Mitä tarkoitat paikallisella sopimisella?

Työ- ja elinkeinoministeriön paikallista sopimista pohtineen työryhmän tulisi antaa selvityksensä hallitukselle maaliskuun alussa. Yleisessä valtakunnallisessa keskusteluilmapiirissä määritelmä paikallisesta sopimisesta kuitenkin puuttuu. Siksi yleisölle onkin jäänyt epäselväksi mitä toistensa ohi puhuvat järjestöt ja poliitikot paikallisella sopimisella julkisuudessa puhuessaan tarkoittavat. Julkisessa keskustelussa olisi korkea aika määrittää, mitä paikallinen sopiminen oikein tarkoittaa, ja mitä eri osapuolet siltä haluavat.

Työelämää koskeva lainsäädäntö on Suomessa moneen muuhun Eurooppalaiseen maahan verrattuna kohtalaisen kevyttä. Tämä johtuu siitä, että moni työelämää koskeva asia on sovittu työehtosopimuksissa, joita Suomessa onkin parisen sataa kappaletta. Työehtosopimus koskee aina jotain tiettyä toimialaa, ja vastaa tämän tietyn toimialan työelämäkysymyksiin. Näihin kysymyksiin vastaavat työehtosopimuksen sopijaosapuolet, eli kyseisen alan työnantaja- sekä työntekijätyömarkkinajärjestö yhdessä. Työehtosopimukset elävät jokaisessa neuvottelussa muiltakin osin, kuin vain pelkästään julkisuudessa esille tulevien palkankorotusten osalta. Kuitenkin periaatteessa jokaisessa työehtosopimusneuvottelussa koko työehtosopimus on aina neuvoteltavissa uudelleen. Yleensä vuoden tai parin välein neuvoteltavat muutokset eivät kuitenkaan ole radikaaleja, koska eivät alalla tapahtuvat muutoksetkaan ole tässä aikavälissä radikaaleja. Siitä miten kustakin työehtosopimuksesta voidaan sopia paikallisesti toisin, on sovittu kussakin työehtosopimuksessa erikseen.

Koko järjestelmä toimii siis niin, että kullakin alalla on työelämään liittyvää lainsäädäntöä merkittävästi ketterämpi oma alan tarpeisiin sopiva työehtosopimus. Edelleen kunkin alan työehtosopimuksessa on sovittu siitä, miten työehtosopimuksesta voi poiketa työpaikkakohtaisiin tarpeisiin paikallisesti sopien. Silti jotkut tahot haluaisivat muuttaa tätä järjestelmää radikaalisti, perustellen tätä tarvetta ”paikallisella sopimisella”. Mitä he siis oikein ajavat takaa vaatimalla asiaa, joka jo nyt on mahdollista?

”tulkintaetuoikeus
työpaikkakohtaisessa
paikallisessa sopimuksessa
on työnantajalla. Paljon
puhutussa Ruotsissa asia
on päinvastoin”

Työpaikkakohtaisia paikallisia sopimuksia tehtäessä sen sopijaosapuolet, työpaikan työntekijät ja työnantaja, eivät lähtökohtaisesti ole täysin yhdenvertaisessa asemassa. Tämä johtuu siitä, että niin sanottu tulkintaetuoikeus työpaikkakohtaisessa paikallisessa sopimuksessa on aina työnantajalla. Paljon puhutussa Ruotsissa asia on päinvastoin. Jos siis paikallisesta sopimuksesta tulee Suomessa riita, on Suomessa työntekijöiden riitautettava asia ja haettava omalle kannalleen tulkintaa ensin omista työmarkkinajärjestöistään, ja sen jälkeen jopa oikeudesta saakka.

Yksinkertaisimmillaan tyypillinen paikallinen sopimus koskee esim. töihin tulo- ja lähtöaikoja, tai sitten lomarahojen vaihtamista vapaaksi, puhumattakaan työaikapankista josta paikallisesti sopiminen oli monessa työehtosopimuksessa mahdollista jo kauan ennen, kuin se säädettiin lakiin. Näistä voi kuitenkin työntekijöiden puolesta sopia vain kyseisen työehtosopimuksen mukaiseen työntekijöiden ammattiliittoon järjestäytyneiden työntekijöiden valitsema luottamushenkilö.

 

Mihin paikallisella sopimisella pyritään?

Monelle voi olla yllätys, että laissa ei ole käytännössä minkäänlaista palkan euromääräistä määritelmää. Työstä maksettavasta palkasta onkin sovittu kunkin alan työehtosopimuksessa, eli yhteistyössä työnantajien ja työntekijöiden työmarkkinajärjestöjen kesken.

Näissä työehtosopimuksissa on sovittu miltä euromääräiseltä tasolta palkka alkaa, ja mitä tekemällä siinä voi edetä eteenpäin. Jos työpaikka on järjestäytynyt työnantajaliittoon ja työntekijät työntekijäliittoon, on joissakin työehtosopimuksissa mahdollisuus sopia paikallisesti jopa koko palkkajärjestelmästä. Mutta ei kuitenkaan huonommin, kuin mitä alan työnantaja- ja työntekijäliitto ovat sopineet. Siksi paikallisesti sovitut palkkausjärjestelmät hyväksytetäänkin oman alan työnantaja- ja työntekijäliitossa. Näin toimii työehtosopimuksissa sovittu neuvottelujärjestelmä, mutta siitä haluavat poiketa ne työnantajat, jotka eivät ole järjestäytyneitä työehtosopimuksia sopiviin järjestöihin, eli työnantajaliittoihin joita kutsutaan työmarkkinajärjestöiksi.

Tärkeintä onkin huomata, että ne työnantajajärjestöt jotka eivät halua sopia työehtosopimuksista, eivät siten myöskään ole työmarkkinajärjestöjä. Suurinta ääntä ”paikallisen sopimisen” puolesta ovatkin pitäneet sellaiset yrittäjäjärjestöt, jotka eivät edes sovi työehtosopimuksia tai niiden puitteissa tapahtuvasta paikallisesta sopimisesta. Näitä äänekkäitä työnantajajärjestöjä ovat mm. Suomen yrittäjät ry. ja Keskuskauppakamari. Näihin työmarkkinoiden toiminnan todellisen kannalta turhiin järjestöihin jäsenmaksuja maksavat työnantajat joutuvat kuitenkin noudattamaan muiden sopimia työehtosopimuksia lakisääteisen yleissitovuuden perusteella.

”Suurinta ääntä ”paikallisen sopimisen”
puolesta ovatkin pitäneet
sellaiset yrittäjäjärjestöt, jotka eivät
edes sovi työehtosopimuksia ja
niiden puitteissa tapahtuvasta
paikallisesta sopimisesta.”

Ne työnantajat jotka kuuluvat oman alansa työnantajien työmarkkinajärjestöön, kuuluvat työehtosopimuksen soveltamispiiriin ns. normaalisitovuuden kautta. Ne työnantajat jotka eivät kuulu oman alansa työnantajien työmarkkinajärjestöön, vaan esimerkiksi Suomen yrittäjiin tai keskuskauppakamariin, noudattavat alansa työehtosopimusta ns. yleissitovuuden perusteella. Työnantaja- ja työntekijätyömarkkinajärjestön välillä sovittu työehtosopimus toimitetaan Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimivalle Työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunnalle (1), joka riippumattomana toimielimenä päättää onko työehtosopimuksen osapuolien määrä riittävän kattava, jotta työehtosopimus voidaan tulkita yleissitovaksi. Käytännössä yleissitovuus tarvitsee sen, että enemmistö työnantajista ja sitä kautta alan työntekijöistä, on järjestäytynyt kyseisen alan työehtosopimukseen.

Mitä ”paikallisen sopimisen lisäämistä” vaativat sitten oikein haluavat? Saadaksemme tähän vastaus, tulee tarkastella mitä paikallisesti ei tällä hetkellä voi sopia työehtosopimuksista poiketen, ja näistä keskeisin asia on palkka. Toisekseen meidän tulee tarkastella minkälaisia ”trendejä” työnantajilla on ilmassa. Yksi palkkaan vaikuttavista trendeistä on ns. ”työehtoshoppailu”. Siinä työnantaja, tai siitä eriytetty osa, vaihtaa sellaiseen työnantajaliittoon jonka työehtosopimuksessa palkat ovat pienemmät, kuin työnantajan alkuperäisessä työehtosopimuksessa. Tästä oli kyse mm. taannoisessa Postin lakossa (2), jonka lakot päättyivät täysin uuden työehtosopimuksen luomiseen. Lakisääteinen oikeus järjestäytyä mihin työmarkkinajärjestöön itse haluaa, tarjoaa työnantajille joissakin tapauksissa mahdollisuuden vaihtaa työnantajien työmarkkinajärjestöstä toiseen. Toki vastaavan työnantajien työmarkkinajärjestön tulee aina hyväksyä uusi työnantaja jäsenekseen. Tosiasiallisesti siis työnantajien työmarkkinajärjestöt ovat itse niitä osapuolia, jotka työnantajia jäseneksi ottaessaan aiheuttavat näitä ”työehtoshoppailusta” syntyviä työtaisteluita ja tulkintaristiriitoja. Tästä sotkusta aiheutuvista lakoista puolestaan usein populistisesti syytetään työntekijöiden ammattiliittoja, jotka eivät itse edes voi vaikuttaa siihen mihin työnantajaliittoon työnantaja omalla lakiin perustuvalla järjestäytymisvapaudellaan haluaa kuulua.

Työmarkkinajärjestöjen yleiseen järjestäytymis- ja yhdistymisvapauteen kuuluu myös oikeus lakkauttaa itsensä, jolloin määräajan jälkeen lakkautuvat myös heidän sitomansa työehtosopimuksetkin. Näin on tekemässä työnantajiin kuuluva työmarkkinajärjestö metsäteollisuus ry., joka on ilmoittanut ettei se nykyisten työehtosopimuksien jälkeen aio enää neuvotella uusia työehtosopimuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa kyseisen yhdistyksen lakkauttamista, tai sitten sen degeneroitumista Suomen yrittäjien ja keskuskauppakamarin tasoiseksi kahvittelu- ja lobbauskerhoksi.

 

Poliittinen näkökulma

Työehtosopimuksien yleissitovuus määritellään työsopimuslaissa ja laki puolestaan säädetään eduskunnassa. Vastaavasti lakia voivat muuttaa vain eduskuntaan valitut kansanedustajat. Kokoomus onkin ollut aloitteellinen, ja tehnyt eduskunnassa aloitteen että kuka tahansa työnantaja voisi työpaikallaan soveltaa toisten järjestöjen tekemiä sopimuksia paikallista sopimista koskien – tietenkin työnantajalle kuuluvalla paikallisten sopimuksien tulkintaetuoikeudellaan (3).

”Miksi kolmannen osapuolen
pitäisi saada ilmaiseksi jotain
sellaista rikottavaksi, jonka
muut osapuolet ovat vuosikymmenien
varrella neuvotellen rakentaneet
ja hyviksi pelisäännöiksi kokeneet?”

Miksi kolmannen osapuolen pitäisi saada ilmaiseksi jotain sellaista rikottavaksi, jonka muut osapuolet ovat vuosikymmeniä neuvottelemalla rakentaneet, ja hyviksi pelisäännöiksi kokeneet? TES-järjestelmä ja työelämä menisi nimittäin täysin rikki, jos järjestäytymättömät työnantajat pääsisivät sanelemaan työpaikoilla omalla tulkintaetuoikeudellaan työntekijöille, miten työsopimuslain 13 luku 7§ mukaisia asioita se haluaisi työpaikalla soveltaa. Näitä ovat mm. työsuhteen kostosta riippuvat työsuhde-edut, neuvotteluvelvollisuus, velvollisuus tarjota työtä osa-aikatyöntekijöille, sairausajan palkka, palkanmaksuaika, lomauttamisen perusteet, työntekijän kuuleminen, lomautusilmoitukset ja niin edelleen. Unohtamatta tietenkään aiemmin mainitsemaani tosiasiaa, että mm. palkan euromääräinen määritelmä lukee ainoastaan työehtosopimuksessa, puhumattakaan sairaan lapsen hoitamisesta saatavasta palkasta, arkipyhäkorvauksista, vuorolisistä, lomarahasta ja varsinkin siitä, kuka ylipäätänsä työntekijöitä työpaikalla edustaa. Käytännössä järjestäytymättömälle työnantajalle oikeus tulkita asioita ilman keskusjohtoista työnantajien työmarkkinajärjestöä tarkoittaisi sitä, että maassamme työntekijöiden oikeudet ja työelämä kokonaisuudessaan eriytyisivät hyvin voimakkaasti, erityisesti palkkoihin liittyvissä asioissa. Myöhemmin tämä halpuuttamiskierre johtaisi ns. kilpajuoksuun pohjalle, josta seuraavaksi lisää.

 

Kilpajuoksu pohjalle – lyhytnäköistä politiikkaa

Koko asiakokonaisuudessa on kyse siitä, että työelämän pelisääntöjä halutaan muuttaa poliittisella päätöksellä ohi asiantuntevien työmarkkinajärjestöjen. Työelämän eriytyminen palkoissa johtaa ns. kilpajuoksuun pohjalle, jota perustelen seuraavaksi.

Yleensä ”kilpajuoksua pohjalle” termiä on käytetty kuvaamaan kehityskulkua, jossa isot maailmanlaajuiset yritykset ”kilpailuttavat” valtioita. Valtiot haluavat tehtaita ja työpaikkoja, joita houkutellakseen ne alentavat yrityksiltä perittävää verotusta, polkevat työntekijöiden palkkoja ja heikentävät ympäristön suojelua koskevia lakeja. Näin tapahtuu kehittyvissä- ja epäkypsissä talouksissa tälläkin hetkellä. Jos kaikki valtiot lähtevät tähän mukaan, joutuvat ne loputtomaan kierteeseen jossa kilpaillaan toisia vastaan ihmisten ja ympäristön kustannuksella. Tämä on tällä hetkellä todellisuutta ihan Euroopassakin.

Kilpajuoksua pohjalle voi kuitenkin tapahtua myös valtion sisällä tai paikallisesti. Otetaan esimerkki kahdesta yrityksestä, joista yritys A on tuottavuudeltaan 10% parempi kuin yritys B. Yritys A:ssa tuottavuuden hyvä taso on saavutettu hyvällä yhteistyöllä työntekijöiden kanssa. Hyvän yhteistyön seurauksena työnantajan työmarkkinajärjestöön kuuluva työnantaja A on panostanut tuottavuuden parantamiseen uusimmilla työkaluilla, sopinut paikallisesti työntekijöiden kanssa mm. etätyömahdollisuuksista, panostamalla työhyvinvointiin muita työnantajia enemmän, antamalla perheellisille työntekijöille laajat mahdollisuudet työaikajoustoihin ja työn jatkuvaan kehittämiseen kannustavilla palkkioilla. Yritykset A ja B kilpailevat urakasta X. Tuottavuudeltaan parempi yritys A voi tarjoutua ottamaan urakan halvemmalla, kuin yritys B.

Halutaanko tässä tilanteessa antaa yritykselle B työnantajan yksipuolisella tulkintaetuoikeudella mahdollisuus ”paikalliseen sopimiseen”, jossa yritys B päättää laskea työntekijöiden palkkaan liittyviä asioita esim. 20%, ja todeta vain että asiasta erimieliset työntekijät voivat hakea tulkintaa omalle näkökulmalleen tästä ”paikallisesta sopimuksesta” oikeusjärjestelmän kautta. Tämmöisen säästön se voisi tehdä suoraan palkkaa alentavalla ”paikallisella sopimuksella”, ja laajentaa sitä edelleen esim. poistamalla kaikki palkanlisät, joita ovat mm. lomarahat, vuoro- ja urakkalisät, arkipyhäkorvaukset ja työajanlyhennysvapaat.

Näin kannattavampi, tuottavampi ja yhteiskunnalliseen kiertoon enemmän rahaa tuottava yritys A häviää kilpailun yritykselle B, jonka työntekijöiden palkkoja on laskettu 20%. Kansantaloudellisesti voidaan ajatella, että tämä halvemman säästö valuu tässä tapauksessa jonnekin. Todellisuudessa urakasta X jäävä hyöty valuu yrityksen B omistajalle, sekä alkuperäisen kilpailutuksen tekevälle taholle, joka nykyisin saattaa hyvinkin olla enemmän tai vähemmän ulkomaisessa omistuksessa oleva isompi yritys. Lisäksi yrityksen B työntekijöiden ostovoima laskee. Samalla tarjouskilpailun hävinnyt yritys A joutuu lomauttamaan työntekijänsä, joiden palkan maksavat nyt muut työntekijät työttömyysvakuutusmaksuissaan. Yrityksen A työntekijät joutuvatkin nyt pyrkimään töihin yritykseen B, jossa jatkossa maksetaan heillekin huonompaa palkkaa.

Tosielämässä tämä johtaisi siihen, että yrityksessä B työtyytyväisyys laskee, henkilöstön vaihtuvuus kasvaa, jolloin yrityksen B tuottavuus laskee entisestään. Mutta yrityksen B omistaja ei ole hädissään, sillä onhan hänellä edelleen mahdollisuus edelleenkin laskea palkkoja ensikerralla vaikkapa 60%, ja voittaa tulevat kilpailutukset vaikka vieläkin vähemmän kannattavana. Näin jatkoon ei koskaan pääsisi kannattavin yritys, vaan se yritys joka härskeimmin työntekijöitään kohtelee. Työmotivaation laskiessa, kuluu kilpailukykymittareilla mitattuna saman työsuorituksen tekemiseen jatkossa enemmän aikaa, jolloin työn tuottavuuskin laskee. Perinteiseen tapaan valtakunnan tasolla oikeistopoliitikot voisivat käyttää huonoja tuottavuuslukuja edelleen tekosyynä vaatimuksilleen laskea palkkatasoa entisestään, ”kilpailukyvyn parantamisen” nimissä. Kansantaloudessa työn tuottavuudella tarkoitetaan BKT:n tai tuotoksen jakamista siihen käytettyjen tuntien määrällä. Kansantaloudellisesti on myös yksinkertaisesti niin, että jos kaikkien palkkoja laskettaisi nyt teoreettisesti heti vaikkapa 10%, johtaisi se deflaatiokierteeseen, bruttokansantuotteen romahtamiseen, ostovoiman romahtamiseen ja sitä kautta suurlamaan.

”Onkin perin merkillistä, että
työnantajajärjestöiksi itseään kutsuvat,
sekä heitä hännystelevät ”talousviisaat”
oikeistopoliitikot haluavat romuttaa
kaikista keskeisimmät työelämän ja
kilpailun reilut pelisäännöt pikavoittojen toivossa”

Tosiasia tällä hetkellä on myös se, että vain työehtosopimuksien yleissitovuus estää tämmöisten kuvitteellisten tilanteiden muodostumisen, koska se velvoittaa kaikki työnantajat kilpailemaan samoilla pelisäännöillä. Onkin perin merkillistä, että työnantajajärjestöiksi itseään kutsuvat, sekä heitä hännystelevät ”talousviisaat” oikeistopoliitikot haluavat romuttaa kaikista keskeisimmät reilun työelämän ja kilpailun pelisäännöt pikavoittojen toivossa.

Niin sanottuna ”porsaanreikänä” tässä kokonaisuudessa on aiemmin mainittu työnantajien harrastama ”työehtoshoppailu”, joka joissakin tapauksissa jopa mahdollistaa edellä kuvatun toimintatavan, eli palkkatason polkemisen valitsemalla työnantajalle ”halvempi” työehtosopimus.

Metsäteollisuus ry.:n tapauksessa olemme ihan kansainvälisinkin termein ”kilpajuoksussa pohjalle” -tilanteessa siinä mielessä, että UPM:n johto on toistuvasti arvostellut mediassa Suomen palkkatasoa ja palkansaajien etuja ajavaa ammattiyhdistysliikettä. He haluavat kilpailuttaa valtiota työelämän pelisääntöjen ja työntekijöiden palkkojen kustannuksella. Kaiken lisäksi UPM on juuri osoittanut ”paikallisella sopimisella” viimekädessä ajetaan takaa.

 

”Paikallisen sopimisen” lopullinen tavoite

Jotta voimme arvioida mitä jotkut tahot ”paikallisella sopimisella” oikein haluavat ajaa takaa, tulee meidän katsoa tuoreimpia esimerkkejä. Metsäteollisuus ry.:n jäsenistön ”räyhätyönantajaksi” (4) voidaan kutsua UPM:ää. On arvioitu, että Metsäteollisuus ry.:n lakkautuminen työnmarkkinajärjestönä johtui UPM:n kovasta linjasta työntekijöiden oikeuksia, eli työehtosopimusjärjestelmää kohtaan.

Uusin käänne tässä kovassa linjassa on UPM:n yksipuolinen ilmoitus, että jatkossa se neuvottelee toimihenkilöliitto PRO:n jäsenten kanssa työehdoista vain henkilökohtaisissa kehityskeskusteluissa (5). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ”paikallinen sopiminen” tarkoittaa joillekin siitä puhuville tahoille ”henkilökohtaista sanelua”. Saneluksi asia nimittäin muuttuu siinä vaiheessa, kun työntekijä on yksin häneen nähden suoraa direktiovaltaa työpaikalla käyttävän työnantajan kanssa keskustelemassa siitä, että miten aiemmin kymmeniä työehtosopimuksen sivuja sovellettaisi kyseisen työntekijän työsuhteeseen kyseisessä työpaikassa. Tässä vaiheessa lähes vain taivas on rajana, sillä työnantaja voi esimerkiksi yrittää jopa edellyttää työntekijältä uuden henkilökohtaisen työsopimuksen teettämistä, jossa työntekijä huomaamattaan suostuisi luopumaan rahallisista etuuksista tai palkan tasosta. Kuinka moni meistä mahdollisen lakimiesarmeijan ollessa työpöydän toisella puolella, uskaltaisi tai edes osaisi pitää puoliaan.

”Olemme palanneet tilanteeseen
jonka vuoksi työntekijöiden ammattiliitot
alun perinkin muodostettiin.”

Olemme palanneet tilanteeseen jonka vuoksi työntekijöiden ammattiliitot alun perinkin muodostettiin. Tarpeella luoda yhtenäisyydestä voimaa yksipuolista saneluvaltaa vastaan, eli käyttää nykyisin yhtä keskeisintä kansainvälisessä laissa tunnettua ihmisoikeutta, eli oikeutta järjestäytyä ja neuvotella omista työehdoista. Ympyrä sulkeutuu viimeistään siinä tilanteessa, kun alun perin hajaannusta vaatineet työnantajatahot yhtenäisen rintaman edessä viimein ymmärtävät itsekin järjestäytyä uudelleen, ja kun poliitikot ymmärtävät yhteiskunnallisen vakauden tärkeyden työpaikkojen luomisen avaintekijänä. Jääkin nähtäväksi minkälaisin taisteluin ja mediapelin kautta tähän johtopäätökseen, eli hyvin toimivaan Suomalaiseen kolmikantamalliin, tulevina vuosina päästään. Toistaiseksi selvää näyttää olevan vain se, että mihinkään ei ole näyttänyt kadonneen taistelu pääoman edustajien ja palkansaajien väliltä.

 

P.S.

Eduskunnalle ja varsinkin hallitukselle sellaisia terveisiä, että tarjotkaa järjestäytymättömiä työnantajia edustaville kahvikerhojärjestöille mahdollisuutta paikallisiin sopimuksiin hyväksymällä ammattiliittoon kuuluva luottamusmies paikallisten sopimusten neuvottelijaksi työpaikoilla. Aiemmin Suomen Yrittäjät ry on halunnut pitää itsellään oikeuden järjestäytyä, mutta kieltäytynyt tunnustamaan ammattiliittoja edustavaa luottamusmiestä neuvottelukumppanikseen. Ties vaikka mieli olisi viidessä vuodessa muuttunut ja järkeä tullut päähän, kun he viimeksi vastustivat luottamusmiehiä kun Sipilän hallitus tarjosi heille mahdollisuutta paikalliseen sopimiseen (6).

 

 

+1
petripartanen
Sosialidemokraatit Kokkola
Ehdolla kuntavaaleissa

Palkansaaja, Teollisuusliiton valtuuston jäsen, SAK Kokkolan seudun paikallisjärjestön ja Pohjanmaan aluetoimikunnan puheenjohtaja, Kokkolan kaupungingvaltuutettu, bloggaaja ja somettaja, Isä.
Kiinnostuksen aiheet: palkansaajien oikeudet eli ihmisoikeudet, turvallisuuspolitiikka, maailmanpolitiikka, valtakunnanpolitiikka, lait ja sopimukset em. asioiden ympärillä, sekä kirjoittaminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu