Kepu pettää aina – Terveyskeskuslupaus ei pidä. Marin puolestaan peittelee alueveroa.

Ministeri Saarikko myönsi vaalitentissä, että ainoastaan silloin, jos kepu saisi yksin päättää, niin terveyskeskuksia olisi joka kunnassa. Sanoi siis aivan suoraan, etteivät koe voivansa vaikuttaa siihen, että palvelut keskitetään ja ajetaan alas.

Olisivat edes sanoneet, että mikäli palveluita ei puolusteta keskittämiseltä, niin maakunnissa jäädään sitten aluevaltuustojen valtakoalitioiden ulkopuolelle. Uskomatonta seteliselkärankaisuutta! Nykyisille perussuomalaisille tämä on itsestäänselvyys, ettei olla mukana täysin päinvastaista politiikkaa ajavissa ryhmittymissä.

 

Li Anderssonkin joutuu televisiossa heittämään kilpasiskonsa bussin alle hallituskumppanien piilotellessa vaalien ajan maakuntaveroa. Veron on Lin mukaan päätetty tulevan. Sieltä pamahtanee 2-5% lisävero tuloille. Sitä tuskin kompensoidaan riittävillä alennuksilla kunnallisverotuksessa, koska kunnat ovat kaulaa myöten velassa ja nesteessä. Demareiden kannatus vaaleissa laskisi selkeästi, jos veron tuloa ei olisi valehdellen peitelty.

 

Tulisi olla hyvin huolissaan siitä, miten ehdokkaat yhdestä kurkusta hehkuttavat digitalisaation kykyä tehdä ihmeitä. Äppi ei herätä kuolleista.  Palveluita digitalisoidaan (lue leikataan ja alasajetaan). Kukaan ei huomaa budjettien eriyttämisen vuoksi sitä, että digitalisaation kehittämiseen käytetyillä rahoilla auttavia käsipareja olisikin ollut riittävästi. Ostetut tietokoneohjelmat ja hallinnointi maksavat pahimmillaan enemmän, kuin avun järjestäminen.

Perussuomalaisten täytyy olla järjen ääni siinä, ettei hoitoa ja palveluita korvata digihömpällä ja piiloleikkauksilla. Muut puolueet myyvät digitalisaatiota aikomuksinaan lakkauttaa henkilökohtainen palvelu ja jopa puhelinpäivystykset mm. terveyskeskuksissa. Jatkuva näpyttelytarve ja huonosti toimivat digityövälineet vievät aikaa varsinaiselta sosiaali- ja terveysalan työltä. Keskustelu puolueiden integriteetistä esimerkiksi uuden puoluetuen suhteen näyttää oikeaa suuntaa julkiselle keskustelulle.

Rakas lukija. Olisin kiitollinen, mikäli tykkäisit ja jakaisit tätä näkemystä.

+2
Petteri Hinkka
Perussuomalaiset Tampere
Ehdolla aluevaaleissa

Juristi / sote-hallinnon asiantuntija / elinkeino-, työelämä- & työmarkkina-asiantuntija / yhteistyö- & kehittämiskuvioiden ammattilainen / konsultti / filantrooppi / PS:n varavaltuutettu. Auttamistyössä ansioitunut asiapoliitikko
Mp:t omia

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu