Sopimus syntyi, mitä tekee hallitus

Sopu löytyi työllisyys- ja kasvusopimuksen kolmannesta vuodesta, ja kolmikantainen neuvotteleminen osoitti jälleen, että sopimiskykyä ja joustavuutta löytyy myös AY-liikkeeltä. Vaatimattomat, ja jopa ostovoimaa laskevat, palkankorotukset tulevat tasoltaan olemaan kahden edellisen vuoden korotusten kaltaisia. Tällä parannetaan merkittävästi hallituksenkin vaatimaa viiden prosentin kilpailukykyhyppäystä esimerkiksi Saksaan nähden. Saksassa palkankorotukset ovat olleet tasoltaan esimerkiksi IG-metallin sopimaa 3,4% suuruusluokkaa, mikä ylittää Saksan yleisen inflaatiotason yli kolminkertaisesti.

Saavutettu sopu ei kuitenkaan tuntunut riittävän pääministerillemme, joka haaveilee vielä tämänkin lisäksi keskusteluita viiden prosentin tuottavuushyppäystä, jolla hän on myöntänyt tarkoitettaneensa esimerkiksi 100 tunnin lisäystä vuosityöaikaan. Palkansaajia ei saa laittaa epärealististen vaalilupausten ainoiksi maksajiksi. Jos yksinkertaisesti palkkaa laskemalla tai työaikaa pidentämällä valtio pelastuisi, olisi Kreikassa meitä parempi tilanne. Kreikassa tehdään noin 300 tuntia enemmän töitä vuodessa ja kokonaistyökustannukset ovat noin puolet meidän tasostamme. Vastaavasti Saksassa olisi huono tilanne, koska kokonaistyökustannukset ovat meidän tasoamme, mutta he tekevät vuodessa noin 300 tuntia vähemmän kuin me.

Jos juuri sovittua äärimaltillista ostovoimaa laskevaa palkkaratkaisua ei huomioida osana yhteiskuntasopimusneuvotteluissa vaadittua viiden prosentin tuottavuushyppäystä, koen itseni huijatuksi ay-liikkeen edustajana, sekä tavallisena palkansaajana.

petripartanen

Palkansaaja, Teollisuusliiton valtuuston jäsen, SAK Kokkolan seudun paikallisjärjestön ja Pohjanmaan aluetoimikunnan puheenjohtaja, Kokkolan kaupungingvaltuutettu, bloggaaja ja somettaja, Isä. Kiinnostuksen aiheet: palkansaajien oikeudet eli ihmisoikeudet, turvallisuuspolitiikka, maailmanpolitiikka, valtakunnanpolitiikka, lait ja sopimukset em. asioiden ympärillä, sekä kirjoittaminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu