Myydään vanhuksia eniten tarjoavalle

Aiheellisesti moni lapsensa työn perässä kauas maailmalle lähettänyt ja eläkkeellä oleva miettii nyt, että myydäänkö minut sitten aikanaan eniten tarjoavalle kun en enää pysty huolehtimaan itsestäni.

1.2.2019 perhe- ja peruspalveluministeri Saarikon koolle kutsuma työkokous vanhushuollon tilasta tuotti 25 toimenpiteen listan, jota ei tuotu välittömästi julkisuuteen. Ilmeisesti listalla on asioita, joista pitää kysyä lupaa kokoomukselta heti kuluvan viikonlopun mittaisen keskustan puolueristeilyn jälkeen.

En yhtään ihmettelisi, että kun toimenpidelista julkaistaan keskiviikkona, etteikö joku kokoukseen osallistunut liitto JHL, SUPER, tai TEHY olisi siitä jälkikäteen hieman eriä mieltä. Työkokouksen toimenpidelista kun ilmoitettiin kirjoitettavaksi muistioksi, joka sitten jaetaan kaikille. Kokouksessa tehtävällä muistiolla ja pöytäkirjalla on se vissi ero, että muistio on kirjoittajan näkemys kokouksessa käsitellyistä aiheista. Pöytäkirja puolestaan allekirjoitetaan, jolloin jokainen on sen sisällöstä allekirjoituksella todistaen samaa mieltä. Saa nähdä toimiiko aito kolmikantainen asioiden valmistelu tässä tapauksessa, sillä siitähän tässäkin kokouksessa oli kyse.

Nähtäväksi jää mitä muistiossa lukee, mutta ei sillä näin lähellä vaaleja mitään merkitystä tule olemaan, sillä kansanedustajat jäävät kohta vaalilomalle. Viimeinen täysistuntopäivä on 15.3. ja jos sen jälkeen mitään ei tapahdu eikä mikään etene, niin siitä voi aina kansalle syyttää vaalilomaa ja omille äänestäjille oppositiota.

Työntekijät pakotetaan pyöveleiksi

On hienoa että media on tarttunut vanhushuollon ongelmiin, mutta valitettavasti jonkun piti ilmeisesti sitten kuolla ensin. Siinä missä Juutalaisille toisessa maailmansodassa annettiin valheellinen lupaus, ”työ tekee vapaaksi / arbeit macht frei”, tietävät hoivakodeissa ikänsä puolesta olevat, että heidän tilansa ei parane, he eivät koskaan pääse sieltä vapaaksi. Tarinat yksityisistä ja julkisista hoivakodeista voivat olla julmia, mutta vieläkin julmempaa on ylhäältä käsin tietoisesti johtaa resursseja niin, että se pakottaa työntekijät tekemään työtänsä oman vakaumuksensa vastaisesti.

Todellisuus on se, että esim. Esperi Caren entiset päälliköt kertovat että nimenomaan hoitajien vähyys on koko heidän toimintamallinsa ydin, mutta siitä ei saisi kertoa koska toinen nykytyöelämää vaivaava asia ovat vaitiolosopimukset. Tähän yhdistettynä vielä yhtiön sisäiset veroparatiisijärjestelyt. Ei voi olla ajattelematta sitä, että onko meidän vanhukset todellakin myyty eniten tarjoavalle veroparatiisiyhtiölle, jonka lähtökohtainen moraali on jo todella matalalla veroparatiisikytkösten vuoksi.

Tämmöisiltä toimijoilta pitäisi yksiselitteisesti poistaa lupa tehdä ja tarjota yksityisen hoitoalan töitä määräajaksi ja tehdä suoraan esitutkinta, sekä tarvittaessa syyttää rikoslain asian mukaisten pykälien mukaan. Erityisesti pitää valvoa, ettei ”maan tapa” suojele tässä ”hyviä veljiä tai siskoja”.

Lakkoilu voi pelastaa ihmishenkiä!

Onneksi löytyy niitä rohkeita työntekijöitä, jotka tekevät ilmoituksia epäkohdista. Mutta jos se ilmoitusvelvollisuus on vain omalle esimiehelle, niin se ei johda mihinkään jos johto ohjeistaa esimiestä säästämään henkilöstön työtunneista. Tämmöisen skenaarion todennäköinen lopputulos onkin vain se, että työntekijä joutuu pelkäämään oman työpaikkansa puolesta ja näin se on kaikkialla yksityisellä sektorilla jos johto on mätä. Tähän tepsivistä lääkkeistä kirjoitin aikaisemmin.

Esperin tapaus myös paljasti, että työpaikan työntekijät ovat jopa joutuneet uhkailemaan työnantajaa lakolla henkilökunnan vähäisyyden vuoksi. Nostan hattuni rohkeille työntekijöille, joilla on ollut moraali kohdillaan. Kyse on vanhuksien terveyden lisäksi myös heidän omasta työterveydestään! Missä ovat nyt ne metsän synkimmät ja äreimmät lakko-oikeutta rajoittavat oikeistomörököllit? Kutsun teitä nyt tuomitsemaan työntekijöiden lakko-oikeuden! Tulkaa nyt valittamaan sitä, että lakkoillaan tai uhataan lakolla työrauhan ollessa päällä! Tosiasia on aina se, että eivät työntekijät turhan päiten lakkoile, oli ala mikä hyvänsä, niin aina sille on syy. Tosiasia on myös se, että lakonuhatkin tilastoidaan ja tämäkin tapaus tullaan meille jossain vaiheessa esittämään yhtenä numerona työtaistelu- tai työtaistelunuhka-tilastoissa. Ne tilastot pitävät oikeasti sisällään inhimillisyyttä, tragediaa ja kärsimystä ja lakkoa käytetään oikeasti vasta silloin kun mikään muu ei auta ja kaikki on jo pielessä.

Muutos vie vuosia

Varmaan nyt yksityisiä SOTE jättejä harmittaa, kun koko kansalta meni tulevaisuuden usko yksityistämisen lisäämiseen SOTE-uudistuksessa. Olisi kannattanut malttaa olla säästämättä vielä muutama vuosi ja toivoa että vaalien jälkeen saataisi vielä toinen porvarihallitus saattamaan heille edullinen lainsäädäntö voimaan. Toisin kävi – skandaalin käry kantaa vielä vaalipäiväänkin saakka, sillä sen takaavat pitkämuistiset eläkeläiset. He äänestävät konkreettisesti tulevissa vaaleissa oman tulevaisuuden hoitonsa puolesta! Miettikääpä asiaa omalla kohdallenne. Se on nyt selvä, toista porvarihallitusta ei ole, eikä tule, koska eläkeläiset pitävät siitä huolen!

 

P.S.

Olettehan huomanneet, että Esperi Caren irtisanoutunut toimitusjohtaja istuu monen pallin lisäksi myös Elinkeinoelämän (EK) hallituksen työvaliokunnassa. Työvaliokunnan ja hallituksen jäsenen ero on siinä, että työvaliokunta tekee kaiken työn, ja rivihallituksen jäsenet ovat vain mukana bileissä nyökyttelemässä. Missä Bileissä? No tietenkin EK:n tulevissa eduskuntavaaliohjelman mukaisisa bileissä, jos kokoomus voittaa eduskuntavaalit. Se olisi tae nykymenon jatkumiselle, ja ainoa uhka nykymenon muutokselle on SDP.

petripartanen
Sosialidemokraatit Kokkola

Opiskelija, Teollisuusliiton valtuuston jäsen Kokkolan kaupunginvaltuutettu, bloggaaja ja somettaja.
Kiinnostuksen aiheet: palkansaajien oikeudet eli ihmisoikeudet, turvallisuuspolitiikka, maailmanpolitiikka, valtakunnanpolitiikka, lait ja sopimukset em. asioiden ympärillä, sekä kirjoittaminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu