Omanapa-sosialismia

Suomi on ”omanapa-sosialismin” luvattu maa. Muuta ei voi sanoa, kun vielä hetki sitten työntekijöille KIKYä vaatineet, sekä ”holhousvaltiota” ja ”sääntösuomea” kironneet tahot vaativat koronakriisin vuoksi yrittäjien ansionmenetysten korvaamista täysimääräisesti. Edes työntekijöitä edustavat työmarkkinajärjestöt eivät ole osanneet vaatia koronan vuoksi työttömäksi jääneille täyttä ansionmenetyksen korvausta valtion piikkiin. Selvää kun on, että työttömänä työntekijä saa vain työttömyysturvaa. Todellisuudessa kyseessä on halu sosialisoida yrittäjän riski. Vastaavasti työnantajien AY-liikkeen murtamiseksi ja työttömien hämäämiseksi perustettu yleinen työttömyyskassa  (YTK), kritisoi työttömien pääsyä työttömyysturvan piiriin ilman karenssia ja esittää että valtio osallistuisi työntekijöiden palkkojen maksuun.

Valtio ei kuitenkaan ole sellaisessa tilanteessa, jossa sillä olisi tällä hetkellä omasta takaa varaa tukien antamiseen tai palkkojen maksamiseen, vaan kaikki päätetyt tukien antamiset perustuvatkin uuden velan ottamiseen. Yksi syy tähän on se, että mm. yritysten verotusta on kymmenessä vuodessa laskettu rajusti. Siksi toivonkin, etteivät myönnetyt tuet päädy tänä- tai ensi vuonna osinkoja jakaville pörssiyrityksille. Se tarkoittaisi pahimmillaan valtion velan jakamista suoraan ulkomaisille omistajille, jota KIKY jo teki.

Yhteiskunta ja sen rahoituspohja eivät toimi, jos pahoihin päiviin ei varauduta taloudellisesti etukäteen ja jos vastuiden sosialisoimista vaaditaan vain silloin kun itsellä on kylmä. Yhteistä hyvää pitää jakaa myös silloin kun itsellä menee hyvin, mutta muilla menee huonosti. Sen vuoksi minulle ei ole ongelma, kun yrittäjiä nyt tuetaan avokätisesti koronakriisin keskellä. Kukaan meistä ei halua 90-luvun konkurssiaaltoa, tai omaisuuden jakoa pankeille, jotka ”rahamaailman kissoina” jo muutenkin tippuvat aina omille jaloilleen.

Vaikka normaalisti teen itse ruokani, niin ilolla verot maksavana kansalaisena lupaan omalta osaltani käyttää myös vastaavasti ilolla veronsa maksavien ravintoloiden noutoruokapalveluita. Lama kun tulee aina silloin, kun kuluttaja menettää luottamuksensa ja lakkaa kuluttamasta. Kuluttaja on kuningas, tässäkin asiassa, vaikkei sitä aina tiedostaisikaan.

Mutta miksi tukea ja vastuiden sosialisointia vaaditaan vain silloin kun oma napa on kyseessä? Siinäpä meille itse kullekin pohdittavaa.

 

Petri Partanen
SDP

+2
petripartanen
Sosialidemokraatit Kokkola
Ehdolla kuntavaaleissa

Palkansaaja, Teollisuusliiton valtuuston jäsen, SAK Kokkolan seudun paikallisjärjestön ja Pohjanmaan aluetoimikunnan puheenjohtaja, Kokkolan kaupungingvaltuutettu, bloggaaja ja somettaja, Isä.
Kiinnostuksen aiheet: palkansaajien oikeudet eli ihmisoikeudet, turvallisuuspolitiikka, maailmanpolitiikka, valtakunnanpolitiikka, lait ja sopimukset em. asioiden ympärillä, sekä kirjoittaminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu