Vaihtotase kertoo jotain oikeistolaisesta talouspopulismista

Lepomäen ja Kokoomuksen oikeistolainen talouspopulismi saivat ajattelemaan heidän harrastaman politiikkansa pidempiaikaisia tarkoitusperiä. Oikeistolaisella talouspopulismilla tässä kirjoituksessa tarkoitetaan uusliberalistista talouspolitiikkaa, jonka pyrkimys on mm. vähentää sääntelyä, politiikkaa, veroja, sekä yksityistää valtion omaisuutta. https://fi.wikipedia.org/wiki/Uusliberalismi

Kuvassa 1. näemme valikoitujen maiden vuosilta 1995-2019 vuosittaisen vaihtotaseen dollareina ja kuvassa 2. näemme sen prosentteina bruttokansantuotteesta.

”Vaihtotase kuvaa ulkomaisten taloustoimien, kuten tavaroiden ja palveluiden ulkomaankaupan, tuotannontekijäkorvausten ja tulonsiirtojen, vaikutusta kansantuloon ja kansantalouden säästämisen ja investointien väliseen tasapainoon.” https://fi.wikipedia.org/wiki/Maksutase#Vaihtotase

Näistä ”käppyröistä” huomaamme, että valuutassa laskien suurin vaihtotaseen alijäämä on Yhdysvalloilla ja Iso-Britannialla. Yleisesti arvioidaan, että historian saatossa paras esimerkki uusliberalistisesta talouspolitiikasta on Iso-Britannia ja Yhdysvallat. Koska sen tavoitteena on mitä alussa mainittiin, on lopputulos näköjään ollut sen mukainen, eli vaihtotaseen heikkeneminen. Suomessa uusliberalistista talouspolitiikkaa harrastettiin ahkerimmin edellisen hallituksen aikana Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten osalta. Keskusta sai suurimman puolueen aseman vaalikampanjalla, jonka keskeisimpinä teemoina oli ”laittaa Suomi kuntoon” mm. vähentämällä sääntelyä. Kokoomuksen politiikka puolestaan on perinteisesti aina pyrkinyt heikentämään valtion verotuloja ja myymään valtion omaisuutta. Mutta on uusliberalismilla pimeämpikin puoli josta ei paljoa puhuta, ja se liittyy työntekijöiden asemaan. Suomessa sen ruumiillistuma oli KIKY (kilpailukykysopimus), sekä sitä edeltävä kiristyskeskustelu YKS:sta (yhteiskuntasopimuksesta) sadan tunnin palkattomine työaikoineen ja sairaiden rankaisemisineen. Kilpailukykysopimus ja yhteiskuntasopimus ovat sanoina kannatettavia, mutta sisältö oli yksinkertaisesti heikentää palkansaajien tuloja, sekä heikentää heidän oikeutta neuvotella omista asioistaan. Kaikki nämä ovat tuttuja asioita siitä, mitä Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa palkansaajat ovat joutuneet kokemaan menneinä vuosikymmeninä.

Merkille pantavaa on se, että näissä käppyröissä puolestaan Euroalue esittäytyy rahalla laskettuna maailman parhaana alueena, kun mittarina on vaihtotase suhteessa muuhun maailmaan. Tästä pääsemmekin edellisen maassa istuneen oikeistohallituksen kolmanteen hallituspuolueeseen, Perussuomalaisiin, jotka vastustavat kiihtyvissä määrin Euroopan Unionia, sekä itse Euroa valuuttana. Tässä heidän harjoittamasta populismista puuttuu kaikki suhteellisuuden taju, sekä puute realistisesta vaihtoehdosta. Olisi nimittäin päivän selvää, että EU:sta ja Eurosta poistuessa Suomen kaltaisen pienen maan palkansaaja olisi ensimmäinen joka eron maksumieheksi joutuisi. Euroopan unioni tarkoittaa tullittomuutta, eli tavaroiden vapaata liikkumista maiden välillä. Jos tämä poistuu tai kallistuu, niin vientiteollisuutta jouduttaisi tukemaan oman valuutan arvoa laskemalla. Tämä olisi myrkkyä kuluttamiselle, koska Suomessa ei valmisteta enää juuri mitään kulutushyödykkeitä, jolloin näiden arvo nousisi suoraan siinä suhteessa, minkä verran valuutan arvoa laskettaisiin. Myös kotimaisen ruoan hinta nousisi, koska sen saattamiseksi pellolta kauppaan käytetään ulkomailta tuotavia polttoaineita, lannoitteita, sekä työkoneita. Jos tämä helppoa olisi, niin miksi Iso-Britannialla on sitten niin vaikeaa? Kuka vientiteollisuutta omaava pieni valtio haluaisi oikeasti eroon markkina-alueesta, jonka sisäisillä mailla on maailman eniten rahaa käytettävissä ostamaan niitä vientiteollisuuden tuotteita? EU:ta ja Euroa kritisoidessa on turha katsoa lyhyellä aikavälillä, vaan tarkastella pidempää ajanjaksoa ja esittää reilusti vaihtoehto, joka olisi todennäköisesti sitten Kiina tai Venäjä.

Lopuksi

Jos tarkastelemme Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen poliittista tilannetta, niin voidaan oikeutetusti heittää ilmaan ajatus, että ruokkiiko uusliberalismi kansan vihaa ja populismia? En edelleenkään ole mikään taloustieteilijä, enkä historian tai minkään muunkaan sortin tutkimustieteiden asiantuntija, mutta on se ihme ja kumma, kun populisti ja uusliberalisti tuntuvat löytävän toisensa kovin helposti niin mediassa ja SOMEssa, kuin politiikassakin. Näitä molempia, populistia ja uusliberalistia yhdistää yksi asia, se on mielen kylmyys ihmistä kohtaan – toiselle tärkeää on valta ja toiselle raha. Tälle epäpyhälle talouspopulistin ja ”normipopulistin” liitolle perustui mm. KIKY ja sitä edeltänyt suoranainen palkansaajia ja perheitä vastaan kohdistettu kiristyspolitiikka.

Uusliberalistinen talouspolitiikka johtaa viimekädessä maan talouden tuhoamiseen. Tämä on sen vääjäämätön seuraus, jos loputtomiin vähennetään veroja, myydään valtion omaisuutta ja estetään politiikan sekaantuminen talouteen. Verot kun ovat politiikkaa ja valtion keskeisin keino pitää huolta kansalaisistaan, sekä ylipäätänsä mahdollistaa itsensä olemassa olemisen. Minun mielestäni ei ole isänmaallista ajaa tämmöistä politiikkaa.

Vaihtotaseeseen liittyen voit itsekin tarkastella ja rakennella omia vertailuja maiden kesken täältä:

https://data.oecd.org/trade/current-account-balance.htm