Puhe Teollisuusliiton valtuustossa 12.08.2021

Mitä teille tarkoittaa tulevaisuus työelämässä tai yhteiskunnassa? Tarkoittaako työelämän tulevaisuus teidän mielestänne sitä, että työaikaa pidennetään ja palkan määrityksen perusteet poistetaan? Tarkoittaako yhteiskunnan tulevaisuus teille sitä, että sellaiset kolmikannassa sovitut asiat kuten, palkalliset sairauslomat, työttömyysturva, eläkejärjestelmä, vuosilomat ja vanhempainvapaat heikkenevät tulevaisuudessa, koska meidän, eli työntekijöiden, sananvaltaa näissä asioissa halutaan kaventaa? Onko tämä teidän mielestänne ”kehitystä” tai jotenkin ”fantsua” tulevaisuusvisiointia?

Edustaako teidän mielestänne edistystä ja kehitystä, jos työelämän asiantuntijajärjestöt suljetaan pois, kun näistä asioista tehdään poliittisia päätöksiä, eli säädetään lakeja? Minun mielestäni se ei ole kehitystä eikä siinä ei ole mitään hienoa. Ennemminkin se näyttää menneisyydestä ja kuolleista heränneiden zombien vallankaappaukselta. Miksi se sellaiselta näyttää, no siksi, että jos me, palkansaajat, emme saa pitää paikkaamme päättävien pöytien ääressä, niin sitten siellä päättävissä pöydissä ovat enää poliitikoiden lisäksi pääomia ja työnantajia edustavat tahot. He ovat historian saatossa aina löytäneet toisensa tavalla tai toisella, eikä se tule koskaan muuttumaankaan.

Yhteistyö ja kolmikanta ovat kuitenkin taanneet yhteiskuntarauhan. Kolmikanta valtion ja työmarkkinajärjestöjen kesken keksittiinkin satavuotta sitten kun ensimmäisen maailmansodan jälkeen haluttiin rakentaa yhteiskuntia yhdessä. Nyt meille Suomessa perinteiseen kolmikantaan on otettu jo pitkään sinne kuulumattomia tahoja, jotka eivät ole työmarkkinajärjestöjä. Jostain syystä juuri näinä vuosina, kun kolmikanta ollut ennemminkin epämäärinen nelikanta, on siellä ollut vaikea saada minkäänlaisia tuloksia aikaiseksi. Niitä syntyy vain, jos työnantajataholla koetaan riittävän suurta tarvetta tuloksien aikaansaamiseen. Esimerkiksi kun vuosi sitten kun koronaa koskevista toimenpiteistä sovittiin väliaikaisia muutoksista työlainsäädäntöön. Kun paine alkoi hiipumaan eikä konkursseja tullutkaan, on porvarin mielestä ollut taas ”niin vaikeaa” sopia yhtään mistään yhtään mitään.

Joillekin tämä työnantajia edustavien järjestöjen yhteistyökyvyttömyys oikeistopoliitikkojen siunaamana on tulevaisuutta. Nämä keltaisen lehdistön tukemat samojen oikeistopoliitikkojen mielestä työntekijöitä edustavat järjestöt ovat yhteistyökyvyttömiä, koska me emme suostu palaamaan työehdoissa puolta vuosisataa, tai jopa sataa vuotta taaksepäin. Joillekin ikiaikaisessa pääomien ja poliittisen vallan kytköksissä ei ole mitään epäilyttävää. Ja miksi? Koska he itse hyötyvät siitä kytköksestä!

Voisiko kuitenkin olla niin, että viimekädessä juuri mikään ei ole muuttunut. Pääomat ja oikeistopoliitikot haluavat, kuten aina ennenkin ovat halunneet, jatkaa hyväveli- ja siskokauppojaan ilman työväestön edustajia ja kolmikantaa.

Miten me pääsisimme tästä pääomien ja oikeistopoliitikkojen luomasta poterosta eteenpäin. Meillä on nimittäin edessämme iso tehtävä, joka epäonnistuessaan on meidän ”viimeinen taisto”. Kyse on ilmastonmuutoksesta ja sen mukana tuomista yhteiskunnallisista muutoksista. Ilmastonmuutos näkyy jo nyt työpaikkojen arjessa.

Kyse pahemmasta kriisistä, kuin maailmansodasta, joka synnytti maailmaan kolmikannan. Maailmansodat koskivat ”vain” satoja miljoonia ihmisiä, kun taas ilmastonmuutos koskee maapallon jokaista seitsemää miljardia ihmistä. Se koskee joitakin enemmän kuin toisia, mutta lopulta se koskettaa kuitenkin meitä kaikkia, varsinkin meidän lapsiamme. Ihminen, joka menettää ilmastonmuutoksen aiheuttaman kuivuuden seurauksena ravinnon ja ainoan tulojen lähteensä on äärimmäinen esimerkki. Meitä koskeva arkipäiväisempi esimerkki on työttömäksi joutuminen ns. korkeahiilisen työn alalta, tai lapsiemme valmistuminen sellaiselle alalle, jossa ei lähitulevaisuudessa olekaan enää töitä juuri tästä samasta syystä. Yhdeksi esimerkiksi käy vaikkapa energiaturpeen tuotanto. Työntekijöiden turvaksi on kuitenkin tehty erilaisia tukijärjestelyitä, joilla työntekijät voidaan kouluttaa uuteen ammattiin, uudelle alalle. Tämmöisiäkään tukia tuskin olisi, jos ilmastonmuutosta koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa ei olisi kuultu kolmikantaisen periaatteen mukaisesti kansainvälisellä tasolla kansainvälisiä työntekijöitä edustavia järjestöjä.

