Mihin kasvu näyttää nykyisin perustuvan

Joka paikassa vannotaan jatkuvan talouskasvun nimeen. Joka vuosi pitää olla kasvua. Puhutaan kasvuprosenteista, pitää päästä samaan prosenttiin kuin edellisenäkin vuonna. Todellisuudessa kasvu on logaritmista, siis jatkuvasti jyrkkenevää kasvukäyrää.

Viimeaikoina on saanut lukea otsikoista kuinka ulkomaalaiset työskentelevät maassamme kahden euron tuntipalkalla. Kyseessä on tietenkin itäblokin maista tulevat, milloin missäkin työskentelevät kirvesmiehet.

Enää ei tunnu riittävän tuottavuuden kasvu, eli siis tehokkaammat koneet ja toimintatavat, eikä se koneistuksen lisääminen rakennusalalla taida olla enää nykyisestä mahdollista. Nykyisin kasvua tunnutaan haettavan perusduunarin tuntipalkasta. Koska meillä on eri alojen työehtosopimuksia ja porukkaa on hyvinkin kattavasti kuuluu liittoihin, niin palkkoja ei voida tuosta vain alkaa laskemaan. Ratkaisuna näyttää siis olevan ulkomaalaisen työvoiman vuokraaminen ulkomaiselta työnvälittäjältä.

Kaiken kattavista työehtosopimuksista huolimatta meillä ei ole maassamme erityistä minimipalkkalakia, joka koskisi sellaisia työtätekeviä, jotka eivät ole maan kansalaisia tai kuulu maan liittoihin. Tämän on huomattu täälläkin uuden suomen blogistanissa toisaalla.

Kun ulkomaalaiset rakentavat meille halvalla tuntipalkallaan vaikkapa asuntoja, ja asunnon hinnaksi muodostuu xxx xxx euroa, niin olisiko sen asunnon hinta kuitenkaan sen kummempi, vaikka sen olisi tehneet suomalaisetkin. Veikkaan hinnan olevan saman, ja voittojen menevän siihen pörssiyhtiöön, jolle saadaan näppärästi loivasti kasvava käppyrä ulkomaalaisen duunarin selkänahasta revittynä.

Väitän siis, että jatkuva kasvu vaatii nykysin jo palkkojen polkemista. Keinona on ulkomaalaiset ”vuokra”työläiset. Tämä on epätervettä kasvua, eikä saa muodostua ”maan tavaksi”.

Maahan täytyisi saada keinolla millä hyvänsä yleisesti kattava minimipalkkalaki. Asian valvomisen helpottamiseksi jokaisen maassa työskentelevän olisi pakotettu perustamaan Suomalaiseen pankkiin tili palkkaa varten. Tämän asian eteenpäinviejäksi sopisivat parhaiten ammattiliitot. Poliitikot on voideltu liian hyvin tämän asian eteenpäin viemiseksi.

0
petripartanen
Sosialidemokraatit Kokkola

Palkansaaja, Teollisuusliiton valtuuston jäsen, SAK Kokkolan seudun paikallisjärjestön ja Pohjanmaan aluetoimikunnan puheenjohtaja, Kokkolan kaupungingvaltuutettu, bloggaaja ja somettaja, Isä.
Kiinnostuksen aiheet: palkansaajien oikeudet eli ihmisoikeudet, turvallisuuspolitiikka, maailmanpolitiikka, valtakunnanpolitiikka, lait ja sopimukset em. asioiden ympärillä, sekä kirjoittaminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu