EU:n ennallistamisaloite ajaa myös kaupungit ahtaalle

Keskustelu ennallistamisaloitteesta on tiivistynyt Suomessa pitkälti metsien ympärille, ja ihan ymmärrettävistä syistä. Aloitteessa on kuitenkin myös toinen Suomen tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeä kokonaisuus, joka on ollut julkisessa keskustelussa hämmästyttävän vähän esillä.

Kyse on aloitteen kuudennesta artiklasta, joka käsittelee kaupunkiekosysteemien ennallistamista. Aloitteen logiikka perustuu kahdelle suomalaisten kaupunkien kannalta kohtalokkaalle vaatimukselle: ensinnäkin sen mukaan kaupunkivihreän nettomäärä ei saa heikentyä. Toiseksi kaupunkivihreää olisi lisättävä 63 suomalaisessa kaupungissa peräti viisi prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Artiklan sanamuoto on jätetty niin epäselväksi, etteivät asiantuntijatkaan osaa aivan varmasti sanoa, viitataanko sillä kaupunkien kokonaispinta-alaan, vai niiden viheralueiden pinta-alaan. Molemmissa tapauksissa seuraukset ovat kuitenkin katastrofaaliset. Sen koommin kustannusarvioitakaan tästäkään lystistä ei ole olemassa.

Lukujen valossa tämä tarkoittaa aivan valtavia ongelmia niin suuremmille kaupungeille, kuten Helsingille ja Turulle, kuin väkiluvultaan pienemmillekin kaupungeille Rovaniemestä Raaseporiin.

Helsingille aloite tarkoittaisi noin 10,7 neliökilometrin alueen muuttamista viheralueeksi, mikäli pääkaupunkimme vesialueita ei lasketa mukaan. Tämä alue vastaa noin 2000 jalkapallokenttää, tai vastaavasti useampaa Helsingin kaupunginosaa. Kun tämän tavoitteen rinnalle lisätään kaupunkivihreän nettoheikentymisen kielto, voimme käytännössä hyvästellä uudisrakentamisen Helsingissä – siis kaupungissa, jonka väkiluvun on ennustettu ylittävän 700 000 asukkaan rajan vuoteen 2028 mennessä.

Rovaniemen kohdalla tavoite tarkoittaisi ilman kaupungin vesialueitakin hieman alle 380 neliökilometriä – eli noin seitsemän Nuuksion kansallispuiston pinta-alan verran kaupunkivihreää. Asuintalojen ja muun ihmistoiminnan alueet vievät Rovaniemellä tällä hetkellä hieman alle 200 neliökilometriä. Käytännössä tavoite on siten tällaisenaan kirjoitettuna aivan mahdoton toteuttaa.

Suomen alueidenkäytön suunnittelujärjestelmä on hyvä ja lukuisat asiantuntijat ovat antaneet panoksensa ja jopa työuransa sille. Rakennettavia alueita on päätetty ja suunniteltu jo pitkälle tulevaisuuteen – suunnittelua ohjaavat tietyt kaavoituksen ja maankäytön kansallisessa laissa säädetyt periaatteet. Kaikki tämä suunnittelutyö ja asiantuntemus ollaan heittämässä sivuun, sillä tässä muodossa artikla johtaisi siihen, että oikeudellisesti sitovia päätöksiä jouduttaisiin jopa kumoamaan. Aloitteessa ei nykymuodossaan oteta myöskään kaupunkien viheralueiden lähtötilannetta huomioon, minkä vuoksi kaupunkisuunnittelunsa Euroopan huipputasolle vieneet suomalaiset kaupungit ovat pattitilanteessa.

EU:n päätöksentekokoneisto hivuttautuu salakavalasti yhä lähemmäksi osaksi kuntia ja niille kuuluvaa kaavoitus-, viranomais ja maanomistajaroolia.

Emme voi antaa tämän järjettömyyden lipua läpi sormien, koska aloitteen nykymuotoilusta kärsisivät niin kaupunkien asukkaat, julkishallinto kuin elinkeinonharjoittajatkin. Nyt tarvitsemme jokaisen suomalaisen EU-päätöksentekoon vaikuttavan tahon kantamaan kortensa kekoon. Aloitteessa ei ole enää kyse puoluepolitiikasta, vaan suomalaisten kaupunkien tulevaisuudesta. Vaikuttamisen paikkoja riittää vielä ja nyt jos koskaan ne on käytettävä.