Kaupunkien roolia ja itsehallintoa vahvistettava

Alati globalisoituvassa maailmassa kaupunkien ja kaupunkiseutujen rooli on keskeinen. Maakuntauudistus kiistää tämän faktan ja tarjoaa viime vuosituhannelle kuuluvaa ratkaisua tämän vuosituhannen haasteisiin.

Perustuslakimme 121 § takaa kunnille itsehallinnon. Kuntien päätösvallan riistäminen ja ylimääräisen hallintotason luominen eivät sovi perustuslakimme henkeen. Tarpeettoman hallintohimmelin sijaan kuntien itsehallintoa tulisi entisestään vahvistaa ja kuntia koskevaa sääntelyä vähentää olennaisesti. On syytä tiedostaa, että kuntien tosiasiallista itsehallintoa ovat kaventaneet lukuisat aiemmatkin hallitukset luomalla kunnille velvoitteita ja muuta sääntelyä. Maakuntauudistuksen sijaan nyt tarvitaan päinvastaista ratkaisua, suunnanmuutosta kohti suurempaa kuntien tai ainakin kaupunkien roolia.

Vaihtoehtona kaikkien kuntien roolin kasvattamiselle voitaisiin myös kokeilla vapaakaupunkimallia, johon kaupungit voisivat vapaaehtoisesti hakeutua. Tällöin kaupungit ottaisivat hoitaakseen tehtäviä, jotka muutoin kuuluisivat ylemmän hallintotason vastuulle. Toisena vaihtoehtona voitaisiin palata aikaisemmin käytössä olleeseen malliin, jossa paikallishallinnon tasot oli eriytetty (silloin maalaiskunta, kauppala ja kaupunki), ja jokaisella niistä oli erilaiset tehtävät ja velvoitteet. Tämä olisi paljon järkevämpää kuin nykytilanne, jossa samoja säädöksiä sovelletaan kuntiin, joista suurimmat ovat väkiluvultaan useita satoja kertoja suurempia kuin pienimmät. Maakunta- ja soteuudistuksista riippumatta on mieletöntä, että resursseiltaan ja kooltaan täysin erilaisia paikallishallinnon yksikköjä edes yritetään asettaa samaan muottiin lainsäädännössä.

Kaupunkien ja kuntien roolin kasvattaminen sopisi EU:ssakin noudatettavan subsidiariteettiperiaatteen henkeen, jonka mukaan julkista päätösvaltaa tulee käyttää alhaisimmalla mahdollisella ja tarkoituksenmukaisella hallintotasolla. On ilmiselvää, että vaikkapa Tampereen kaupunki kykenee hoitamaan julkisia tehtäviä vähintään yhtä hyvin kuin Suomen nykyiset maakunnat, joista monen asukasluku on kaupunkiamme pienempi. Varsinkin elinvoima- ja kasvupalveluiden tulee jäädä kunnille.

Oli perusteetonta sitoa sote- ja maakuntauudistukset yhteen. Vielä ei kuitenkaan ole liian myöhäistä korjata virhettä. Poliittisessa päätöksenteossa puolueiden tulee kyetä asettamaan asiantuntijoiden vahvistama objektiivinen tieto omaa vallantavoitteluaan korkeammalle. Maakuntauudistus tulisi siksi perua ja hoitaa sote-uudistus asiantuntijoiden ehdottamalla viiden sote-alueen mallilla.

Suomessahan on jo tällä hetkellä maakuntia. Nykytilanne, jossa kunnat maakuntaliiton puitteissa toimivat yhteistyössä muun muassa maakuntakaavoituksessa, aluekehityksessä ja edunvalvonnassa, on kohtalaisen toimiva. Lähtökohtana tulee olla kaupunkien mahdollisimman laaja itsehallinto. Maakuntatasolle sopii parhaiten täydentävä ja kuntien yhteistyöhön perustuva rooli. Kaikissa uudistuksissa on huomioitava koko Suomen menestykselle ja hyvinvoinnille äärimmäisen tärkeiden suurten kaupunkiseutujen keskeinen merkitys.