Populistit kukkarollasi

Jos jokin asia vaalikentillä on tullut selväksi, niin se on se että ihmiset haluavat muutoksen viimevuosien politiikkaan. Suomessa ja maailmassa on todellakin jotain vialla, mutta sitä voi olla vaikea yksilöidä, koska maailmaakin on toisinaan vaikea hahmottaa. Juurisyy kaikkiin maailman ongelmiin kuitenkin on aina raha, ja varsinkin sen puute. Maailmassa kyllä rahaa riittää, joten isossa kuvassa onkin vain kyse siitä, että kenelle sitä halutaan antaa.

Vaaleissa se ratkaistaan

Ihmiset äänestävät usein oman koulutustasonsa omaavia tai sitten sitä korkeammalla tasolla olevia ihmisiä. Tämän johtopäätöksen tehdä kun vertaa kansanedustajien yleisimpiä ammatteja niihin ammatteihin, jotka äänestävät useimmiten. Valitettavasti ruumiillista työtä tekevät, eli alemmat ja keskiluokat jättävät hyvin usein äänestämättä, joka johtaa hyväosaisia ja korkeasti koulutettuja suosivaan vinoumaan kansanedustajien keskuudessa. Tällä hetkellä kansanedustajat eivät todellakaan ole keskimäärin poikkileikkaus kansasta! Jos tavallisesta opiskelijasta, palkansaajasta tai eläkeläisestä siis tuntuu siltä, että poliittista päätöksentekoa on vaikea ymmärtää, niin se johtuu siitä että he vastaavasti jättävät äänestämättä oman tuloluokkansa ihmistä, tai pahimmillaan eivät äänestä ollenkaan.

Koska valtion rahankäytöstä vastaavat eduskunnassa istuvat kansanedustajat, niin ei ole ihme että he sitten sitä rahaa myös jakavat omille etupiireilleen, tai miksi he ovat haluttomia tukkimaan verotuksen porsaanreikiä. Eduskunnassa toteutetaan siis suoraa ”kaverikapitalismia”.

Populismi ei ole ratkaisu

Olemme viimevuosina nähneet jos jonkinlaisia populistisia ratkaisuja rahanpuutteen ratkaisemiseksi. Kokoomuksen ja taustajärjestö EK:n, sekä Keskustan ja taustajärjestö SY:n ratkaisu on leikata palkansaajien palkoista ja lisätä työaikaa, jota kuvaillaan ”kilpailukyvyn parantamiseksi” tai ”paikalliseksi sopimiseksi”. Todellisuudessa nämä ovat johtaneet palkansaajan ja eläkeläisen tilipussin pienentymiseen ja paikalliseen saneluun. Perussuomalaisten ja perusvihaisten taustajärjestöjen ratkaisu on ollut siunata tämä politiikka, ja kutsua sitä ”maahanmuuttokriittisyydeksi”, vaikka samalla maahanmuuttajien määrä on kasvanut. Tämän politiikan mahdollistaa se, että perussuomalaisissa on paljon yrittäjiä, joille ottaminen duunarin ja eläkemummon kukkarosta jonkin puolueen kautta sopii oikein hyvin. Jos KIKY jotain antoi, niin tässä tytäryhtiöiden luvatussa maassa se antoi sen kaiken ulkomaisille pörssiyrityksille. Siksi tänäkin keväänä ovat luvassa pörssiyhtiöiden ennätysosingot.

Populismi ei siis ole ratkaisu, koska se leikkaa palkoista ja eläkkeistä, eli kansalaisten tuloista. Tämä ei ole mitenkään erityistä, sillä muuallakin päin maailmaa populistit politiikallaan leikkaavat omilta eturyhmiltään. Esimerkkeinä tästä on mm. Brexit, joka on johtanut autotehtaiden lähtemiseen maasta, eli keskiluokkaisten työpaikkojen vähenemiseen. Trump puolestaan on tehnyt superrikkaita suosivia verovähennyksiä, heikentänyt vähätuloisten terveydenhuoltoa ja kauppasodan uhka heikentää talouskasvua eikä ainakaan tuo työpaikkoja heille, tai meille.

Petetty keskiluokka

Keskiluokka on jokaiselle yhteiskunnalle valtion palveluiden rahoittamisen kannalta ratkaisevan tärkeä ihmisryhmä. Juuri he kokevat tällä hetkellä maailmalla ja Suomessa olonsa uhatuksi. He kokevat epäreiluna sen, että heidän tulonsa eivät kasva enää samaan tahtiin kuin ennen, mutta jotkut rikastuvat entistäkin nopeammin. Tämä johtaa siihen, että eläminen on kalliimpaa kuin ennen. Tämän lisäksi tulevaisuus ja jopa oman työpaikan säilyminen koetaan epävarmana tai uhattuna robotisaation, ilmastonmuutoksen ja huoltosuhteen heikkenemisen seurauksena. Yleinen ajatus on, että ”Tuleeko tulevaisuudessa enää yhtellä työllä toimeen?”. On aiheellista kokea epäreiluna se, jos itsellä on tulevaisuudessa vähemmän ja toisella entistäkin enemmän. Tämmöiseen ilmapiiriin populistin on helppo tarttua. Populisteja tässä auttaa vielä keltainen media, joka myy enemmän uhkakuvista kirjoittamalla, joka entisestäänkin vahvistaa keskiluokan kokemusta tulevaisuuden epävarmuudesta. Painetulla sanalla on merkitystä.

Populistit tarjoavat pettyneelle alemmalle ja keskiluokalle syntipukiksi erivärisen ihmisen, vaikka todellinen syy Suomen ja maailman tilanteeseen on kaaoksellinen globalisaatio, sekä hallitsematon ja epävakaa talous- ja rahajärjestelmä, jonka puhemiehinä toimivat supervaikutusvaltaiset ihmiset ja verhojen takana lymyilevät veroparatiisipörssiyhtiöt. He sormiaan napauttamalla voivat vaikuttaa sinunkin asuntolainasi korkoon, jos nyt vain sattuvat tarvitsemaan vähän lisää massia omille etupiireilleen.

Talouseliitti hyötyy

Kuka siis hyötyy populismista ja siitä palkansaajat äänestävät populistisia perussuomalaisia tulevissakin vaaleissa? No tietenkin elinkeinoelämän eliitti maailmalla ja Suomessa. Pohjoismaat ovat viimeinen hyvinvointivaltioiden ja reilujen työelämän pelisääntöjen saareke tässä maailmassa, ja talouseliitti näkee tässä heikentämisen varaa, eli mahdollisuuden vuolla kultaa, koska tulevathan ihmiset muuallakin päin maailmaa heikommilla palveluilla jotenkin toimeen. Siksi Suomeenkin ajettiin kansainvälisiä SOTE-veroparatiisijättejä väkisinkin sisään, mutta onneksi Suomen pelasti sen oma perustuslaki! Vieläkö ihmettelette miksi hallituspuolueiden edustajat kritisoivat SOTE-valmisteluiden yhteydessä perustuslakia, jopa haukkumalla siihen vetoajia ”perustuslaki-talebaneiksi”? Mutta tämänkin yrityksen teki mahdolliseksi vuonna 2015 se, että palkansaajat antoivat äänensä talouseliittiä suosivan politiikan populistiselle ilmentymälle, eli perussuomalaisille. Erivärisistä ihmisistä öyhöttävä alemman tai keskiluokan palkansaaja ja eläkeläinen on yhtä vaarallinen työnantajille, kuin pieni kirppu preeriassa. Öyhöttäjät kun eivät näe kuinka hallitus on tehnyt käänteiset Robinhoodit, eli varastanut sen jokaisesta tilinauhasta KIKY:n avulla jopa 3-5% työnantajille. Kaikille kun on selvää se, että keskusta ja kokoomus ajavat todellisuudessa vain työnantajien ja yritysjättien etuja. Mitä puoluetta palkansaajat siis alemmassa ja keskiluokassa äänestävätkään näissä vaaleissa vaikuttaa suuresti siihen, kuinka epäreiluksi he kokevat elämänsä seuraavan neljän vuoden päästä?

Voisiko sittenkin olla niin, että työväenpuolueeksi haukuttu SDP voisi olla sinunkin valintasi, koska sitä suurin osa alemman ja keskiluokan palkansaajista kuitenkin äänestävät. Me tarjoamme ratkaisuksi palveluiden parantamista, ja haluamme rahoittaa sen tilkitsemällä hyvätuloisia suosivat verotuksen porsaanreiät. Siksi talouseliitti pelkää SDP:n vaalivoittoa ja siksi mainostuloilla ja klikkiotsikoilla elävät keltaisen median toimittajat haukkuvat demareita ja asettavat heidät ja perussuomalaiset vastakkain.

Kirjoitukseni lopputulemaksi totean, että perussuomalaisten populistien äänestäminen kiihdyttää työelämän pelisääntöjen heikentämistä, eli käytännössä vain tuo globalisaation huonot puolet Suomeen etuajassa, ilman että niitä vastaan edes taistellaan. Siksi vaalikampanjani pääiskulause onkin ”Suomi tarvitsee pääluottamusmiehen”. Työntekijöiden suojeleminen pahalta on pääluottamusmiehen päätehtävä, niin työmaan sisällä, kuin sen ulkopuolellakin yhteiskunnallisissa asioissa.

Kansanedustajaehdokas
Petri Partanen

petripartanen
Sosialidemokraatit Kokkola

Opiskelija, Teollisuusliiton valtuuston jäsen Kokkolan kaupunginvaltuutettu, bloggaaja ja somettaja.
Kiinnostuksen aiheet: palkansaajien oikeudet eli ihmisoikeudet, turvallisuuspolitiikka, maailmanpolitiikka, valtakunnanpolitiikka, lait ja sopimukset em. asioiden ympärillä, sekä kirjoittaminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu