Kiinteistövero on myrkkyä kaupungin kehitykselle ja oikeudenmukaisuudelle

Politiikan kesätauko lähestyy loppuaan, joten pian on edessä jokavuotinen talousarvion laadinta. Kuntatalouden tilanne on haasteellinen myös Tampereella. Kestävä ratkaisu haasteisiin löytyy jatkuvien veronkorotusten sijaan rakenteellisista uudistuksista ja menoleikkauksista. Tilannetta ei yhtään helpota hallituksen valitettava ja vastuuton päätös kiinteistöveroprosenttien korottamisesta.

 

Valtio määrittää kiinteistöveroprosenttien ylä- ja alarajat, joiden puitteissa kunnat päättävät verokannan. Viimeisimmän päätöksen mukaan yleisen kiinteistöveroprosentin yläraja nousee vuonna 2017 kertaheitolla yli 16 prosenttia. Kiinteistöveroprosenttien ennennäkemättömän suuri korotus näkyy suoraan sekä vuokra- että omistusasumisen hinnassa.

 

Kiinteistövero on erityisen epäoikeudenmukainen, koska se ei perustu maksukykyyn. On väärin nyhtää kansalaisilta jatkuvasti enemmän rahaa siitä, että he saavat asua omassa kodissaan. Asuminen on kasvukeskuksissa jo muutenkin kallista, kiinteistöverotus vain pahentaa tilannetta. Varsinkin omakotiasujat kärsivät korkeasta kiinteistöverotuksesta, jonka tuoma lisäkustannus asumiseen heikentää kaupunkimme vetovoimaa. Verotuksen kiristymistahti on Tampereella huima: vakituisen asuinrakennuksen kiinteistövero on noussut 25 prosenttia vuodesta 2010.

 

Toivon todella, että Tampereella ei hallituksen typerästä päätöksestä huolimatta alennuta populismiin ja käden työntämiseen entistä syvemmälle veronmaksajien taskuihin. Kiinteistöveroa ei missään tapauksessa tule korottaa. Kaupungin kehityksen ja kohtuuhintaisen asumisen kannalta on tärkeää, että Tampereen kiinteistöveroprosentit ovat mahdollisimman lähellä minimitasoa. Valtion puolestaan tulisi laskea veroasteikkoja ja pidemmällä aikavälillä poistaa koko haitallinen ja epäoikeudenmukainen kiinteistövero.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu