ILO:n 106. yleiskokous (osa 8)
Bangladesh – C87 ammatillinen Järjestäytymisvapaus ja ammatillisen järjestäytymisoikeuden suojelu
Bangladeshissa on ollut jo pitkään ongelmia järjestäytymisvapauden kanssa ja maa onkin jo viidettä peräkkäistä vuotta syytettyjen penkillä. Maassa on ollut vaatimus, että liitoja ei saa perustaa alle 400 ihmisen joukolle, mutta tästä on nyt hallituksen sanojen muukaan luovuttu.
Työntekijöiden mielestä raportit osoittavat sen, että maassa mennään vain vuosi vuodelta huonompaan suuntaan, vaikka joka vuosi maa lupaa toimenpiteitä työntekijöiden tilanteen parantamiseksi ja vaikka ILO on tarjonnut teknistä apua. Maassa pidetty rauhallinen mielenosoitus katkaistiin poliisivoimin ja mielenosoittajia hakattiin jos he eivät maksaneet lahjuksia. Jälkikäteen on pidätetty sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole edes olleet paikkakunnalla mielenosoituksen aikaan. Poliisi on katsonut vierestä kun pahoinpitelijät ovat hyökänneet liittojen edustajia vastaan ja uhanneet heitä tappamisella, jos he jatkavat toimintaansa. Viime vuonna liittojen edustajia hakattiin sairaalakuntoon ja eräskin työnantaja on häirinnyt ja provosoinut liittojen edustajia, mutta mitään rangaistusta tälle työnantajalle ei vieläkään ole annettu. Juuri ennen kokousta laivanpurkajatyöntekijöitä hakattiin, ja kun he valittivat asiasta oikeuteen, niin 26 heistä pantiin vankilaan. Liittojen edustajia on vapautettu, mutta sakkoja ei ole peruttu. Poliisi on myös ratsannut liittojen toimistoja ja jopa ILO:n tiloja tänä vuonna. Myös IndustriAll:n kanssa solmittua global framework-sopimusta kohtaan on osoitettu vain vähän kunnioitusta.
Hallituksen tämän vuoden lausunto näyttää olevan vain kopio viimevuoden lausunnosta ja näyttää siltä että nykymeno vain jatkuu. Hallitus ei ole toimittanut kaikkia pyydettyjä tietoja. Työelämää koskevien sääntöjen laatua pidetään heikkona, koska työnantajilla on oikeus osallistua työntekijöistä koostuviin komiteoihin, mutta ei toisinpäin. Maassa on hallituksen toimesta perustettu work welfare associations, joilla on pyritty korvaamaan liitot, mutta niillä ei ole liittoon verrattavia oikeuksia neuvotella työehdoista. Liittojen rekisteröintiä on vaikeutettu, ja ainoa valituskanava tässä on työtuomioistuin, jossa on jo nyt monien vuosien jono. Lisäksi työpaikalla pitää olla 30 prosentin lähtökannatus liitolle, ennen kuin sinne sellaisen saa perustaa. Chittagong on yksi maan vapaakauppa-alueista (EPZ), jossa noudatetaan erilaisia sääntöjä ja lakeja, kuin muualla maassa, tai sitten niitä jätetään kokonaan noudattamatta. Yhdessä työpaikassa yritettiin jo kolmatta kertaa perustaa työntekijäliitto, ja sille oli työntekijöiden mukaan 60 prosentin kannatus, mutta väitettiin että nimiä oli väärennetty ja että todellinen kannatus olisi kuitenkin ollut alle 30 prosenttia. Nämä väitteet eivät kuitenkaan perustuneet mihinkään tutkintaan. EPZ-alueita koskee erityiset säännöt, jotka estävät työntekijöitä ja työnantajia perustaa liittoja kyseisillä alueilla. Työntekijät ja työnantajat vaativat, että olemassa olevassa EPZ labour act:ssa pitäisi olla kohta, joka takaa kaikille oikeuden järjestäytyä. Työnantajien mielestä kehitystä on tapahtunut kokonaisuudessa, mutta se ei tarkoita etteikö parantamisen varaa ole. 80 prosenttia maan viennistä ja kahdeksan miljoonaa työntekijää työskentelee vaateteollisuudessa.
Maan työntekijöiden edustajan mukaan keskipalkka vaatealalla on noin 67 dollaria kuussa, eikä se riitä elämiseen. Yksi syy palkan matalana pysymiseen on siinä, että hallitus on tietoisesti estänyt liitojen toimintaa. Maan työntekijöiden mukaan hallituksella on vaihtoehtoina joko alkaa kunnioittamaan liittoja, tai sitten joku päivä huomata, että jotkut vaatebrändit lähtevät maasta jatkuvien ihmisoikeusrikkomusten vuoksi.
Maan työnantajat muistavat Rana Plazan onnettomuuden ja siitä tulleen häpeän. Sen jälkeen maassa on tarkastettu noin 4000 tehdasta ja vain kolme prosenttia niistä on osoittautunut turvattomaksi. Muita tehtaita on vaadittu parantamaan turvallisuutta, joka on johtanut noin 1200 pienemmän tehtaan sulkemiseen, koska niillä ei ole ollut siihen taloudellisia rahkeita. Työnantajat korostivat että samaan aikaan monet tehtaat ovat täyttäneet uuden LEED-ympäristöstandardin. Työntekijät huomauttivat myöhemmin, että tämä turvallisuuden parantaminen ei ollut mitenkään sidoksissa hallitukseen, vaan tuli yksityiseltä sektorilta itseltään.
EU otti kantaa siihen, että työelämää koskevien lakien pitää olla samat koko maassa, eikä EPZ-alueilla saa olla erilaisia sääntöjä. Tästä on sanottu aikaisemmin, mutta asia ei ole vieläkään kunnossa.
Saksan työntekijöiden edustajan kommentti edusti rikkaiden länsimaalaisten työntekijäliittojen kannanottoa, eikä heidän mielestään ei ole hyväksyttävää kieltää kansalaisilta perusoikeuksia. Jos maan hallitus tekisi mitä on luvannut, niin koko tuotantoketju olisi seurattavissa. EU alueelle suuntautuu 72 prosenttia maan tekstiiliteollisuudesta ja 50 prosenttia kaikesta viennistä. Maa hyötyy tullivapaudesta EU-alueelle, ja se on suoranaista hyväksikäyttöä tässä tilanteessa. Hallituksen aikomukset laajentaa työntekijöiden oikeuksia rajoittavia EPZ-alueita ei ole hyväksyttävää ja maan pitää tiedostaa että ihmisoikeudet ovat todella tärkeitä Euroopan maille. Kovimpien lausuntojen linjaa piti myös USA:n ja Kanadan työntekijöiden edustajan lausunto. Päivittäin kuuluu juttuja työntekijöiden pahoinpitelyistä ja kerrankin kun työntekijä oli ILO:n järjestämässä turvallisuuskoulutuksessa, niin poliisi ratsasi työntekijän kotia myöten ja otti selvää koko perheestä. Lausunnossa sanottiin suoraan, että jos tilanne ei muutu niin kansainvälinen yhteisö ei enää välttämättä myönnä maalle lainaa.
Lähialueen maista erinäisiltä tahoilta tulevissa kommenteissa annettiin varovaista tukea maan pyrkimyksille parantaa nykyistä tilannetta ja rohkaisivat sillä tiellä pysymistä. Intian työnantajien mielestä on ihan OK vaatia maataloussektorilla 30 prosentin työntekijöiden suostumus liiton perustamiselle. Hallituksenkin mielestä maa työskentelee hyvin ILO:n kanssa. Mitähän se silläkin tarkoitti, koska maa on viidettä vuotta peräkkäin syytettyjen penkillä?
———————————–
Kaikki ILO-sopimukset
https://tem.fi/documents/1410877/2971009/ilo_yleissopimukset.pdf/995fef9…
Edit:
Blogisarjan osat 1-13
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240722-ilon-106-yleiskokous-osa-1/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240756-ilon-106-yleiskokous-osa-2/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240757-ilon-106-yleiskokous-osa-3/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240758-ilon-106-yleiskokous-osa-4/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240760-ilon-106-yleiskokous-osa-5/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240762-ilon-106-yleiskokous-osa-6/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240763-ilon-106-yleiskokous-osa-7/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240764-ilon-106-yleiskokous-osa-8/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240765-ilon-106-yleiskokous-osa-9/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240768-ilon-106-yleiskokous-osa-10/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240769-ilon-106-yleiskokous-osa-11/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240770-ilon-106-yleiskokous-osa-12/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/petripartanen/240771-ilon-106-yleiskokous-osa-13/
Kommentit (0)