Lyhyesti sanottuna, ilmastonmuutos tulee sivuvaikutuksineen vaikuttamaan yhteiskuntiin ja työelämään seuraavien kymmenien vuoksien aikana enemmän kuin mikään muu asia maailmassa. Ilmastonmuutoksen ehkäiseminen tuo työpaikoille myös lisää uutta teknologiaa, joka kasvattaa kaikkien työntekijöiden osaamis- ja koulutustarpeita. Miksi Suomessa ei sitten tehdä yhteistyötä työntekijöiden ja työnantajien välillä ilmastonmuutokseen tai siihen liittyvien koulutustarpeiden suhteen? Ja jos tehdäänkin, niin ainakaan siitä ei kuule mitään. Tätä yhteistyötä pitäisi tehdä kovaa kyytiä niin keskusjärjestötasolla, liittotasolla, kuin työpaikkatasollakin. Yritykset kyllä tekevät töitä hiilineutraaliuden eteen, mutta otetaanko työpaikoilla työntekijöitä mukaan tämän työn suunnitteluun?

Koska ilmastonmuutos on tulevaisuuden suurin yksittäinen työelämäkysymys, on myös ilmastonmuutokseen liittyvä poliittinen päätöksenteko työelämän lainsäädäntöä koskien suurin yksittäinen tulevaisuuskysymys, joka meitä työntekijöitä tulevina vuosikymmeninä koskee. Me tiedämme jo nyt, että oikeistopolitiikkaa ja elinkeinoelämää edustavat tahot haluavat sulkea meidät pois näistä poliittisista päätöksentekoprosesseista, sulkemalla meidät pois kolmikannasta. Miettikääpä sitä tulevaisuudenkuvaa, jos ilmastonmuutokseen liittyvät poliittiset työelämäkysymykset ja lainsäädäntö vaikkapa seuraavat 30 vuotta tehtäisi täysin ilman kolmikantaa. Miten ja kelle jaetaan ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen käytettävät miljardit ja keitä niiden jaossa kuunneltaisi, jos kolmikantaa ei ole? Sipilän porvarihallitus antoi tästä pientä esimakua. Juuri siksi sen hallituksen harjoittaman oikeistopolitiikan mallia ei tulevina vuosina saa unohtaa.

Lähtölaukaus tämmöiselle äärioikeistopolitiikkaa toteuttavalle hallituskoalitiolle on kuitenkin jo annettu. Sen näkee Perussuomalaisten ja Kokoomuksen välisenä julkisena kuherteluna. Perussuomalaiset ovat läpipopulistinen puolue, jonka ilmastonmuutosta vähättelevä politiikka pelaa toteutuessaan itänaapurin öljyoligarkien pankkitilipussiin. Ja vaikka se ei toteutuisikaan, niin silloin se pelaa kolmikantaa romuttavien tahojen taskuun. Tämmöisen hallituskoalition politiikan yhteishenki löytyy viimekädessä aina meille epäedullisesta politiikasta, jossa meidät suljetaan pois kaikista päättävistä pöydistä.

Tähän meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa, koska kuten sanoin, tulevaisuudessa tullaan tekemään ilmastonmuutokseen liittyen todella paljon työelämää koskevia poliittisia päätöksiä. Viimekädessä kyse on rahasta ja sen jaosta yhteiskunnassa.

Ilmastonmuutokseen liittyvä populistinen politiikka on kuitenkin riski myös työnantajille itselleenkin. Suomessakin työnantajat investoivat tulevina vuosina miljardeja euroja vähäpäästöiseen tuotantoon. Maailmalla esimerkiksi autoteollisuus investoi seuraavan viiden vuoden aikana pelkästään sähköautoihin 330 miljardia. Ennalta arvaamaton ilmastopopulistinen politiikka on riski näille investoinneille sekä niiden kannattavuudelle. Siksi työntekijäjärjestöjen ja työnantajajärjestöjen tulisi alkaa yhdessä tekemään yhteistyötä ilmastonmuutokseen liittyviin kysymyksiin ja poliittisiin päätöksentekoprosesseihin. Tämä olisi meidän molempien etu. Olen varma, että me työntekijäliikkeessä olisimme tähän valmiita, mutta onko siihen valmis ideologisesti kolmikantaa vastustava työnantajaliike? Viimekädessä vastauksen pitäisi olla selvä, koska ei luulisi työnantajaliikkeen jäsenilläkään olevan varaa heittää miljardeja euroja tuosta noin vain populistien sytyttämään turhuuksien rovioon.

Jos tästä puheesta haluatte jotain muistaa, niin muistakaa se, että pääomia ja työvoimaa edustavien tahojen vuosisatainen kamppailu ei poistu, vaan se jatkuu tulevaisuudessakin. Ainoastaan kulloisenakin ajankohtana käytettävä termistö tälle kamppailulle saattaa muuttua. Yhteistyö kolmikannan hengessä olisi kuitenkin kaikille osapuolille pitkällä aikavälillä paljon hedelmällisempää. Tämän osoittaa Suomen työmarkkinapoliittinen historia, jossa kriiseistä ja haasteista on noustu yhdessä tekemällä, sekä antamalla reilu osuus myös työntekijöille yhteiskunnallisen hyvän jaossa.

Kokonaisuutta tarkasteltaessa tämän päivän yleissitovuuskriisi on yksi askel työmarkkinapolitiikan rappukäytävässä. Kyllähän me tiedämme miten voi käydä, jos portaikossa askel horjuu. Valitaan seuraavat askeleemme siis huolellisesti!