Kansainvälinen laki ammattiyhdistysliikkeen takana
Suomen pienyrittäjien hallituksen puheenjohtaja ja Verokilpi oy:n yrittäjä, Anton Poljatschenkon, julkaisi kirjoituksen 4.7.2017 siitä, että ammattiyhdistys ei ole verolain 22§ mukainen yleishyödyllinen yhteisö. Kirjoituksesta ei kunnolla käy ilmi, tarkoittaako Poljatschenko ammattiyhdistysliikettä kokonaisuudessaan, yksittäistä ammattiliittoa, vai yksittäistä ammattiosastoa kirjoituksessaan. En kuitenkaan ymmärrä miten tuota lain kohtaa voidaan tulkita näin väärin, sillä verolain 22§ kohdassa luetellaan selvästi eriteltynä, että yleishyödyllisenä yhteisönä voidaan pitää mm. työmarkkinajärjestöä. Pykälä kattaa kyllä myös ammattiyhdistysliikkeen pienemmät paikallisetkin osaset. Samat veroedut pätevät varmaan myös Suomen pienyrittäjät ry:ssä, jonka hallituksen puheenjohtaja Poljatschenko myös ilmoittaa olevansa.
Jostain syystä nämä ammattiyhdistysliikkeen vastaiset valheet nousevat pintaan aina kun kansalta halutaan piilottaa suurimpia valtakunnan tason politiikan lehmänkauppoja. Poljatschenkon keinot vaikuttavat olevan samanlaiset kuin Venäjän informaatiosodankäynnissäkin – Levittää mahdollisimman paljon totuudesta poikkeavia tarinoita mediaan, jotta oikea tieto ja tilannekuva kokonaisuudesta hämärtyy.
Moni ei tunnu enää muistavan, että vaatimukset kansalliselle kolmikannan käymiselle tulevat ensimmäisen maailmansodan jälkeisistä rauhanneuvotteluista. Kolmikanta puolestaan tarkoittaa universaalisti sitä, että valtio, työntekijät ja työnantajat keskustelevat keskenään. Jotta työnantajia tai työntekijöitä voisi joku näissä neuvotteluissa edustaa, tulee näille olla olemassa oma kansallinen järjestö. Mielestäni nykykäytäntö on vähintä mitä valtio voi liitoille antaa, sillä miksi vain liittojen jäsenten pitäisi maksaa siitä, että valtio voi täyttää kansainväliset velvoitteensa.
Mikä lie tuo kansainvälinen laki, mutta ei ainakaan täällä Ruotsissa ay-jäsenmaksu ole mikään verovähennyksen alainen meno. Täällä joutuu työmies itse maksaan ko. maksun ilman työnantajan apua!
Ilmoita asiaton viesti
Tuo on puoliksi totta.Aymaksusta jäsenmaksu ei ole vähennyskelpoinen.Palvelumaksun voi vähentää.Suomessa tuota erittelyä ole.
Ilmoita asiaton viesti
No nyt meni vähän propagandan puolelle.
Käytännössä työmarkkinajärjestelmä syrjii edustuksen osalta liittoihin kuulumattomia, joka taas rikkoo yksiselitteisesti ihmisoikeusjulistuksen 20. Artiklaa: ketään Ei saa pakottaa liittymään mihinkään yhdistykseen.
Tottakai ihmisillä pitää olla vapaus sopia työehdoistaan porukalla. Mutta totta hemmetissä ihmisillä pitää myös olla vapaus jäädä tuosta porukasta ulos. Ketään ei pidä syrjiä siitä syystä.
Ilmoita asiaton viesti
Pylkkönen, tottakai jokaisella on oikeus olla kuulumatta ammattiliitton, mutta onko mielstäsi oikeutettua tälläisella henkilöllä saada nauttia niistä eduista joita ammattiliitot ovat jäsenilleen saaneet, usein jopa työtaisteluiden kautta. Enpä ole tavannut yhtään sellaista palkansaajaa joka ilmottaisi työnantajalleen koska ei kuulu liitton kieltäytyvänsä kesälomarahoista, pekkasista, arkipyhäkorvauksista, jne. oletko sinä?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä yrittäjä haluaa maksaa hyvin koska sillä saa parhaat äijät. Ainoastaan paska duunari, joka saa enemmän kuin ansaitsisi voi ajatella että joku on hänelle taistellut jotain ylimääräistä. Lähtökohta on se että kukin saa minkä ansaitsee. Jos ei omasta mielestä saa tarpeeksi, vaihtaa duunia.
Mää ainakin olen useinkin kieltäytynyt saikkurahoista ja arkipyhistä. Ihan siksi että minusta ne eivät kuulu työnantajan maksettavaksi. Vastaavasti olen saanut työstä enemmän ja se motivoi. Perverssi logiikka parantaa työn tekemättömyydestä saatavia etuja haittaa lopulta aivan kaikkia.
Liitto on hyväksi vain paskoille duunareille. Ja niillekin vain lyhyellä tähtäimellä, sillä jossakin vaiheessa paskoille duunareille ei voi maksaa sitä mitä keskivertoduunarille ja paska duunari saa kenkää.
Ilmoita asiaton viesti
Missä tuollaisia hyviä yrittäjiä on jotka muuten vaan makselee?
Pitäisi jo sinullekin olla selvää ettei sellaisia ole,koska niiden etuuksien vuoksi on jouduttu vääntämään vuosikaupalla.
Et ole ilmeisesti ollut se hyvä äijä,koska työnantajasi ei ole maksanut vapaaehtoisesti kustannuksiasi.
Ilmoita asiaton viesti
Vastavuoroisesti olen saanut muita etuja joita arvostan enemmän. Eri asiat sopivat eri ihmisille.
Raksaduunarin ylin taulukkopalkka huitelee jossain 15€ hujakoilla. Sillä rahalla ei hyvää kaveria palkata ihan siitä syystä että firmoja jotka maksavat huomattavasti paremmin on niin paljon.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän näitä kuuden, yhdeksän ja kahdentoista euron työmiehiä jo ole tarpeeksi. Nyt on vielä pakko lähteä työkokeiluun.
Jos ammattiyhdistys toimisi edes jonkin verran, niin ne istuisi ulos nuo muutaman euron päiväpalkalla olijat, saattaa olla että liittoja ei kiinnosta siivestäjien auttaminen.
Kaikki ammattijärjestöihin kuuluvat henkilöt ratsaastaa valmiilla eduilla ja mittaa itselleen sen hyödyn, johon he ei itse ole mitään osaa tehneet.
Saattaa olla että ”loimaaliiton” edunvalvonta on ajanut työntekijöiden aseman tuohon pisteeseen.
Ketään ei tarvitse pakottaa tietenkään liittymästä liittoon, mutta ei heidän puolestaan tarvitse myöskään mitään tehdä kun on tullut kusetetuksi. Ilmeisesti työantajakaan ei kiinnosta heidän asema, ei anakaan jos palkalla sitä mitataan ( 6 – 12 € pv.)
Ilmoita asiaton viesti
Moni ei tunnu edes tietävän, että kansallinen kolmikanta on omituinen suomalainen jäänne menneisyydestä, jota ei ole käytössä enää missään muualla koko maapallolla. Ruotsikin lähti omalle tielleen jo vuosikymmeniä sitten.
Paksu ulostulo Partaselta, yleishyödyllisen yhdistyksen rahankeruuorganisaation piikkiin.
Ilmoita asiaton viesti
Palkansaajan asema suhteessa työnantajaan on Suomessa heikko, Rutsissa työntekijällä on myötämääräämioikeus, työntekijöiden edustaja istuu yhtiön hallituksessa jne. Varmasti monella on vielä muistissa kuinka suuria korvauksia työntekijöille Nokia joutui maksamaan lopetettuaan toimintansa Saksassa. Suomessa irtisanominen on helppoa ja halpaa verrattuna muihin Suomen kaltaisin maihin.
Ilmoita asiaton viesti
Jäsenmaksujen vähennysoikeuden poisto vaikuttaa täysimääräisesti vasta silloin kun samassa puututaan nykyiseen viran puolesta tehtävään automaattiseen 750e vähennykseen tulonhankkimiskuluissa.
Ilmoita asiaton viesti