Kullanvuolemistalkoot
Mitä eroa on valtiollisella ja pörssiomisteisella terveyspalvelun tuottajalla? Pörssiomisteisen tarkoitus on tuottaa omistajilleen voittoa, kun taas valtiollisen tehtävä on tuottaa pelkästään hyvinvointia omalle kansalleen. Tähän moraaliseen ongelmaan on nyt törmätty Ruotsissa, jossa on asetettu selvitysmies tutkimaan mihin verovarat ”katoavat” heidän terveyspalveluiden valinnanvapautta korostavassa mallissaan. Ilmaan on heitetty jopa sellainen ajatus, että yksityisten terveysalan yritysten voittojen tavoittelua pitäisi rajoittaa lailla, jotta varoja käytettäisi edes rahtunen palveluiden kehittämiseen. Olisikohan liian vallankumouksellista ehdottaa tälle Ruotsalaiselle selvitysmiehelle, että jos SOTE-palveluiden järjestäjä olisikin valtiollinen taho, niin verovarojen ”katoamisongelmaa” paratiiseihin ei olisi.
Säästämistä ja tehokkuutta on myös käytetty perusteluina, kun on puhuttu SOTE-palveluiden uudistamisen tarpeesta. Suomi sijoittui erittäin hyvin Euro health consumer index 2015-tutkimuksessa. Kyseessä on Eurooppalainen tutkimus, jonka perusteella voidaan sanoa Suomessa olevan koko Euroopan neljänneksi paras ja EU-maista toiseksi paras terveydenhuoltojärjestelmä. Tutkimuksessa Suomi sai erityismaininnan koko Euroopan kustannustehokkaimmasta terveydenhuoltojärjestelmästä. Ruotsi sai tässä tutkimuksessa lähes sata pistettä vähemmän, ja sijoittui kokonaistilastossa vasta kymmenenneksi. Näiden esimerkkien jälkeen uskallan kyllä väittää, ettei meidän kannata ottaa mallia ainakaan Ruotsista siihen, miten nämä asiat kannattaa tulevaisuudessa järjestää.
On lapsellista kuvitella, etteikö meillä Suomessa tulisi olemaan vastaavan kaltaisia ongelmia, jos koko terveysala alistetaan yksityisten yritysten temmellyskentäksi. Tästä hyvänä kotimaisena esimerkkinä toimii mm. terveysalan yritys Mehiläisen ja verottajan välinen kiista. Verottajan mielestä kyseessä on verojen välttely, yhtiön sisäisten laina-järjestelyiden muodossa.
Ei tarvitse pelätä, etteikö yksityiset terveysalan yritykset olisi valmiita taistelemaan viimeiseen vanhukseen ja hädänalaiseen, jotta saisi vielä vähän lisää voittoja veroparatiiseihin. Tulossa ovat suoranaiset kullan vuolemistalkoot ja ”aikamme Klondike”, kuten docventureskin toteaa hyvinvointivaltionkummit.fi parodia-sivustollaan. Kauppalehden tekemän kyselytutkimuksen mukaan 69 prosenttia Suomalaisista ei usko SOTE:lle asetettujen tavoitteiden täyttyvän. Jos kansa todella tietäisi mitä on tapahtumassa, niin kyselyn tuloksena 69 prosenttia kansasta pelkäisi, että SOTE toteutuu hallituksen kaavailemalla tavalla.
Pitkällä tähtäimellä kunnat lakkauttava Maakuntauudistus on tulossa alueuudistuksen nimellä. Tätä lähtökohtaa vasten SOTE-palvelut olisi järkevä toteuttaa siten, että kunnat ja aluekunnat olisivat SOTE-palveluiden tuottajia, joita yksityinen ja kolmas sektori voisivat ostopalveluna täydentää. Pelkään että Sipilän hallitus toimii kuten keskinkertaiset Suomalaiset toimitusjohtajat monesti toimivat. Puutteet valmistelussa ja selvitystyössä korvataan järkähtämättömyydellä ja kaverikapitalismilla. Toivon että pelkoni osoittautuu turhaksi.
Kirjoitus oli kolumni Keskipohjanmaassa 10.10.2016
– ”Pörssiomisteisen tarkoitus on tuottaa omistajilleen voittoa, kun taas valtiollisen tehtävä on tuottaa pelkästään hyvinvointia omalle kansalleen.”
Noin teoriassa, mutta käytännössä valtiolliset laitokset ottavat myös tehtäväkseen (suoja)työpaikkojen ja palkankorotusten tuottamisen johtoportaalleen.
Ilmoita asiaton viesti
Yksityisellä voi syntyä hiukan vähemmän suojatyöpaikkoja, mutta palkankorotukset johtoportaalle taitaa ohittaa reilusti julkisen sektorin.
Ameriikan ihmemaassa sikäläinen Sote (Obamacare) on toiminut jo pidempään ja ennen sen alkua muistaakseni reilu 16 % BKTsta meni terveydenhoitokuluihin. Sekin oli jo maailmanennätys kalleudessaan. Sitten kehiteltiin nämä yksityisiin terveysvakuutuksiin nojaavat mallit ja nyt menee jo rapiat 20 % BKTsta.
Lisäksi osa vakuutusyhtiöistä on jo vetäytynyt markkinoilta ja loput nostaneet maksunsa niin jäätävälle tasolle, että moni harkitsee mieluummin maksavansa sakkoja kuin sairausvakuutusta, joiden omavastuutkin ovat pelottavia.
Nelihenkisen perheen vakuutusmaksu voi olla vuodessa helposti 20 – 30 000 dollaria. Siis siinäkin tapauksessa, ettei käytä palveluja lainkaan.
Arvatenkin tämä loistoidea on rantautunut meille amerikkalaisen konsulttitoimisto McKinseyn kautta, koska se on ollut kaikkien hallitusten pääasiallinen asiantuntija jo kymmenisen vuotta.
Suomeen suunnitellut rahastuskolhoosit eivät poikkea Ameriikan mallista kuin väestöpohjaan suhteutettuna.
Jos hidas ja kankea korvataan kalliilla ja tehottomalla, niin mitä sillä saavutetaan?
Ilmoita asiaton viesti
Ei tietenkään mitään saavuteta, jos otetaan jonkinlainen sekamalli, missä palvelut tuotetaan yksityisesti, mutta kustannetaan verovaroin (pakollinen sairasvakuutus on käytännössä sama asia kuin vero) ja pahimmassa tapauksessa vielä niin, että jollain yksityisellä toimijalla on monopoli. Siinä tietenkin saadaan vain huonoimmat puolet molemmista järjestelmistä.
Ilmoita asiaton viesti
Tilinteko taitaa olla muotia nykyään muuallakin kuin pörssiyhtiöissä. Julkisella puolella se vaan on lain erityisessä suojeluksessa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016101022442720_u…
Poliitikot kepuloivat ja ketkuilevat hyvät tilit hädässä olevilla ihmisillä.
Salakuljettajatkin tekevät muuten hyvän tilin näiden ihmisten kustannuksella, että silleen.
Ilmoita asiaton viesti
Yksityiset yritykset luovat hyvinvointia voittoa tavoitellessaan. Siihen perustuu kaikkien länsimaiden korkea elintaso.
Kunnallinen ja valtiollinen tuotanto, mysö terveyspalvelujen tuotanto, tuhoaa yhteistä varallisuutta tehottomuudellaan. Palvelunkin se hoitaa huonommin kuin yksityinen. Insentiivi siihen, kilpailu ja voiton tavoittelu puuttuu.
Yhteisöveron osuus terveysyrityksen liikevaihdosta on 1-3 % luokkaa. Kaikki muu jää aina kotimaahan.
Ilmoita asiaton viesti
Noin minäkin kuvittelin asian olevan, kunnes vajaan parin sadan yrityskeissin jälkeen piti tarkistaa näkemystään väkevästi.
Kun aloin tutkia asiaa laajemmin ja kansainvälisessä mitassa, en löytänyt mistään väitettä tukevaa dataa, vaan kyseessä on jo 1970-luvulla luotu, poliittisesti arvolatautunut myytti.
Tuohon saakka väittämä pitkälti pätikin, mutta mitään positiivista korrelaatiota ei sen jälkeen ole havaittavissa.
Joillakin toimialoilla on sen sijaan ollut nähtävissä hengenvaarallisia ylilyöntejä voitontavoittelussa. Tekninen edistys kun ei ole mikään mittari oikeassa olemisen suhteen. Ahneus aiheuttaa käsittämättömiä mokia ja väärinkäytöksiä. Joihinkin olen täällä blogivuosieni aikana puuttunutkin.
Periaatteessa optimitilanteessa ei ole mitään eroa yksityisellä ja julkisella. Ne voivat toimia aivan yhtä hyvin ja parhaimmillaan toimivatkin. Se vain on harvinaista.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän Suomessa ole kuin julkinen terveydenhoito ja ”yksityinen” jonka Kela pääosin maksaa.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus!
Kunhan saadaan pienet vastaanotot erilaisin hallinnollisin järjestelyin putsattua pois Suomen kartalta, niin sitten vasta ketjut pääsevät kunnolla toteuttamaan valinnanvapautta ja kilpailutustaan. Hintojen alentumista ja varsinaisen palvelun parantumista odottavan aika voi venyä pitkäksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tämän iltaisessa A-Studiossa esitetyt tositarinat vanhustehuollosta olivat karua kuultavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Rakenteilla on järjestelmä, jossa valtio takaa terveysalan yrityksille vakaan riskittömän tulon. Voittoa nämä kiskovat kahdesta lähteestä: asiakasmaksuista ja henkilöstömitoituksesta. Tulossa siis on valtiorahoitteinen, mutta muutoin peruskapitalistinen järjestelmä.
Ilmoita asiaton viesti
Esim Vantaalla julkisen terveysaseman peruslääkärikäynti kustantaa 116€. Yksityisellä vastaavan saa monta kymppiä halvemmalla. Jos sinä haluat maksaa älytöntä ylihintaa lääkäripalveluistasi, ole hyvä ja tee se omalla kustannuksellasi. Miksi vaatia veronmaksajia osallistumaan rahan hukkaamiseen?
Ilmoita asiaton viesti
Ei yksityinen ole synönyymi tehokkuudelle. Suomessa on huonolla johtamisella, ahneudella ja väärillä päätöksillä saatu aikaan yritysmailmassa ”isoja ruumiita” tuhansia työttömiä kertaheitolla. Aina pitäisi myös vertaa hintaa laatuun, harvoin halvin on paras. Tiedotusväineistä oemme saaeet lukea monista tapauksista joissa yksityisillä terveysasemilla joikin, ilmeisesti kiirestä johtuen, on mennyt pahasti pieleen ja kalliit korjaukset tehdään julkisella puolella.
Ilmoita asiaton viesti
Insinöörinlogiikalla arvioisin, että terveydenhuollon ongelmat johtuvat pääosin huonosta organisoinnista ja prosesseista. Nämä perusongelmat lienevät korjattavissa muutaman kymmennen miljoonan investoinneilla.
Yksityistely ei suuremmin voi auttaa tähän asiaan, vaan pikemminkin todnäk vain sekoittaa pakkaa lisää.
Ilmoita asiaton viesti