YLE on strateginen resurssi
Koko media-ala elää parhaillaan suuressa murroksessa joka näyttäisi olevan siirtymässä jo toiseen vaiheeseen, jossa ihmiset alkavat itse tuottamaan uutisia ja mediaa. Silti kaupallinen media tuntuu haikailevan menneisyyteen, jossa kaikkien tulisi istua kuuliaisesti TV:n ääressä katsomassa mainoksia. Tietoisina tai tietämättöminä äänitorvina kaupallisen median lisääntymiselle toimivat Yleisradion toimintaedellytyksiä vastustavat tahot. Yleensä vastustetaan populistisesti Yle-veroa, joka on kuitenkin huomattavasti oikeudenmukaisempi keino rahoitukselle, kuin entinen vähätuloisia syrjivä tasamaksu.
Jos meillä ei olisi ilmaista valtion radiota, niin tilalle tulisi tavalla tai toisella ilmaista mediatarjontaa idästä ja lännestä. Itänaapurimme panostaa tiettävästi noin 300 miljoonaa dollaria vuodessa oman propagandansa levittämiseen erilaisissa medioissa. Valtiollisen median strateginen merkitys on korvaamaton tilanteessa jossa maata uhkaisi esimerkiksi pieniin vihreisiin miehiin liittyvä kriisi. Jos tämmöisessä tilanteessa ei ole koko maan kattavaa, valtiolle ilmaista ja oikeaa totuutta kertovaa mediaa, olisi vieraan vallan huomattavasti helpompi toimia maan rajojen sisällä.
Erityisesti YLE:n Venäjänkielinen uutistarjonta on strategisestikin tärkeää, koska se tarjoaa luotettavaa tietoa Suomen Venäläisille. Muutoin he olisivat pelkästään itänaapurin uutistarjonnan varassa ja informaatiosota Ukrainassakin osoittaa kuinka tärkeää oikean tiedon nopea saaminen voi olla. Miten kaupallinen media toimisi erinäisissä kriisitilanteissa? Todennäköisesti myymällä näkyvyyttä eniten tarjoavalle.
Jos valtion omalla medialla ei olisi toimintaedellytyksiä rahoituksen puuttuessa, johtaisi se myös suomalaisen kulttuurin hiljaiseen kuolemaan. Tilalle tulisi vastaavaa kulttuuria idästä ja lännestä. Muutaman sukupolven päästä lapsenlapsemme tuntisivat asioita ennemminkin idästä ja lännestä, kuin kotimaasta. Kautta vuosituhansien on tiedetty että tuhoamalla kansakunnan kulttuurin rakennuksien, taiteen ja kaiken kirjoitetun osalta, luot tilanteen jossa koko kansaa ei ole ollut koskaan olemassakaan.
Yleisradion toimintaedellytysten merkittävä supistaminen olisi erityisesti tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa todella epäisänmaallinen ja jopa kansallista turvallisuutta heikentävä teko. Jokaisella itseään kunnioittavalla valtiolla tulee olla koko maan kattava, säännöllinen ja laadukas mediatarjonta.
Kirjoitus oli pohjanmaan demarien blogissa 15.03.2016
Jos ei kerran poisteta, voisi budjettia kiristää sen verran että jää ne hömppäviihdeohjelmat tekemättä.
”Oikeasta totuudesta” voi olla montaa mieltä. Kyllä siellä totta puhutaan, jotkut yksityiskohdat saattavat vain unohtua ja vasemmistolaisuus pistää silmään kuin kipeä varvas.
Ilmoita asiaton viesti
Muistutan vain että joku muu voi pitää siitä ohjelmasta jota itse pidät huonona ja turhana, Yle kun on kanava kaikille eikä vain sinulle tai minulle.
Ilmoita asiaton viesti
Johan oli höpöä.
Jos ei olisi siis monopolia tulis tilalle muuta tarjontaa. Juuri näin. Tämähän on juuri monopolien purun tarkoitus.
Jokainen valitsee mediansa itse muutenkin. Blogisti ja kaltaisensa haluavat vain toisten maksavan omat laskunsa.
Jos katselee tehtyjä tilastoja, niin yle tulee katsoja ja käyttäjämäärien myötä häviämään. Jo nyt käyttö painnottuu eläkeläisiin. Nuoret etsivät tietonsa ja viihteensä muualta. Vaikka yle on lähtenyt tähän viihde tarjonnan taisteluun matkimalla yksityisiä, käyttämällä pakkoveroja amerikailaisten sarjaohjelmien ostamiseen jne.. Tulokset ovat huonot.
Mitä tulee ylen totuuteen. Voi vain hymyillä. Se on kovin valikoivaa ja mielyttää tietenkin tiettyä joukkoa.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän ole parempi siirtyä tähän päivään ja unohtaa suunnitelmatalouden möhömahaorganisaatiot. Ilmankin pärjätään oikein hyvin.
Ilmoita asiaton viesti
Yle-vero on epäoikeudenmukainen ja mediakilpailua vääristävä. Olen hallintoalamaisena tiedusttellut Yleltä paljonko pienet ja keskisuuret yritykset maksavat Yle-veroa – vastausta ei ole kuulunut!? Arvioisin 30-50 milj.euroa. Kaksi yritystä joissa olen osakkaana maksaa sitä n. 3800 euroa yhteensä ja itse sen kuuluisan 140 euroa. Oikeudenmukaista vai mitä?
Ilmoita asiaton viesti
”Yleensä vastustetaan populistisesti Yle-veroa, joka on kuitenkin huomattavasti oikeudenmukaisempi keino rahoitukselle, kuin entinen vähätuloisia syrjivä tasamaksu.”
Tässä on taas käytetty sanaa ”oikeudenmukainen” rankasti väärin. Nythän verotus saattaa kohdistua niihin jotka eivät käytä ylen palveluita.
Ainoa aidosti oikeudenmukainen tapa rahoituksella olisi maksaa käytön mukaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ylestä on parasta se että se hyödyntää paljon muiden Euroopalaisten yleisradion kuten BBC:n tuotantoa mutta pitäisi kyllä olla jokin koka valvoisi ylen laatutasoa nimittäin tuntuu oudota että samalla kun leikataan ohjelmatuotannosta mutta samalla ylen pääliköt korottelevat palkkiotaan. Ihmiset kun haluavat laatua vastineeksi yleverosta, muutoin ainakin suomalaaiset tuppaavat kokemaan itsensä petetyiksi. itse petyin viimeksi esitettyyn Yle Battlen jaksoon jossa molemmat väittelijät oli valittu puomustamaan Euroopan liittovaltio kehitystä sen sijaan että omisivat väitelleet eri vastaan, mutta toivonkin että kyse oli virheestä eikä propagandasta. Muuten onkin mielestäni Yle esittänyt hyviäkin ohjelmia.
Ilmoita asiaton viesti
Pylkkönen toi esiin ainoan pätevän väittämän ylen pakkoverosta.
Ilmoita asiaton viesti
Jotain kummallista kuviossa on, että YLE:n saatua turvattua perusrahoituksensa aiempaa korkeammalle tasolle yhtiössä on käyty jo ties kuinka monet yt-neuvottelukierrokset, ohjelmaostot kotimaisilla tuotantoyhtiöiltä on laitettu jäihin, tehdäänsurullisen huvittavia ohjelmaformaattiostoja maailmalta sekä pyöritetään uusintoja jo 5. tai 6. kierrosta.
Ilmoita asiaton viesti