Suomen irtisanouduttava jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta
Eduskunnan vuonna 2011 tekemällä päätöksellä Suomi liittyi henkilömiinat kieltävään Ottawan sopimukseen. Päätös oli erittäin suuri virhe, sillä miina on kustannustehokas ja ainoastaan puolustuskäyttöön soveltuva ase pitkän rajamme turvaamiseksi.
Merkittävistä sotilasmahdeista esimerkiksi Yhdysvallat, Kiina ja itänaapurimme Venäjä eivät ole liittyneet sopimukseen. Oli idioottimaista liittyä sopimukseen, johon edes naapurimaamme ei kuulu. Miinoista luopuminen on riski puolustuskyvyllemme.
Maamiinoja on mahdotonta käyttää hyökkäykseen. Miinoista aiheutuvat uhrit ovat yksinomaan hyökkääjän syytä. Suomessa miinat oli sijoiteltu sotilasalueille ja rajavyöhykkeelle, joihin siviileillä ei ole mitään asiaa.
Luulisi, että Venäjän aggressioiden seurauksena heikentynyt Euroopan turvallisuustilanne saisi viimein kaikki puolueet heräämään todellisuuteen. Onneksi sopimuksesta voi lähteä kuuden kuukauden irtisanomisajalla.
Laitapa Kokoomus töihin asian hoitamiseksi. Persut tukevat hanketta ja nykytilanteessa luultavasti monet muutkin yksittäiset kansanedustajat.
Ai niin, unohdin täysin. Orpon pitää kysyä asiaa presidentiltä ja hänen taas Venäjältä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tarvitse. Viime viikolla uutisoitiin uudesta suomalaisesta hyppymiinasta, joka on tn parempi vaihtoehto. Molemmat Niinistötkin kehuivat (ei Ville).
Ilmoita asiaton viesti
Kai nyt tiedät että se ei tällä hetkellä korvaa yhtään mitään vaan on täysin kehitteillä oleva raakile jolla on omat melko isot ongelmansa?
Ilmoita asiaton viesti
Tottakai tiedän, mutta se saadaan toimintakuntoon ja näyttää olevan todella tehokas.
Ilmoita asiaton viesti