Palkankorotusvaraa on – kyse on vain arvoista

Toimittaja Daniel Wallenius kirjoitti Keskipohjanmaa-lehdessä 19.1., että hänen mielestään hoito-alan työntekijäliitot käyttävät hoito-alan työntekijöiden ongelmia keppihevosena ahneille palkankorotuksille.

Wallenius asetti lisähenkilöstön palkkaamisen ja palkankorotukset vastakkain antaen ymmärtää, että palkankorotusvaatimukset ovat pois lisähenkilöstön palkkaamisesta. Käytännössä asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen. Useissa tutkimuksissa on todettu suora yhteys sillä, että jos työhyvinvointia lisätään ja työhyvinvointiin kiinteänä osana kuuluvaa työn organisointia järkevöitetään, maksavat ne itsensä takaisin työn tuottavuuden paranemisena ja sairauspoissaolojen vähenemisenä. Todellisuudessa on siis niin, että varsinkin jos palkkoihin halutaan korotusvaraa, tulee samalla panostaa myös työhyvinvointiin, johon kiinteänä osana kuuluu mm. työnteon järjesteleminen paremmalla tavalla. Lisää palkanmaksuvaraa siis yksinkertaisesti tulee sillä, että panostetaan kokonaisvaltaisesti työhyvinvointiin.

On myös merkillistä väittää, että hoitoalan ammattilaisia edustavan ammattiyhdistysliikkeen palkankorotusvaatimukset olisivat jotenkin väärin sen vuoksi, että hoitajat kokevat työnsä stressaavaksi. Yhtä merkillistä on perustella tätä väitettä rinnastamalla hoitajat lääkäreihin toteamalla, että kyllä lääkäreilläkin on vaikeaa, vaikka heillä on tuplapalkka sairaanhoitajaan verrattuna – ikään kuin tämä olisi sairaanhoitajien palkankorotusvaatimukset poissulkeva tekijä. Suomessa on lääkäreitä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta julkisen alan lääkäreiden kuormittumisen syynä on se, että alan opiskelijat erikoistuvat ja hakeutuvat töihin yksityiselle sektorille. Tähän täysin väärä lääke on puolestaan vaatia hoito-alan työntekijöiltä palkkamalttia.

Tilastokeskuksen ansiotasoindeksi näyttää, että palkat olisivat suurin piirtein kaksinkertaistuneet vuodesta 1995, kuitenkin kuntasektorin ansiotason kehityksen ollessa valtion- ja yksityisen sektorin työntekijöitä hieman jäljessä. Jos ammattiyhdistysliike olisi kyseisenä vuosikymmenenä lakkautettu esim. Esko Ahon työmarkkinareformihaaveiden huumassa, olisivat palkat jääneet sille tasolle, sillä Suomessa palkkatason sopivat työntekijä-ammattiliitot ja työnantaja-ammattiliitot keskenään. Hallinnollisesti alkeellisissa kehitysmaissa ja kehittyvissä talouksissa on käytössä erityinen minimipalkkalaki, joka puolestaan näissä maissa ei tarkoita sellaista palkkatasoa, että kyseisen lain mukainen palkkataso riittäisi elämiseen yhdellä työllä. Silti kaikissa maissa ei ole edes minimipalkkalakia. Vaikka toimittajan mukaan hoito-alan palkalla elelee mukavasti missä päin Suomea tahansa, niin tuskin toimittaja sitä tarkoitti, mutta juttua lukiessa jäin miettimään sitä, että montakohan euroa pienemmät niiden palkkojen pitäisi hänen mielestään olla esim. vuoden 1995 tasosta, tai monellako KIKYllä sitä työaikaa sitten pitäisi vielä pidentää, kun viisipäiväinen työviikkokin on ammattiliittojen aikaansaannos, kesälomasta nyt puhumattakaan?

Todellisuudessa toimittajan mainitsema kuntatyönantajien rahanpuutteen syyllinen löytyy tämän vuosituhannen pääministerien edustamista oikeistopuolueista, joiden toimesta yritysmaailmalle on annettu ruhtinaallisia veronalennuksia. Nämä eivät ole ainoastaan johtaneet tuloerojen kasvamiseen, vaan myös kunnille annettavien valtionavustuksien leikkaamisiin. Taloudellisesti heikossa hapessa olevat kunnat toki hoitajien palkat viimekädessä maksavat, mutta syy ei ole toimittajan ahneiksi haukkumissa työntekijöiden ammattiliitoissa. Todellinen syypää on uusliberalistinen ja veropopulistinen politiikka, joita ajavat puolueet, Kokoomus etunenässä, vastustavat mm. hoitajamitoituksen asettamista, jolla puolestaan voitaisi ylipäätänsä saada lisää työntekijöitä hoitoalalle töihin, jota toimittaja juuri itsekin peräänkuulutti. Työntekijöitä kun ei voi palkata ilman perustetta. Kiitos vasemmistovetoisen hallituksen, on hoitajamitoitus nyt viimein etenemässä asteittain ja kunnillekin ollaan antamassa lisärahoitusta.

Hoitoalan palkansaajien pahin vihollinen ei ole kuntatyönantajaliitto, vaan uusliberalistisen ja veropopulistisen talouspolitiikan menestys eduskuntavaaleissa.

SAK Pohjanmaan pj.
Petri Partanen