ILO:n 106. yleiskokous (osa 2)

Petri Partanen 2.8.2017 6:00 päivitetty 21.11.2022 13:05

ILO:n historiaa Kari Tapiolan kertomana (osa1)

Harva tuntee Suomalaisen suurmiehen Kari Tapiolan. ILO:lla ja hänellä pitkä yhteinen historia, jossa Tapiola eteni aina ILO:n johtotehtäviin saakka. Yli 70 vuotiaan miehen maailmanparantamisen halusta kertoo paljon se, että vielä eläkepäivilläänkään hän ei malta olla vain sivusta seuraajana, koska oli taas mukana seuraamassa vuotuista ILO:n yleiskokousta. Kari Tapiolalla on myös pitkä historia Genévekoulun kanssa. Hän tapasi ensimmäisen kurssin 1974 ja jälkeen hän on tavannut kaikki kurssit. Kun häntä pyydettiin kolme vuotta sitten puhumaan Genévekoululaisille, niin hän päätti kertoa työn tulevaisuudesta. Myöhemmin tämä on ollut jopa yksi yleiskokouksen aiheista, joten kurssilaiset ovat varmasti saaneet ajankohtaista tietoa asioista.

Kun puhutaan ILO:sta, niin täytyy puhua myös kolmikannan historiasta. Tieto auttaa näkemään asioita ja koko ILO:n organisaation eri tavalla. Jos ei tiedä mistä se on tullut, niin ei tiedä mihin se on menossa. Tämä tulee selväksi viimeistään seuraavan historiankertomuksen jälkeen.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeisissä Versaillesin rauhanneuvotteluissa yksi kolmesta vaatimuksesta oli kansainvälinen työlaki. Kun sovitaan maantieteellisistä kysymyksistä, niin samalla sovitaan myös työtä koskevista pelisäännöistä. Vaikka kansainvälisellä työlailla oli jo ennen tätä sata vuotinen historia, niin tämä oli silti monille vaikea ymmärtää. Transatlanttisen orjakaupan hävittäminen sai huomaamaan, että yhtälailla voidaan keskustella myös muistakin työelämän oikeuksista, jotka aina viimekädessä liittyvät ihmisoikeuksiin.

Ensimmäinen argumentti työelämän säännöistä keskustelemiselle oli vuonna 1830 Britanniassa liian pitkät työpäivät ja lapsityövoima. Keskusteluissa oli myös maiden välinen kilpailu toisiaan vastaan yötyöllä, joka muistutti ennemminkin maiden välistä kilpajuoksua kohti umpikujaa ja seinää. Sopimisen tarkoituksena on välttää epätervettä kilpailua tarjoamalla kaikille samanlaisia kansainvälisiä työlakeja. Samoihin aikoihin perustettiin myös ensimmäisiä ammattiliittoja. Lakko-oikeudesta puhuttiin koko 1800-luvun ajan. Tuohon aikaan Saksassa Otto von Bismarck teki työlainsäädäntöä, mutta hän teki sen vain kontrolloidakseen sosialisteja. Työlainsäädäntö on ollut aina keino vähentää vallankumouksellisia ajatuksia. Karl Marxin teorioissa ei tarvittu työlakia, koska niissä työntekijöiden vallankumouksen jälkeen kaikki valta on jo työntekijöillä.

Vuonna 1919 oli kysymys työlaista ja kolmikantaa koskeva sopimus oli silloin jo kolme vuotta vanha. Aikaisemmin ihmiset olivat marssineet lapsityövoimaa vastaan, mutta ei koskaan kolmikannan puolesta. Vuonna 1916 miehet taistelivat ensimmäisen maailmansodan rintamilla ja valtioiden rahat menivät sotimiseen, jonka vuoksi naiset joutuivat tekemään töitä kotimaassa huonoilla palkoilla. Tämän vuoksi Ranskassa ja Englannissa lakkoiltiin huonoja työehtoja vastaan. Tuolloin ymmärrettiin, että elintasolle pitää olla joku minimitaso. Silloin tehtiin sopimus ammattiliittojen kanssa, että työnantaja yrittää kohdella työntekijöitä paremmin loppu sodan ajan. Kunhan sodan läpi mentäisi näin sovitusti, niin ammattiliitot saavat paikan päätöksientekopöydissä. Ammattiliitot suostuivat tähän ja nykymuotoisen kolmikannan historia alkoi sotien jälkeen.

Silloinen komissio loi kolmikantaisen mallin kansainvälisiin kysymyksiin liittyen. Pari vuotta aiemmin tapahtunut Venäjän vallankumouksen leviäminen pelotti länsimaissa. Ajateltiin että sama tapahtuu muualla ja ajateltiin että tarvitaan neuvotteluelin jotta yhteiskunnallinen rauha voidaan säilyttää. Silloin tulivat nykyiset voimasuhteet ILO:n kolmikantaan. Aluksi haluttiin antaa yksi ääni hallituksille, työnantajille ja työntekijöille. Mutta hallitusten nikotellessa asiaa, löytyi kompromissi hallituksien 50 prosentista, työntekijöiden 25 prosentista ja työnantajien 25 prosentista. Kenelläkään ei ole yksinään päätäntävaltaa, vaan aina tarvitaan vähintäänkin kaksi päättämään asioista.

Tämä ei ollut kuitenkaan pelkkä byrokraattinen kokous, vaan pala historiaa, jonka pohjalta rakennettiin kolmiportainen rakenne jossa kunnioitetaan kansainvälistä työlainsäädäntöä. Ensimmäinen taso on se, että kolmikantaisesti ILO:ssa säädetään kansainvälistä lainsäädäntöä. Toinen taso on se, että miten se säädetään kansalliseen lainsäädäntöön kansallisen kolmikannan, eli sosiaalisen dialogin kautta. Kolmas taso on se, että lopulta työntekijäliitto ja työnantajaliitto yhdessä neuvottelevat kansallisella tasolla miten tämä sovelletaan käytännössä työpaikan tasolle. Tämä takaa samalla sen, että työntekijät saavat kansallisellakin tasolla neuvotteluoikeuden heitä koskeviin asioihin. Tässä valtioiden tehtävä on auttaa liittoja ja antaa kaikki tarvittava apu osallistumisprosessissa.

Neuvostoliitto piti aikanaan kolmikantaa outona, eivätkä he halunneet osallistua ILO:n kokouksiin. Vuonna 1945 Neuvostoliitto yritti lopettaa ILO:n toiminnan. Kommunistiset maat liittoutuivat asian taakse, ja yrittivät siirtää ILO:n suoraan osaksi YK:ta. Tämä olisi tarkoittanut sitä, että kaikki työelämää koskevat kysymykset olisivat olleet pelkästään valtioiden keskenään neuvoteltavia asioita ilman kolmikantaa. Onneksi muut maat halusivat toisen maailmansodan jälkeen pitää kolmikantaisen ILO:n erillisenä elimenä, ja keskustelu ILO:n lakkauttamisesta loppui kun nykyinen YK perustettiin myöhemmin samana vuonna. Kari Tapiolan mukaan tämä oli ILO:n olemassa olon suurin uhka koko sen tähän astisen historian aikana.

Työnantajat perustivat kansainvälisen työnantajien järjestön vuonna 1920, kun sille huomattiin olevan tarvetta ILO:n kokouksissa. Työnantajat pelkäsivät ILO:ta aluksi ”troijan hevoseksi”, mutta huomasivat myöhemmin, että ehkä he voivat helpommin sopia työntekijöiden kanssa suoraan joistakin asioista ilman että valtiot puuttuvat siihen sen kummemmin. Pääasiallisesti kolmikantaa oli ennen lähes ainoastaan vain ILO:ssa. Tanskassa, Ranskassa ja USA:ssa oli kyllä, mutta Ruotsissa vasta vuoden 1938 jälkeen ja Suomessa vuoden 1940 talvisota loi tälle tarpeen, kun miehet olivat rintamalla ja naiset kotopuolessa töissä.

***Historiakertomuksen toinen osa huomenna***

Edit:
Blogisarjan osat 1-13

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240722-ilon-106-yleiskokous-osa-1/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240756-ilon-106-yleiskokous-osa-2/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240757-ilon-106-yleiskokous-osa-3/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240758-ilon-106-yleiskokous-osa-4/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240760-ilon-106-yleiskokous-osa-5/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240762-ilon-106-yleiskokous-osa-6/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240763-ilon-106-yleiskokous-osa-7/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240764-ilon-106-yleiskokous-osa-8/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240765-ilon-106-yleiskokous-osa-9/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240768-ilon-106-yleiskokous-osa-10/