Oikeistohallitus on huono esimies
Posti on 100% valtionyhtiö ja sen työntekijät ovat järjestäytyneet posti ja logistiikka-alan unioniin, PAUhun. Tai ainakin olivat, kunnes posti keksi yhtiöittää osan toiminnoistaan ja siirtää tämä sellaiseen työnantajaliittoon, joka mahdollisti sen työntekijöiden työehtosopimuksen vaihtamisen halvempaan. Tämä johti postilaisten palkkojen alenemiseen usealla eurolla tunnissa. Postin työntekijät ovat jatkuvien YT-neuvotteluiden kohteena, ja postin henkilöstöä vähennetään joka vuosi satamäärin. Juuri tulleen päätöksen mukaan posti tähtää enää vain neljän päivän toimitusvarmuuteen. Ilman tätä päätöstäkin nykyisessä toimitusvarmuudessa on ollut vaikeuksia pysyä. Kaiken tämän päälle valtio vaatii Postilta 4% tuottoa vuosittain. Näyttääkin siltä, että tämä tuotto revitään työntekijöiden selkänahasta. Koska Posti on valtionyhtiö, on tästä kaikesta vastuussa eduskunta ja erityisesti siellä valtaa pitävät hallituspuolueet.
Kuljetusalalla on myös muita epäterveellisiä oireita. Sanoma media Finland oy:n earlybird palvelulla ei ole yhtäkään omaa työntekijää, vaan käyttää lehtien jakamiseen freelancer-työntekijöitä. Freelancer on yrittäjä, joka joutuu niukasta korvauksesta maksamaan itse normaalisti työnantajalle kuuluvat kulut, kuten eläkkeet ja vakuutusmaksut. Tässä tapauksessa kuitenkin yrittäjyyden ja työntekijän välinen raja on hyvinkin häilyvä, koska jos sinulle annetaan jaettavat lehdet kello yksi aamulla ja annetaan tehtäväksi jakaa ne ennen aamu kuutta, niin minkälainen yrittäjän toiminnan vapaus tässä aidosti on kyseessä? Todellisuudessa kyse on työsuhteesta, eikä aidosta yrittäjyydestä. Tätä tekevät ihmiset ovat suurilta osin maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä, eivätkä he aina edes tiedä omista oikeuksistaan. Osa heistä on jopa alttiina hyväksikäytölle, koska maahanmuuttovirastolla on vaatimus tietyn tasoisesta toimeentulosta, jotta on oikeutettu oman, puolison tai alaikäisen oleskeluluvan saamiseen.
Mutta tämäkään ei vielä riitä kaikille, sillä Suomeen on myös rantautunut kehitysmaista tuttu ilmiö nimeltään keltaiset ammattiliitot. Ne ovat työntekijäliittoja, jotka työnantajaliitto on itse perustanut. Tämmöinen keltainen työntekijäliitto on SME ry., jonka työehtosopimus polkee palkat jopa vain kahteen euroon tunnissa. Jopa hovioikeus on todennut että kyseessä ei ole aito työmarkkinajärjestö, mutta silti he jatkavat toimintaansa. Alussa SME ry:n hallinnossa istui samoja henkilöitä, kun heidän vastaavassa työnantajajärjestössä SKE ry:ssä.
Tämä kaikki on luonut jakelualalle kahden, tai jopa kolmen kerroksen työmarkkinat. Maailman tasolla kuljetusalan työntekijät ovat todella vaikeassa tilanteessa. Rana Plazan tehtaan romahtaminen tuhansien tekstiilityöntekijöiden niskaan sai aikaan sen, että tekstiilialalla jouduttiin ihmisoikeuksien vuoksi panostamaan työturvallisuuteen ja valvontaan. Mutta kukaan ei ole kiinnostunut kuljetusalan työntekijöiden ihmisoikeuksista. On ihmisoikeus saada työstänsä elämiseen riittävää palkkaa ja saada neuvotella niistä. Työehtosopimukset ovat siis ihmisoikeuksien jatke. Tästä näkökulmasta valtion yhtiön työntekijöiden palkkoja yksipuolisesti laskeva omistajaohjauspolitiikka, on nähtävä ihmisoikeuksien polkemisena Suomessa.
Eduskuntavaaliehdokas
SAK Pohjanmaan aluetoimikunnan pj.
Petri Partanen
Kusti polkee ja posti kulkee, mutta saako kusti enää polkemiseen riittävää palkkaa?
Kuljetusalalla ihmisoikeudet eivät toteudu maailmalla, ja nyt tämä epäterve ilmiö on saapunut myös Suomeen.
Mitä olette mieltä kuljetusalan ongelmista?
https://www.youtube.com/watch?v=9evgaSd9EFQ
Ilmoita asiaton viesti
SAK ja EVA ovat hyviä valtion renkejä, mutta ne molemmat ovat huonoja isäntiä.
Ilmoita asiaton viesti
SAK ja EVA ovat eri asioita, eivätkä edes saman kolikon toisia puolia.
Ilmoita asiaton viesti
EVA ja SAK kuuluvat juurikin samaan kolikkoon. SAK laulaa EVA:n jäsenien tienaamilla rahoilla. Ilman EVA:n jäsenyrityksiä ei SAK olisi olemassa.
Ilmoita asiaton viesti
Työntekijöiden etuja valvoo se ammattiliitto, johon työntekijä kuuluu.
SAK ei ole ammattiliitto, vaan keskusjärjestö.
Ilmoita asiaton viesti