesta. Alulle panija tässä ei ollut valtio tai työnantaja, vaan nimenomaan ammattiliitto.

Paljon myös kritisoidaan Ay-liikkeen institutionaalista asemaa ja kolmikantaan perustuvaa neuvottelemista. Suomessa Ay-liike on neuvotellut työehtosopimuksissaan työntekijöille sellaisia asioita, joita Suomen työlainsäädäntö ei tunne. Näitä ovat mm. ilta- ja yövuorolisät, lomaraha, palkkarakenne, palkankorotukset, minimipalkat, arkipyhäkorvaus ja palkallinen vapaa lapsen sairastuessa. Näiden etuuksien menettäminen kohdistuisi erityisesti vuorotyöntekijöihin, perheellisiin ja nuoriin työntekijöihin.
Periaatteessa siis Ay-liikkeeseen kohdistuva kritiikki kohdistuu myös näihin etuuksiin.

Ay-liikkeen jäsen, ja ylpeä siitä!
Petri Partanen

petripartanen
Sosialidemokraatit Kokkola

Opiskelija, Teollisuusliiton valtuuston jäsen Kokkolan kaupunginvaltuutettu, bloggaaja ja somettaja.
Kiinnostuksen aiheet: palkansaajien oikeudet eli ihmisoikeudet, turvallisuuspolitiikka, maailmanpolitiikka, valtakunnanpolitiikka, lait ja sopimukset em. asioiden ympärillä, sekä kirjoittaminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu