Jotain salaista ja selittämätöntä työmarkkinoilla…
Harva osasi arvata 2015 kuinka huonoon suuntaan asiat voivat mennä, kun työnantajajärjestöt saivat avukseen eduskunnan hallituksen. Kolmikanta ei ole reilu, jos kaksi on yhtä vastaan. Nyt vasemmistopuolueiden ollessa hallituksessa työnantajajärjestöt eivät halua kolmikantaa, koska he ilmeisesti pelkäävät joutuvansa samaan asemaan jossa työntekijäjärjestöt olivat. EK on yksiselitteisesti irtisanoutunut kolmikannasta, mutta silti heille kelpaa kolmikantaiset työryhmät joita eduskunta on perustanut erinäisten työelämän lakiasioiden ympärille, sekä kansainvälisten kolmikantaa koskevien sopimusten täyttämiseksi. Vaikuttaa kyllä halutaan, mutta ilman vastuuta. Tämä työnantajajärjestöjen vastuuttomuus ja lyhytjänteisyys kuvastaa hyvin tämän hetken työmarkkinapoliittista tilannetta.
Ymmärrän, että liittokierroksella molemmin puolin esitetään kaikki toivomukset, joita vain toiveiden tynnyristä voi löytyä. Siinä missä työntekijäjärjestöt haluavat lyhentää työaikaa ja saada omille jäsenilleen lisää palkkaa, haluavat työnantajat puolestaan yhteisrintamassa mm. lomarahojen puolittamista, lakko-oikeuden rajoittamista, jäsenmaksuperinnän lakkauttamista, arkipyhäkorvausten leikkauksia ja työajan pidentämistä vielä KIKYkin lisäksi. Työnantajajärjestöjen koordinaatio kertoo yksipuolisesta saneluhalusta ja samalla he paheksuvat työntekijöiden keskinäistä koordinaatiota.
Nämä työnantajajärjestöjen tavoitteet kuulostavat tutuilta, koska ne olivat edellisen hallituksen, eli Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten hallitusohjelmassa. Varsinkin Kokoomustaustaisia henkilöitä istuu työehtosopimuksista vastaavien merkittävien työnantajajärjestöjen johtopaikoilla. Heidän ideologinen tavoite näyttää olevan yhteisrintamassa heikentää työehtosopimuksia rajusti. Kun heidän hyödyllisenä apurinaan ei tällä kertaa ole oikeistovetoista hallitusta, joutuvat he nyt likaamaan kätensä ihan itse. Jostain syystä media tykkää yleisesti kaivella SDP:n ja työntekijäjärjestöjen välisiä kytköksiä, mutta etsimällä saa etsiä niitä kirjoituksia, joissa kirjoitettaisi Kokoomuksen ja työnantajajärjestöjen välisestä kytköksestä, ja varsinkin negatiiviseen sävyyn.
Jotain selittämätöntä työmarkkinapolitiikassa nyt on koska työnantajajärjestöjen tavoitteet ovat niin järkyttävät. Kenties kyseessä on EK:n kautta tehtävä Kokoomuksen ”kosto” siitä, että heitä ei otettu mukaan hallitukseen. Tosin herrajärjestöjen ollessa vihaisia tai peloissaan, on se aina ennen vanhaan ollut merkki siitä, että jotain on tehty oikein.
Joulukorttien, julkisen liikenteen tai kouluaterioiden tarjoamisen pysähtyminen ei käännä kansaa ammattiyhdistysliikettä vastaan. On myös turha toivoa, että mahdollisesti tulevat yleislakot ajaisivat kansan ammattiyhdistysliikettä vastaan siinä määrin, että se oikeuttaisi työnantajajärjestöt vaatimaan lakeja lakko-oikeuden rajoittamiseksi.
Nähtäväksi jää, kuinka kovasti työnantajajärjestöjen jäsenet haluvavat palata yleislakkojen aikaan pelkästään siksi, että kokoomustaustaiset henkilöt haluavat polkea työehdot Itä-Eurooppalaiselle tasolle? Työntekijäjärjestöjen jäsenten pokka kyllä pitää, koska kukaan ei halua kehityskulkua jota KIKY edustaa.
Kirjoitus oli kolumni Demokraattilehden Pohjanmaa-aluesivustolla:
https://demokraatti.fi/jotain-salaista-ja-selittamatonta-tyomarkkinoilla
Työnantajapuolen yhteiskunnallinen näkemys on viime vuoisina kaventunut olennaisesti. Jokin ihmesokeus siinä on, kun ei nähdä palkallaan toimeentulevaa ostovoimaista työntekijää hyödyllisenä kansalaisena. Herry Ford oli aikoinaan vaativa työnantaja, mutta yhden perusasian hän ymmärsi. Työntekijöillä pitää maksaa palkkaa niin, että jokainen heistä voi halutessaan ostaa auton. Jos auto olisi heikolla palkkapolitiikalla rajattu ylellisyystuotteeksi, johon vain hyvätuloisilla on varaa, ei autosta koskaan olisi menestystuotetta tullut.
Se on jo toinen jutta, mitä haittoja yleisyneestä autojen käytöstä on nykyään. Olennaista kuitekin on, että työntekijät ovat suurin ostajaryhmä tuotteelle kuin tuotteelle kalliita huviveneitä ja muitä näyttötuotteita lukuun ottamatta. Elinkeinoelämän itsensäkin vuoksi on sen vuoksi tärkää, että plkansaajat pidetään eostovoimaisina. Niin yksinkertaista se on.
Ilmoita asiaton viesti