Tietovuoto minun tietojeni mukaan

Oikeudenkäynti Helsingin Sanomia ja sen toimittajia vastaan turvallisuussalaisuuden paljastamisesta alkoi torstaina (25.8.2022). Helsingin Sanomat on ottanut näyttävillä artikkeleilla jämäkän otteen julkisuudesta ja sen hallinnasta. Lehdellä on tahto saada näyttämään tilanne siltä, että sillä oli sananvapauden nimissä moraalinen oikeus salassa pidettävien tietojen julkistamiseen.

Samoin Helsingin Sanomien puolustus on kääntämässä syytä puolustusvoimille, koska puolustusvoimat ei reagoinut tietoonsa saatettuun vuotoon ennen artikkelia. Minun silmissäni puolustusvoimat ei ole tarinan konna, sitä ovat ainoastaan vuotaja sekä vuodon myötä turvallisuussalaisuuden paljastamiseen syyllistynyt Helsingin Sanomat mainittuine toimittajineen. Kerron seuraavassa, miten itse koin nuo viiden vuoden takaiset tapahtumat.

Paljon ennen Helsingin Sanomien ns. Viestikoekeskus -juttua kuulin, että puolustusvoimilla on silmät ja korvat Helsingin Sanomien toimituksessa. Puolustusvoimiin tuli yleensä ennakkovaroitus, jos lehti oli julkaisemassa jotain raflaavaa. En tiennyt, kuka tämä henkilö oli, eikä se siinä vaiheessa myöskään minulle kuulunut.

Samoin reilusti ennen Viestikoekeskus -jutun julkaisua minua varotettiin HS:n toimittaja Laura Halmisesta. Eräät henkilöt olivat havainneen hänen verkostoituneen laajalti puolustusvoimissa ja sitä lähellä olevilla tahoilla mm. Turvallisuuskomiteassa ja Maanpuolustuskoulutuksessa. Havaintojen mukaan Halmista kiinnosti tiedusteluun, kyberiin ja informaatiovaikuttamiseen liittyvät kysymykset. Kerrotun mukaan hän pääsi tapaamaan useita merkittävissä tehtävissä palvelevia tiedustelu-upseereita. Kaikki eivät olleet mielissään tämän kaltaisesta toiminnasta.

Joitakin kuukausia ennen HS:n ns. Viestikoekeskus -artikkelia tulin yleisellä tasolla tietoiseksi, että puolustusvoimien tiedustelussa on vuoto ja Helsingin Sanomien haltuun on päätynyt turvaluokitettua materiaalia. Sitä, miten tieto oli paljastunut, ei minulle kerrottu, eikä myöskään minkä tasoinen vuoto oli.

Lokakuun lopussa 2017 Helsingin Sanomat julkaisi toimittaja Paavo Teittisen kirjoittaman artikkelin Turvallisuuskomitean alaisuudessa valmistelussa muistiosta vaaleihin vaikuttamiseen. Artikkelista nousi kohu. Jälkiselvityksessä paljastui tietoja Halmisen laajasta kaksoisroolista.

Ennen vuoden 2017 itsenäisyyspäivää tuli tieto, että vuodetun materiaalin joukossa on myös turvaluokka 1:seen kuuluvaa materiaalia ja Helsingin Sanomat aikoo julkaista kyseistä materiaalia lauantaina 16.12.2017. Artikkelin tarkasta sisällöstä ei ollut tietoa. Sen verran tiedettiin, että paljastettavilla tiedoilla saatetaan vaarantaa Suomen ulkosuhteita.

Tässä vaiheessa oli tiedossa, että vuodettu materiaali on päätynyt Helsingin Sanomille muistitikulla. Toimittajilla Tuomo Pietiläinen ja Laura Halminen oli ollut käytössään ohjelma, jolla muistitikulta pystyttiin palauttamaan sieltä aiemmin poistettuja tiedostoja.

Käsittääkseni vuotajan henkilöllisyys ei vielä tuossa vaiheessa ollut tiedossa, ainakaan itse en vielä tuolloin tiennyt sitä. Myöhemmin paljastui, että muistitikku oli peräisi amiraali Georgij Alafuzoffilta. Hän oli rikkonut amatöörimäisellä tavalla tietoturvallisuusmääräyksiä ja siirtänyt kyseisellä tikulla tietoja omalle kannettavalle tietokoneelle. Myöhemmin minulle paljastui, että Alafuzoffin alaiset olivat raportoineet useamman kerran esimiehensä yhteyksistä kahteen mainittuun Helsingin Sanomien toimittajaan sekä esimiehensä toistuvista tavoista rikkoa tietoturvallisuusmääräyksiä.

Turvallisuussalaisuuden paljastamisesta syytetty toimittaja Tuomo Pietiläinen on kokenut ja useasti palkittu tutkiva journalisti. Tiedustelulakien valmistelun yhteydessä hän profiloitui tiedustelulakien kiivaana vastustajana. En tiedä, mitkä olivat hänen motiivinsa. Keskustelin tuolloin Pietiläisestä niin kansanedustajien kuin tiedustelulakeja valmistelleiden virkamiesten kanssa ja laajalti oli vallalla käsitys, että Pietiläisen tarkoitus oli kaataa tiedustelulait tai ainakin niiden kiireellinen säätämisjärjestys.

Toinen syytetty toimittaja Laura Halminen on ristiriitainen henkilö, jonka toimintatavat ovat kuin klassisella kaksoisagentilla. Käsittääkseni Halminen vauhditti verkostoitumista tiedustelun piirissä valmisteilla olevan tiedustelua käsittelevän kirjan avulla. Sen varjolla hän pääsi kosketuksiin hyvinkin korkealla positiolla oleviin tiedustelun toimijoihin. Suhtautuminen tällaiseen verkostoitumiseen oli kaksijakoista.

Osa oli huolissaan tilanteesta, jossa toimittaja ajautui liian läheisiin suhteisiin tiedustelussa palvelevien henkilöiden kanssa. Toista näkökulmaa edustivat he, joiden mielestä Halminen oli maanpuolustusmyönteinen ”meidän nainen”. Näin häntä kannatti kuunnella ja toisaalta syöttää hänen kauttaan sopivaa informaatiota julkisuuteen.

Laura Halminen yritti tuhota omaa kannettavaa tietokonettaan sunnuntai-iltana 17.12.2017 ja aiheutti näin palohälytyksen, jonka seurauksena poliisi teki kotietsinnän häneen kotiinsa ja takavarikoi tallennusvälineitä. Käsitykseni mukaan Halmisen ensisijainen tarkoituksensa oli peittää jäljet kaksoisroolistaan puolustusvoimien suuntaan. Hän varmasti ymmärsi, ettei asia näyttäytynyt kovin soveliaalta hänen kollegoilleen, eikä myöskään laajemmin lehdistön toiminnan kannalta.

Oikeudenkäynnin myötä on monelle tullut suurena yllätyksenä esitutkinnassa ilmennyt seikka, että Laura Halminen oli kertonut HS:n hallussa olevasta materiaalista puolustusvoimien tiedustelun palveluksessa olleelle upseerille ja tämä edelleen työnantajalleen. Kuten olen ylempänä kertonut, ei tämä kaikille ollut enää yllätys.

Helsingin Sanomien ja sen toimittajien puolustus hyödyntää nyt tuota tietoa perustellen, että puolustusvoimien reagoimattomuus oli syynä jutun julkaisemiseen. Näin ei ollut. Käsitykseni mukaan puolustushallinnossa oli usko, että Helsingin Sanomien tasoisessa lehdessä ainakin esimiehillä on tolkku päässä, eikä siellä tarkoituksella syyllistytä turvallisuussalaisuuden paljastamiseen.

Puolustusvoimien saatua tieto vuodosta, toiminta kohdistui vuodon alkuperän, vuodetun materiaalin ja sen laajuuden selvittämiseen. Tuollaisen tiedon selvittäminen on tehtävä varovasti ja hiljaisuudessa. Suurta varovaisuutta on noudatettava, koska alkuvaiheessa ei ollut tietoa, oliko vuotaja vielä palveluksessa vai jo palveluksesta eronnut, miten laajasti tietoa on vuodettu, millaisin motiivein ja jatkuiko tietojen vuotaminen.

Selvyyden vuoksi mainitsen, etten ole ikinä tavannut Laura Halmista. Käsitykseni hänestä perustuvat muiden kertomuksiin. Muodostamani käsityksen mukaan hän ei ole tämän rikoksen suurin konna, vaan ajautui turvallisuussalaisuuden paljastamiseen Tuomo Pietiläisen kollegana.

+10
PetteriLeino
Sitoutumaton Helsinki

Pienyrittäjä, joka ottaa kantaa vain omissa nimissään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu