Ison äffän leviäminen lakiin ja oikeuskäytäntöön Suomessa

Oikeusministeri Tuija Brax paljastaa jälleen todelliset kasvonsa.

Tänään tuli Suomen lautamiehet ry:n lehti (ilmestyy pari kertaa vuodessa). Siinä oli 21.3 järjestettyjen lautamiesten koulutuspäivien antia. Arvau…. oikeusministeri Brax oli luennoinut yleisölle lähisiuhdeväkivallasta ja siihen liittyvästä uudesta tulevasta laista, joka on oikeusministeriössä työn alla.

Lautamieslehteen oli laitettu jonkun luennoitsijan slaidikin kuvaksi:

puolueeton tutkimus...

Huomaako kukaan tässä mitään erikoista? Minua ainakin alkoi henkilökohtaisesti oksettamaan miesten syyllistäminen, sillä jos Hallitus esittää keinoja lähisuhde- ja työpaikkaväkivaltaan puuttumiseksi ja sen pohjana käytetään tämmöistä nimenomaisesti yksisilmäistä, vähä-älyllistä ja syyllistävää jargonia, niin tilanne on maassamme jo todella vakava!
Vastaavasti armas femin.. oikeusministerimme on lehdelle kertonut, että eniten perheväkivallasta kärisvät naiset ja lapset, sitten hän kertoo, kuinka naisia surmataan vuodessa 1,2/100 000 naista kohden vuodessa, mutta jättää kertomatta, että tämä on vain 1/5 – 1/3 osa siitä, miten paljon miehiä kuolee per 100 000 miestä. Miesten vastaava lukema jätetään kertomatta, joka on 3,16/100 000. Sitten hän kertoo, lapsien kuolleisuudesta vanhempien väkivallan seurauksena, sitten, että joka kymmenes nainen on kokenut väkivaltaa tai sillä uhkailua parisuhteessaan.

On perin ikävää, että näitä sinänsä kohtuullisen hyvin puolueettomista tutkimuksista otetaan vain esille ne omalta kannalta edullisimmat asiat, ja niitä sitten toitotetaan pitkin turuja ja toreja koko ministeriön mandaatilla. Tästä herää aiheutettu pelko siitä, että tulevaa lakia käytetään puolen kansan nöyryyttämiseen, ja lain muuttumisen edelleen epäedullisemmaksi miesten osalta. Nykyisinkin laki on jo lievempi naisille kautta koko linjan. Pitääkö sitä sukupuolten eroa lain edessä nyt sitten entisestäänkin repiä suuremmaksi?

Jotenkin tuntuu, että tämä koko uusi laki olisi saanut alkunsa jostain amnestyn jokuraja-vetoomuksesta. Siksipä esitän huoleni asian tiimoilta, että ikipuolueellinen feminismi on leviämässä toden teolla oikeuslaitokseen. Voisin vaikka lyödä vetoa siitä, että vajaan kymmenen vuoden päästä ihmetellään sitä, miksi feministien määrittämästä lähisuhdeväkivallasta saa mies suurempia tuomioita, kuin nainen vastaavasta, sekä siitä, että lähisuhdeväkivallasta tullaan saamaan suurempia tuomioita, kuin muusta vastaavanalaisesta väkivallasta saadaan. Siinä sitä sitten saa itse kukin ihmetellä kansalaisten yhdenvertaisuutta lain edessä.
Jokainen tutkikoon allaolevia linkkejä, ja muodostakoon oman mielipiteen asiasta, kuka on väkivaltaisempi ja kuinka paljon. Fyysistä perheväkivaltaa on, ja miehet ovat siinä perin hyvin edustettuina, sen sijaan henkisen väkivallan mittaaminen on jäänyt pahasti tutkimatta. Sitä kun on vaikea diagnosoida ja todistaa jälkeenpäin, ja sitähän ne naiset yleensä käyttävät.

http://www.optula.om.fi/uploads/zw1ftudxh5b.pdf

http://www.optula.om.fi/uploads/3ey309hz08t.pdf

http://www.optula.om.fi/uploads/wze094c.pdf

http://www.optula.om.fi/uploads/ut037l7jh.pdf

http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2007/…

0
petripartanen
Sosialidemokraatit Kokkola

Palkansaaja, Teollisuusliiton valtuuston jäsen, SAK Kokkolan seudun paikallisjärjestön ja Pohjanmaan aluetoimikunnan puheenjohtaja, Kokkolan kaupungingvaltuutettu, bloggaaja ja somettaja, Isä.
Kiinnostuksen aiheet: palkansaajien oikeudet eli ihmisoikeudet, turvallisuuspolitiikka, maailmanpolitiikka, valtakunnanpolitiikka, lait ja sopimukset em. asioiden ympärillä, sekä kirjoittaminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu