Syy miksi Israel on kiinnostunut Ukrainan tilanteesta

Israelin kiinnostusta Ukrainan tilanteeseen on perusteltu sillä, että Venäläiset ovat pommittaneet juutalaisten kansanmurhan muistomerkkiä (1), tai että Israelia on pyydetty rauhanvälittäjäksi Ukrainan ja Venäjän väliseen sotaan (2). On kuitenkin myös kolmaskin syy, miksi Israel on todennäköisesti kiinnostunut Ukrainan tilanteesta. Tämä on Syyrialaisten joukkojen lähettäminen Venäjän rinnalle Ukrainaan sotimaan (3).

Miksi sitten Syyrialaisten läsnäolo Ukrainassa voisi olla Israelin mielestä huolestuttavaa? Eikö Israel ole vain paremmassa turvassa, kun Syyrian joukot hajaantuvat pitkin maailmaa? Syy Israelin huolestumiseen voidaan löytää vuoden 2007 operaatio Orchardista (4). Tässä operaatiossa Israel pommitti Syyriassa sijaitsevan laitoksen, jonka epäiltiin valmistavan ydinasemateriaalia. Kansainvälinen atomienergiajärjestö löysikin rakennustyömaalta todisteita mm. uraanista ja grafiitista, mutta ei voinut koskaan varmentaa laitoksen käyttötarkoitusta.

Tällä hetkellä Ukrainan ja Venäjän välisessä sodassa Venäjä on saanut vallattua kaksi ydinvoimala-aluetta Ukrainalta (5). Toinen on jo käytöstä poistettu Tšernobylin alue, ja toinen on sähköntuotannossa tälläkin hetkellä käytössä oleva Zaporižžjan ydinvoimala-alue. Venäjä miehittää kyseisiä laitoksia ja pitää niiden henkilökuntaa käytännössä pakkotyön kaltaisissa olosuhteissa. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA menetti yhteyden molempiin voimala-alueisiin useiksi päiviksi, mutta on juuri saanut voimalaitoksiin yhteyden (6).

Jos vedämme yhtäläisyysmerkkejä ilman ennakkoluuloja, niin voimme ymmärtää miksi juuri Israel on kiinnostunut rauhanvälityksestä Ukrainaan, ja miksi maasta on lähtenyt myös erikoisjoukkoja Ukrainaan (7). Heitä varmasti kiinnostaa tietää, tuleeko Syyrialaisilla olemaan jotain tekemistä ydinvoimaloiden kanssa. Tämän tiedostaa varmasti myös Venäjä, joka on saattanutkin jopa kannustaa Irania tekemään ohjusiskun Israelin väitettyihin salaisiin tukikohtiin Irakissa (8). Tämä lienee viesti Israelille, että pitäkää salaiset erikoisjoukkonne kurissa.

Ydinvoimaloita ei kuitenkaan noin vain siirretä maasta toiseen, varsinkaan Ukrainasta Syyriaan. Ydinvoimalatekniikkaakin on saatavilla ihan kaupallisestikin, ilman että sitä tarvitsisi käydä sen kummemmin naapurimaista varastelemassa. Israel kuitenkin monesti näyttäytyy eräänlaisena ”ylivarovaisena” maana, joka panee oman etunsa kaiken muun edelle.

Mikä tässä voisi mennä pieleen???…

 

Lähteet:

  1. https://yle.fi/uutiset/3-12340687
  2. https://yle.fi/uutiset/3-12350821
  3. https://yle.fi/uutiset/3-12346282
  4. https://fi.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Orchard
  5. https://yle.fi/uutiset/3-12354713
  6. https://reliefweb.int/report/ukraine/update-19-iaea-director-general-statement-situation-ukraine-12-march-2022-enru
  7. https://odessa-journal.com/israeli-special-forces-veterans-arrived-in-ukraine/
  8. https://yle.fi/uutiset/3-12043017/64-3-61896?utm_medium=social&utm_source=copy-link-share
+1
petripartanen
Sosialidemokraatit Kokkola

Opiskelija, Teollisuusliiton valtuuston jäsen, SAK Kokkolan seudun paikallisjärjestön ja Pohjanmaan aluetoimikunnan puheenjohtaja, Kokkolan kaupungingvaltuutettu, bloggaaja ja somettaja, Isä.
Kiinnostuksen aiheet: palkansaajien oikeudet eli ihmisoikeudet, turvallisuuspolitiikka, maailmanpolitiikka, valtakunnanpolitiikka, lait ja sopimukset em. asioiden ympärillä, sekä kirjoittaminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu