Suomen on sanottava seis energiatehokkuusdirektiiville

Olen saanut huolestuneita yhteydenottoja suomalaisilta liittyen energiatehokkuusdirektiiviin, josta parlamentti äänestää ensi viikon täysistunnossa. Huoli on ymmärrettävä: tunnollinen Suomi kävisi todennäköisesti pikimmiten toimeen ja tässä muodossaan direktiivi aiheuttaisi yli kahden miljoonan suomalaisen kodin korjauksen.

Komission ehdotuksessa ajetaan sitä, että jäsenmaiden tulisi korjata rakennuskantansa energiatehokkuudeltaan huonoimmat 15 prosenttia. Käytännössä tämä tarkoittaa siirtymää energialuokka G:stä luokkaan F. VTT:n arvion mukaan tämä tarkoittaa 35 prosenttia Suomen rakennuskannasta.

Energiatehokkuutta ei ole mitään mieltä parantaa erillään muista asuinrakennusten korjauksista. Tämä ei ole kustannustehokasta ja aloite voi pahimmillaan johtaa jopa tarpeettomiin korjauksiin taloihin, joita ei enää edes käytetä.

Esimerkiksi Kiinteistöliitto on arvioinut, että korjausten kustannukset olisivat koko rakennuskannan osalta noin 21 miljardia euroa, vuosittain noin 2,1 miljardia vuoden 2032 loppuun mennessä. Vertailun vuoksi Suomen sisäministeriön hallinnonala, eli muun muassa koko poliisitoimi ja hätäkeskuslaitos, maksoivat maallemme viime vuonna 1,6 miljardia euroa. Energiatehokkuusdirektiivi tässä muodossaan maksaisi Suomelle siis vuodessa vielä 500 miljoonaa enemmän. Sen lisäksi, että aloitteen logiikka on jo itsessään kaikkea muuta kuin vedenpitävä, on kokonaisuus lukujen valossa melko järjetön.

Rakennusten saattaminen energiatehokkaiksi on toki tärkeä toimi. Tavoitteeseen tulee kuitenkin pyrkiä ennen kaikkea omista lähtökohdistamme käsin, koska talot ovat aivan erilaisia maasta ja ilmastosta riippuen. Yksi ratkaisu olisi kansallinen rakennusten perusparannussuunnitelma. Tällä hetkellä komissio on jälleen haalimassa päätäntävaltaa itselleen, sillä se on asettamassa itse sekä energiatehokkuuden vähimmäistasot että korjausaikataulun. Ainakaan Belgiasta ei aikataulun suhteen kannata ottaa mallia – Brysselin oikeuspalatsin korjaaminen on kestänyt nelisenkymmentä vuotta.

Suomalaisten on nyt otettava tässä asiassa yksi ja selkeä ääni ja sanottava seis. Meidän europarlamentaarikkojen on vaikutettava aloitteeseen sisältä käsin vielä kaikin keinoin ennen täysistuntoa. Vaikuttaminen ei saa loppua tähän, vaan äänestyksen jälkeen sekä suomalaisten europarlamentaarikkojen että Suomen neuvoston edustajien on tehtävä tiivistä yhteistyötä direktiivin edetessä epäkohtien poistamiseksi, vaikka sitten pala kerrallaan.

EU:n kanssa täytyy olla jatkossakin tarkkana, jotta aloitteet eivät muotoudu Suomen näkökulmasta kohtuuttomiksi. Suomen on tehostettava EU-vaikuttamistaan läpi jokaisen merkittävän aloitteen elinkaaren valmistelusta viimeisiin kolmikantaneuvotteluvääntöihin. Ainakin kokoomus on luvannut parantaa Suomen EU-vaikuttamista. Nykyisen hallituksen jälkiä korjatessa se ei olisi helppo tie puolueelle, mutta ainakin halua ja osaamista löytyy.