JHL:n poliittinen lakko vie leivän lasten pöydästä

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL järjestää poliittisen lakon maanantaina 22.10. – tiistaina 23.10. Lakko iskee koulujen ja päiväkotien ruokahuoltoon, joten sijaiskärsijöinä ovat lapset. Tämä on kertakaikkisen vastuutonta, moraalitonta ja epä-älyllistä toimintaa liitolta.

 

Lakkoilu on kohtalaisen ymmärrettävää, mikäli se koskee asioita (kuten työehtosopimukset), joista työmarkkinaosapuolet voivat sopia keskenään. Irtisanomista koskeva, kuten kaikki muukin, lainsäädäntö sen sijaan on kansan valitseman eduskunnan vastuulla. Työnantajat ja työntekijät järjestöineen eivät ole osapuolia eivätkä päättäjiä lainsäädäntöä koskevassa kiistassa. On idioottimaista osoittaa tyytymättömyyttä purkamalla pettymyksensä vahingontekona viattomia sivullisia kohtaan.

 

Kaikkein suurin vääryys on kohdistaa yleishaitalliset toimenpiteet lapsiin. Selkärangaton ay-liike valitsee kiusanteon kohteeksi kaikkein puolustuskyvyttömimmät suomalaiset. Tämä lakko ei ansaitse tulla kutsutuksi työtaisteluksi, sillä taistelussa aikuiset kamppailevat keskenään. Lapsiin kohdistuva kiusanteko ei ole taistelua, vaan jotain paljon pahempaa.

 

Jo 70 vuoden ajan tarjottu maksuton kouluruokailu on pitkään ollut kansallinen ylpeydenaiheemme. JHL tahtoo häiritä tämän oikeuden toteutumista käyttämällä kouluruokailua häikäilemättömästi pelinappulana poliittisessa vaikuttamisessaan. Liitto vähät välittää lasten hyvinvoinnista ja häpeällisen toimintansa seurauksista ajaessaan tavoitteitaan keinoja kaihtamatta.

 

Suomessa poliittisten lakkojen järjestäminen on paljon vapaampaa kuin muualla Euroopassa, jossa ne on kielletty kokonaan tai osittain. Tähän epäkohtaan tulee puuttua. Poliittiset lakot on kiellettävä ja laittomista lakoista määrättävä täysi vahingonkorvausvelvollisuus ilman ylärajaa. Kaikkien on ymmärrettävä, että on parempiakin tapoja vaikuttaa kuin riistää leipä lasten pöydästä. Onneksi Tampere ja muut kunnat tekevät kaikkensa lakosta aiheutuvien haittojen minimoimiseksi ja lasten ruokkimiseksi niin hyvin, kuin se lakko-olosuhteissa on mahdollista.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu