Vastaus Puumalalle – SDP sallii lisähakkuut

On aina yhtä huvittavaa lukea vaalien alla lehdistä istuvien kansanedustajien kirjoituksia, siitä kuinka heille on epäselvää heille jonkin puolueen linja. Tässä tapauksessa SDPn linjaukset metsänkäytöstä. Eikö Puumalalle tullut mieleen kysyä sitä vaikkapa SDPn puheenjohtajalta, kun he kerran päivittäin siellä eduskunnassa tapaavat toisensa?

Periaatteessa kaikki hiilidioksidi mikä metsistä otetaan, myös palaa fotosynteesin kautta kiertoon. Ongelman muodostavat fossiiliset polttoaineet, kuten öljy, hiili ja turve, joiden uudelleen syntyminen luonnon kiertokulussa kestää tuhansista vuosista miljooniin vuosiin. Ilmastonmuutoksen torjunnassa meillä ei ole aikaa odottaa tuhansia tai miljoonia vuosia. Vaikka kaikki maapallolla oleva kiertää luonnossa, eivät ne koskaan aikaisemmin ole olleet samaan aikaan hiilidioksidina ilmakehässä. Tämä on ilmastonmuutokseen johtavan ongelman juurisyy. Puun ja kestävästi tuotettujen kasviperäisten öljyjen kiertokulku on niin nopeaa, etteivät ne ole varsinainen ongelma. Koska öljystä ja hiilestä luopuminen ei vielä onnistu ja koska hiilidioksidia ei vielä tehokkaasti saada koneellisesti poistettua ilmakehästä, tulee hiilinieluja yksinkertaisesti kasvattaa, jotta voimme täyttää kansainvälisten sopimuksiemme velvoitteet hiilineutraalista yhteiskunnasta. Tähän meidän tulee löytää keinot jotka ovat sosiaalisesti hyväksyttyjä ja taloudellisesti kestäviä. Jos hiilinielut pienenevät, tarkoittaa se kireämpiä päästöleikkauksia esim. liikenteen osalta.

Jos hiilinielut eivät kasva, tarkoittaa se käytännössä sitä, etteivät metsätkään kasva. SDP:n linja metsienkäytön suhteen onkin hyvin selvä. Hakkuumääriä voidaan kasvattaa teollisuuden tulevaisuuden kasvaviin tarpeisiin, mutta se edellyttää koko maankäyttösektorin hiilinielujen kasvamista, eli metsien kasvamista nykyisestä tasostaan. Tässä avainasemassa ovat kestävä metsänhoito ja kasvun lisääminen, sekä metsäpinta-alan kasvattaminen. Vain jos me tässä onnistumme, voimme jatkossakin olla maailman kehittynein vihreään kultaan liittyvän teknologian maa, sekä esimerkki kestävästä kehityksestä koko maailmalle. Olen samaa mieltä siitä, että puurakentaminen on tehokas hiilinielu, kuten on myös liikenteen sähköistäminenkin. Vaalilomalle jääneen ja kaatuneen toimitusministeriön johtama liikenneministeriö kaavaileekin Suomeen kahta miljoonaa sähköautoa vuoteen 2045 mennessä.

Puumalan mainitsemista Suomen 600 000 metsän omistajasta lähes kaikki kuitenkin saavat päätoimentulonsa muusta ansiotyöstä, kuin omasta metsästä. Heitä kiinnostavat paljon enemmän keskustan linjaukset työn verotuksen koventamisesta uusien KIKYjen kautta, uudet työelämän pakkolakikaavailut, sekä koulutusleikkaukset.

Eduskuntavaaliehdokas SDP
Petri Partanen

petripartanen
Sosialidemokraatit Kokkola

Opiskelija, Teollisuusliiton valtuuston jäsen Kokkolan kaupunginvaltuutettu, bloggaaja ja somettaja.
Kiinnostuksen aiheet: palkansaajien oikeudet eli ihmisoikeudet, turvallisuuspolitiikka, maailmanpolitiikka, valtakunnanpolitiikka, lait ja sopimukset em. asioiden ympärillä, sekä kirjoittaminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu