Ehdolle Kokoomuksen Nuorten Liiton varapuheenjohtajaksi
Olen ehdolla Kokoomuksen Nuorten Liiton varapuheenjohtajaksi. Kiitän Pirkanmaan Kokoomusnuoria tuesta ja aion tässä blogikirjoituksessa muutamalla sanoja kertoa ajatuksiani järjestöstä sekä varapuheenjohtajaehdokkuudestani.
Liityin Kokoomusnuoriin vuonna 2009, samoihin aikoihin kun siirryin yläasteelta lukioon. Päädyin aktiivisesti mukaan toimintaan heti tuona syksynä tultuani valituksi liittokokousedustajaksi sekä Pirkanmaan Kokoomusnuorten piirihallitukseen. Tästä lähtien olen ollut tiiviisti mukana Kokoomusnuorten toiminnassa. Kuluneiden kuuden vuoden aikana olen ehtinyt toimia melko lailla kaikissa järjestömme tehtävissä (kuten liittohallituksessa, paikallisyhdistyksen puheenjohtajana ja piirijärjestön puheenjohtajana) liiton puheenjohtajistoa lukuunottamatta. Vuosien varrelle on mahtunut lukemattomia tapahtumia ja projekteja sekä monet vaalit.
Kokoomusnuorilla on mittaamattoman arvokas ja korvaamaton tehtävä toimia puolueemme omatuntona, joka ennakkoluulottomasti ja rohkeasti edistää kokoomuslaista arvomaailmaa ja siihen pohjautuvaa politiikkaa sekä nuorten keskuudessa että koko yhteiskunnassa. Liittojohto on vastuussa tämän tehtävän toteuttamisesta. Puheenjohtajistoon ei tule valita ketään harjoittelemaan: uuden liittojohdon on oltava toimikautensa alusta asti hyvin perillä sekä järjestön omista asioista että keskeisistä ja ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä. Kokoomusnuorissa toimimieni vuosien aikana olen oppinut tuntemaan järjestömme läpikotaisin, joten koen olevani valmis liiton varapuheenjohtajaksi.
Liittojohdon keskeisiin tehtäviin kuuluu Kokoomusnuorten äänenä ja kasvoina toimiminen, minkä vuoksi on tärkeää, että puheenjohtajan lisäksi varapuheenjohtajatkin osaavat esiintyä ja ilmaista itseään vakuuttavasti. Puhe- ja kirjoitustaidot kuuluvat vahvuuksiini. Pidän esiintymisestä, ja olenkin usein pitänyt puheita sekä puolueyhteisön tapahtumissa että muillakin foorumeilla. Kynäkin pysyy kädessäni, mistä olen saanut tunnustusta sekä opiskelujen parissa että politiikassa—Aamulehdessä julkaistut mielipidekirjoitukseni ovat tuoneet runsaasti näkyvyyttä sekä itselleni että Kokoomusnuorille. Kykenen ilmaisemaan itseäni molemmilla kotimaisilla- sekä useilla vierailla kielillä.
Asiantuntemus on keskeistä poliitikon uskottavuuden rakentumisessa. Kukaan ei voi olla mestari jokaisella sektorilla, mutta kaikesta on oltava jyvällä. Koen olevani laajasti perillä tärkeistä yhteiskunnallisista asioista. Ominta alaani ovat talous ja verotus, sillä kauppatieteiden opintojeni pääaine on laskentatoimi, ja sivuaineena luen vero-oikeutta. Tultuani valituksi Tampereen kaupungin osaamis- ja elinkeinolautakuntaan olen myös ollut paljon tekemisissä koulutukseen ja työllisyyteen liittyvien asioiden parissa.
Tulen yrittäjäperheestä, joten yritteliäisyys on lähellä sydäntäni. Nuoresta iästäni huolimatta olen ehtinyt kerätä työkokemusta monelta alalta, muiden muassa maarakennuksesta, tilintarkastuksesta sekä metalliteollisuudesta. Olen tehnyt paljon taloushallinnon töitä. Tiedän siis omakohtaisesta kokemuksesta, millaista on pk-yrityksen arki.
Seuraavan puheenjohtajiston kaudelle ajoittuvat kunnallisvaalit, joiden merkitys järjestöllemme on erittäin suuri. Kunnallispolitiikkakaan ei ole minulle vieras alue. Olin ehdolla vuoden 2012 kunnallisvaaleissa. Vaikka en vielä tullut valituksi kaupunginvaltuutetuksi, olen päässyt vaikuttamaan Tampereen kunnallispolitiikassa yhdyskuntalautakunnassa sekä osaamis- ja elinkeinolautakunnassa. Valtuustonkin kokouksiin olen varavaltuutettuna päässyt osallistumaan.
Tarkasteltaessa Kokoomusnuorten lähihistoriaa tuon mielelläni ilmi tyytyväisyyteni poliittiseen linjaamme yleisellä tasolla. Jos lähtisin tässä tekstissä avaamaan yksittäisiä poliittisia kysymyksiä, tulisin äkkiä kirjoittaneeksi romaanin pituisen katsauksen. Kokonaisuutena olen tyytyväinen järjestömme rohkean ja uudistusmielisen oikeistolaiseen linjaan, enkä näe tarvetta (merkittäville) linjamuutoksille. Laittaisin sitä vastoin kaikki mahdolliset resurssit nykyisen poliittisen linjamme viestimiseen ja edistämiseen entistä vaikuttavammin.
Ensi kesänä pidettävä puoluekokous tuo Kokoomusnuorille mahdollisuuden nostaa tärkeitä teemoja julkiseen keskusteluun. Erinomainen esimerkki löytyy vuoden 2012 puoluekokouksesta (jolloin itse olin liittohallituksessa). Tällöin Kokoomusnuoret lanseerasi Siirrä yrityksesi Viroon! –kampanjan, joka onnistui suorastaan täydellisesti. Tulevan liittojohdon tärkeimpiä tehtäviä on suunnitella vähintään yhtä hyvä kampanja ja siten osoittaa, että ansaitsemme paikkamme puolueen omatuntona ja rohkeana edelläkävijänä. Annan mielelläni järjestömme käyttöön kaiken osaamiseni ja usean puoluekokouksen tuoman kokemukseni, jotta onnistumme tässä projektissa.
Olen johtanut Pirkanmaan Kokoomusnuoria pian kahden vuoden ajan. On ollut ilo ja kunnia toimia aktiivisen ja kasvavan piirin puheenjohtajana. Tässä tehtävässä olen myös huomannut, että Kokoomusnuorilla on järjestötyössä vielä kehitettävää. Onnistuminen yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa edellyttää, että otamme järjestömme potentiaalisista resursseista kaiken irti. Tällä hetkellä toimintamme on ilmeisen antoisaa kaikkein aktiivisimmille kokoomusnuorille (jotka toimivat luottamustehtävissä ja ”pyörittävät järjestöämme” paikallistasolla), minkä lisäksi meillä on varsin laadukkaita ja puoleensavetäviä yksittäisiä tapahtumia. Nähdäkseni tarvitsisimme suunnitelmallisempia tapahtumien kokonaisuuksia, jotka vetäisivät puoleensa entistä laajemman joukon jäseniämme. Pitkällä aikavälillä voimme maksimoida vaikutusvaltamme vain, jos tavoitamme toimintaamme laajan joukon nuoria, jotka jäsenyytensä aikana ja sen jälkeen toimivat paitsi politiikassa, myös laajasti muilla yhteiskunnan sektoreilla.
Olen iloissani lukuisista kannustavista yhteydenotoista ja palautteista, joita on tullut eri piireistä. Alla muutaman henkilön kuvailua minusta.
PETRISTÄ SANOTTUA:
“Petri on lahjakas nuori vaikuttaja, joka tekee töitä ahkerasti ja määrätietoisestii. Hän perehtyy asioihin laajasti, oppii uutta nopeasti ja esittää näkemyksensä vakuuttavasti.“ Kimmo Sasi, konkaripoliitikko, Kokoomusnuorten kunniajäsen, Tampere
“Petri parle toutes les langues, y compris celle de l'amitié.“ (“Petri puhuu kaikkia kieliä, ystävyyden kieli mukaan lukien.”) Mathieu Morelle, Kokoomusnuorten belgialaisen sisarjärjestön (Jeunes Cdh) puheenjohtaja
“Petri has great political skills and an extraordinary human side. This rare combination makes him one of the most inspiring young politicians I've known.” (“Petrillä on loistavat poliittiset kyvyt sekä erityislaatuinen inhimillinen puoli. Tämä harvinainen yhdistelmä tekee hänestä erään innoittavimmista tapaamistani nuorista poliitikoista.”) Emanuel Bandeira, oikeustieteen opiskelija, Kokoomusnuorten portugalilaisen sisarjärjestön (Juventude Social Democrata) aktiivi
Nuorten kokoomuslaisten sanomaa:
“Olen tuntenut Petrin vuosia. Petri on vakuuttanut minut niin vahvoilla esiintymistaidoillaan kuin merkittävällä, vuosien mittaan karttuneella asiantuntemuksellaan politiikasta.” Lotta Savola, Oulu
“Tutustuin Petriin Tampereen nuorisovaltuustossa, ja hän kutsui minut mukaan Kokoomusnuorten toimintaan. Vuosien varrella olen oppinut tuntemaan Petrin älykkäänä keskustelijana, rohkeana johtajana ja vakuuttavana esiintyjänä, joka paiskii hartiavoimin töitä Kokoomusnuorten eteen. Liitto saa hänestä erinomaisen varapuheenjohtajan.“ Mira Lindholm, Tampere
“Aloittaessani urani kokoomusnuorissa vuonna 2012, Petri oli yksi ensimmäisistä oman piirini ulkopuolisista jäsenistä, johon tutustuin. Petri vakuutti minut heti erittäin laajalla tietotaidollaan, vakuuttavalla argumentaatiollaan ja pirkanmaalaisella kylmäpäisyydellä, josta varmasti on hyötyä poliittisella kentällä. Ystävystyttyäni Petrin kanssa viime vuosina enemmän, ovat nuo kyseiset ominaisuudet vain vahvistuneet. Näkisin enemmän kuin mielelläni Petrin Kokoomuksen Nuorten Liiton johtotehtävissä ja muissa poliittisissa päätöksentekoelimissä. “ Tuukka Rissanen, Mikkeli
“Politiikka näyttäytyy tavalliselle kansalle usein lähinnä puheina ja itse tekojen puutteena. Petri Rajala on kuitenkin yksi niistä, jotka saavat asioita oikeasti aikaiseksi. Ahkera ja periksiantamaton, suuren piirin puheenjohtajana kauan toiminut Petri on tehnyt minuun vaikutuksen. Kielitaitoisena ja diplomaattisena miehenä hän on juuri sellainen, jonka toivoisin edustavan KNL:ää kansainvälisillä areenoilla. Kannatan siis lämpimästi Petriä liiton varapuheenjohtajaksi.” Otto Korhonen, Jyväskylä
“Petri häikäisee älykkäillä kysymyksillä, oivaltavilla analyyseilla sekä ennen kaikkea ensiluokkaisella ruotsin kielen taidolla. Tästä miehestä kuullaan vielä.“ Kim Rantala, Rovaniemi
“Petri on eteenpäinkatsova poliitikko, jonka laaja ymmärrys yhteiskunnasta ja taloudesta auttaa ottamaan kantaa Suomea lähivuosina kohtaaviin haasteisiin. Uskon hänellä olevan paljon annettavaa Kokoomusnuorille.“ Joona Suhonen, Helsinki
Unohtaisit koko homman ja mieluummin hankkisit elämän itsellesi!
Ilmoita asiaton viesti
Olikohan nyt ihan tarpeellinen kommentti. Koitapa Väänänen itse yltää samaan.
Onnea vanhalle koulutoverille kampanjaan. Laitapa Petri profiiliin vielä kotikaupunki näkyviin, kyllä siitä ylpeä saa olla.
Ilmoita asiaton viesti
Onnea ja menestystä!
Varsin hyvä esittely kaikkinensa. Minulla ei ole äänivaltaa kun en kuulu jäsenyhdistyksiinne tai ollut liittokokousedustaja silloin kun muutaman vuoden kuuluin, ennen kuin ikä pisti vetäytymään nuorisojärjestöstä.
Ilmoita asiaton viesti