Järki voitti, Suomen metsät kiittävät

Vuosi siinä meni, mutta nyt kova työ on palkittu. Neuvottelemani metsästrategia hyväksyttiin selkeällä enemmistöllä (462 – 176) Euroopan parlamentissa. Tämä on erävoitto Suomen metsätaloudelle ja erittäin hyvä uutinen jokaiselle, joka ymmärtää metsien potentiaalin taloudellisesta, ympäristöllisestä ja sosiaalisesta näkökulmasta katsottuna.

Esimerkiksi talouden näkökulmasta metsäala työllistää suoraan ainakin 500 000 ja välillisesti 2,6 miljoonaa Euroopan kansalaista. Metsäalalla on siis merkittävä rooli myös työpaikkojen sekä kasvun luomisessa ja ylläpitämisessä maaseutualueilla. Myös ympäristön kannalta kestävällä metsänhoidolla, metsien monikäytöllä sekä biotaloudella on tärkeä rooli aikana, jolloin metsätaloudella on ratkaiseva merkitys ilmastonmuutoksen vastaisessa taistossa ja fossiilivapaaseen yhteiskuntaan siirryttäessä. Metsien rooli on korostunut myös virkistyskäytön osalta, sillä luonnonpuistot ja lähimetsät ovat nousseet arvoon arvaamattomaan globaalin pandemian keskellä.

Metsät ovat moniulotteinen ja tunteita herättävä kokonaisuus EU-areenoilla. Neuvottelijana onnistuin kuitenkin löytämään Suomen kannalta merkittävän kompromissin, eikä strategian hyväksyntä ollut mikään läpihuutojuttu. Sain paljon kritiikkiä erityisesti parlamentin vihreältä ja vasemmalta laidalta, ja syytöksiä siitä, ettei strategia ota metsien suojelua tarpeeksi hyvin huomioon. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Olen itse sitä mieltä, että metsien suojelu ei yksinään toimi ratkaisuna ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Painotan erityisesti, että luontoarvot ja metsien tuottavuus eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan päinvastoin.

Mitä sitten seuraavaksi? Työ parlamentin metsämeppinä ei ole ohitse. Aion taistella jatkossakin järkevän metsäpolitiikan puolesta. Neuvottelemani strategia toimii vahvana poliittisena viestinä komissioon metsäpolitiikan valmistelua varten: kestävä metsänhoito ja biopohjainen kiertotalous ovat ratkaisun avaimia nyky-yhteiskunnan haasteisiin vastaamisessa, samalla edistäen myös luonnon monimuotoisuutta.

petrisarvamaa

Europarlamentaarikko vuodesta 2012. Euroopan parlamentin maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen, parlamentin suurimman ryhmän EPP:n varapuheenjohtaja talousarvion valvontavaliokunnassa sekä budjetti- ja rakennerahastotyöryhmän varapuheenjohtaja. EU-Yhdysvallat- sekä EU-Venäjä valtuuskunnissa. CNN 1989. YLE:n TV-uuutisten ulkomaantoimituksen päällikkö 1997-2002. Washingtonin pääkirjeenvaihtaja 2002-2006. A-studion journalistinen vetovastuu 2007-2009. Vuoden 2019 Eurovaaleissa 64 560 ääntä. petri.sarvamaa@europarl.europa.eu http://www.petrisarvamaa.eu

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu