Ei oleskelulupa-automaattia luvatta maassa oleville turvapaikanhakijoille
Eduskunta käy tällä viikolla palautekeskustelua valtion ensi vuoden talousarviosta. Tänään keskustelussa oli sisäministeriön hallinnonala ja sisäinen turvallisuus.
Julkisuudessa olleen tiedon mukaan sisäministeriö on selvittänyt ratkaisuja henkilöille, jotka eivät ole saaneet turvapaikkaa tai oleskelulupaa, mutta ovat yhä Suomessa. Erityisen paljon turvapaikanhakijoita tuli Suomeen vuonna 2015.
Kysyinkin sisäministeri Mikkoselta, aikooko hallitus tosiaan antaa oleskeluluvan nyt niillekin turvapaikanhakijoille, jotka ovat saaneet aiemmin kielteisen turvapaikkapäätöksen. Näitä henkilöitä on ainakin 3000. Ja hän vastasi, että kyllä. Tätä nyt selvitetään.
En hyväksy tällaista politiikkaa. Käytännössähän kenelle tahansa voidaan myöntää turvapaikka, jos hän on tarpeeksi pitkään oleskellut maassa, jopa piileskellen, vaikka alun perin perustetta turvapaikkaan ei olisi ollut. Ei, vaikka olisi valittanutkin päätöksestä monta kertaa. Mitä järkeä on sitten enää koko turvapaikkajärjestelmässä?
Erityisesti ihmetyttää, jos koko hallitus on tällä kannalla. Oleskelulupahan antaa oikeuden sosiaaliturvaan, koska Suomessa on asumis- ja oleskeluperusteinen sosiaaliturva. Pitkän aikavälin kustannusvaikutukset ovat näin ollen merkittäviä. Kotoutumisessa on ongelmia jo nyt, ja maahanmuuttajien työttömyysaste on jopa yli kaksi kertaa muita korkeampi.
Jos tällainen muutos tosiaan toteutuu, Suomi viestii maailmalle, että tänne kannattaa tulla, koska aivan kaikki saavat ennen pitkää luvan jäädä maahan.
Eduskuntakeskustelussa jotkut totesivat maahanmuuttajiin liittyvien kannanottojen koventuneen viime aikoina ja että juuri siksi tällaisia sisäministerin tekemiä linjauksia tarvitaan. Minun mielestäni taas tämäntyyppiset keskustelunavaukset ja päätökset toimivat nimenomaan päinvastoin. Ne ovat omiaan koventamaan ihmisten asenteita entisestään, koska nähdään, etteivät ne vastaa yleistä oikeustajua. Avun tarpeessa olevia ihmisiä pitää auttaa, mutta jos perusteita ei ole, niitä ei sitten ole. Sitä paitsi Suomihan on jo valmiiksi löperömmän turvapaikkapolitiikan maa kuin esimerkiksi Tanska tai Norja. Työpaikan, opiskelun tai rakkauden perässä tulijoille on olemassa toisenlaiset prosessit – ja niin pitääkin olla.
Laittomasti maassa oleskelun laillistaminen ei ole oikea tie. Sen sijaan lähtömaahan tulee palauttaa ne henkilöt, joille ei ole myönnetty turvapaikkaa ja joilla laillista perustetta maassa oleskeluun ei ole.
Selvää on näin kansalaisen näkökulmasta katsoen ettei mitään automaatiota luoda luvattomille maahan tulijoille kuin pakolaisillekaan vaan jokin ryhti pitää säilyttää ja ne joille ei myönnetä esim.turvapaikkaa niin pitää olla ”keino inhimillisesti” palauttaa takaisin – ilman rasismin leimoja !
Eikä sovi muutoinkaan unohtaa mm.- 60 luvun oppia koulusta että maassa maan tavalla periaatetta pitää noudattaa,näin pohjoismaiden näkökulmasta tulkattuna – ei nykyisen Ruotsin ”avomallia” tähän maahan.
Ilmoita asiaton viesti
”…lähtömaahan tulee palauttaa ne henkilöt, joille ei ole myönnetty turvapaikkaa ja joilla laillista perustetta maassa oleskeluun ei ole.”
Tämä ei ole missään vaiheessa toiminut, vaikka lääkkeet siihen löytyisivät helposti. Ei tarvitsisi kuin siirtää tp-keskukset maaseudulle ja muuttaa ne paikoiksi, joissa ei ole tarjolla mitään ylimääräisiä virikkeitä.. Kotimaahan palaaminen alkaisi nopeasti houkuttaa, kun diskoilut ja muut ajanvietteet otettaisiin pois.
Ilmoita asiaton viesti
Laittomasti Suomessa oleskelevat ulkomaalaiset voivat asua halutessaan Suomessa vaikka loppuikänsä.
Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden uusinta-anomuksien lukumäärää ei ole rajoitettu ollenkaan.
Eli kielteisillä turvapaikkapäätöksillä ei ole mitään merkitystä.
Kielteisen turvapaikkapäätöksen tultua uusi anomus vain vetämään, ja virkakoneiston hitaudesta johtuen ei ole mitään kiirettäkään.
Pakolaisneuvonta ry valistaa asiakkaitaan tästä porsaanreijästä.
Ilmoita asiaton viesti
”Ei oleskelulupa-automaattia luvatta maassa oleville turvapaikanhakijoille”
Näinhän se pitäisi olla, mutta …
Ilmoita asiaton viesti
Mitenkäs Australian systeemi. kaikki tulijat ohjataan riittävän kauas maasta omalle saarelleen. Toki sielläkin täytyy vahtia salakuljettajien varalta.
Ainakin ne kielteisen päätöksen saaneet. Ei taida Suomella olla ideaan sopivaa saarta… Vuokrataan jostain kauempaa. Halvemmalla, kuin mitä Turkki rahasti ?
Ilmoita asiaton viesti
Onhan tuossa Ahvenanmaa ja saaria riittää siellä. En yhtään epäile etteivätkö haluaisi auttaa kovasti hyvää hyvyyttään – eivät vain ole kehdanneet kysyä hienotunteisuuden takia.
Ilmoita asiaton viesti
Suuret kiitokset Pia arvokkaasta työstäsi!
Ilmoita asiaton viesti
”Erityisen paljon turvapaikanhakijoita tuli Suomeen vuonna 2015”
Eli v*****ko sitä Mikkoselta kyselet? Kysy Orpo, Sipilä, Soini kolmikolta!
Ilmoita asiaton viesti
Elä hermostu….
Taitaa olla Mikkonen sisäministeri ja asia kuuluu näin ollen hänelle.
Jos <mikkosen alainen ministeriö "selvittää" kyseistä asiaa niin kenen aloitteesta tuollainen selvitys on aloitettu? Ettei vain olisi itse siäministerin aloitteesta.
Ilmoita asiaton viesti
Lyhytnäköistä on toiminta sisäministerin ajatuksissa, jono on jatkuva ja pahin voi olla tulossa. On selvääkin selvempi että mitään luvattomia maassa ololupia tai muukalaispasseja ei pidä antaa maahantulijoille joilta se on jo evätty. Sana kiirii nopeasti ja kohta on jono valmiina. Kannattaa miettiä vähintään kaksi kertaa ennen kuin hölmöjä päätöksiä tekee.
Ilmoita asiaton viesti
Äläpä muuta virka…”Kannattaa miettiä vähintään kaksi kertaa ennen kuin hölmöjä”… kommentteja viljelee.
Ilmoita asiaton viesti
Käytännössä tällainen tarkoittaa että tänne tulee väkeä loisimaan. Tulevat rajalle ja sanovat että ”No niin, rahaa pitäisi saada ja kämppä ja kalusteet, kiitoksia. Teidän lakioenne mukaan minun kuuluu saada rahaa.”
Ilmoita asiaton viesti
No käytännössähän tämä ei ole helppoa etenkään Hectorille (tunnetusti humanisti). Jos nyt ohitetaan blogistin pyrkimys oman onnensa jatkumoon, niin ERINÄISETKIN tahot, jotka kaikessa humanistisuudessaan peräänkuuluttavat työperäisen maahanmuuton nimeen jne. Eli tahot, jotka ovat valmiita vastaanottamaan ammatti-immeisiä (ja mikä mieluisinta, jos hoitelevat hommat kantavaestön ammattilaisen palkkatasoon verrattuna huomattavasti huokeammalla). No mitäs v****a siitä Suomi hyötyy, eihän ne pysty maksamaan siitä pikkupalkastaan samaa veroa, kuin kotimainen paremminpalkattu… No mitäs hyötyy suomalainen ammatti-immeinen, menikö v***u työpaikka halpatuonnin seurauksena…. ja sitä raataa. PÄÄASIA ETTÄ SAATANAN AHNE PORVARI HYÖTYY aivan kuten OSS (Orpo, Sipilä, Soini) ketjun huseeratessa, jolloin sosiaalipummit, sairaat, muutoin vähävaraiset ja onnettomat + mamut kaikki yhteensä (tosiasiassa heidän lypsäjänsä) saivat kakusta 500 miljoonaa, samalla kun ne joilla oli jo ennestään enemmän kuin ne ikinä pystyvät kuluttamaan, nappasivat 6000 miljoonaa € lisää! VAAN MITÄ SAIVAT PISSAPÄISET MAKSAJAT…KIKY KYYKKYÄ! Että tasan ne käyvät onnelahjat.
Ilmoita asiaton viesti
Taitavat persahtavat rasistimme olla ihmeissään kuinka reippaita nämä ihmiset ovatkaan. Ovat jo viisi vuotta pärjänneet tässä karussa maassa paperittomina ja edelleen viihtyvät ja haluavat jäädä. Nyt näistä sinnikkäistä kohtuullisen hyvin kotoutuneista turvapaikanhakijoista voisi saada kaivattuja laillisia työntekijöitä ja veronmaksajia. Ei tunnu Kaumalle ja rasistikavereille kelpaavan. Kokoomus yleensä kaipaisi työvoimaa kun siitä on huutava pula. Tarjolla on vain rasistien toteuttamiskelvoton idea pakkopalautuksista syntymämaahan jonne nämä ihmiset eivät halua palata ja joka ei heitä huoli takaisin.
Ilmoita asiaton viesti
Kiva huomata että edes kommenttiosastoon eksyi joku tolkun ihminenkin. Eikös tämä Kauma ollut se jonka säästövinkkeihin köyhille kuului se että jotkut halvemmatkin samppanjat ovat ihan juotavia?
Batman ja Rydman eivät olekaan kokoomuksen ainoat persuille flirttailevat lapsinerot.
Ilmoita asiaton viesti
”Tarjolla on vain rasistien toteuttamiskelvoton idea pakkopalautuksista syntymämaahan jonne nämä ihmiset eivät halua palata ja joka ei heitä huoli takaisin.”
Rasismin voi määritellä monella tavalla. Minusta eri kulttuureita saa ja pitää vertailla ja arvostella. Jos joku nimittää sellaista rasismiksi, on kyseessä minusta pelkästään erikoinen asenne tai silkka ymmärtämättömyys. Tuskin sinäkään ajattelet, että Lähi-idän arabeilla olisi keskimäärin samanlainen käsitys esimerkiksi sukupuolten tasa-arvosta kuin suomalaisilla, tai sitten et näe asialla jostain syystä mitään arvoa. Minä näen.
Ja mitä toteuttamiskelvotonta on kielteisten päätösten saaneiden palauttamisessa lähtömaihin? Palautussopimukset on jo viimein laitettava kuntoon. Kehitysavun maksaminen maihin, joiden osalta sopimus ei ole kunnossa, on typerää jos joku. Ja näistähän löytyy esimerkkejä.
Tuntuu joka kerta yhtä pahalta lukea tai kuunnella noin välinpitämätöntä ja vastuutonta puhetta.
Ilmoita asiaton viesti
Kysymys ei ole siitä, ettenkö näkisi kulttuurien välisiä eroja. Tai ettenkö arvostaisi sitä kulttuuria, jonka tuote itse pääosin olen. Mutta en lähde syyllistämään ihmisiä sen mukaan missä ovat sattuneet syntymään. Arvostan niitä joilla on henkistä kapasiteettia omaksua uusia asioita, hyväksyä erilaisuutta ja sopeutua vallitsevaan yhteiskuntaan. Persuilta ja muilta rasisteilta tuo kapasiteetti täysin puuttuu.
Ilmoita asiaton viesti
Voisitko tarkentaa mikä tekee ihmisestä rasistin jos kannattaa laittomasti maassa olevan, eli rikokseen syyllistyvän palautusta syntymämaahansa?
Ps. Suomi oikein hakee nyt karkotettuja kansalaisiaan kunhan olet kuulunut Isikseen.
Ilmoita asiaton viesti
”Tasa-arvo, demokratia, oikeusvaltio ja sananvapaus.” Miksi kirjoitat tuollaisista arvoista, mutta haluat samalla maahamme muuttavan väkeä, joille tuollaiset arvot ovat vieraita?
Koska kuulut vihreisiin, joille looginen ajattelu on valitettavan vieras asia.
Ilmoita asiaton viesti
En minäkään yksilötasolla tuomitse ihmistä huonommaksi sen perusteella, millaisen kulttuurin pariin hän on syntynyt, saati että väittäisin länsimaista kulttuuria joka suhteessa paremmaksi. Mutta ethän sinä Börje nyt puhu yksilöistä vaan joukosta ihmisiä, joita et edes tunne. Silloin on järkevää tarkastella heitä tilastojen eikä haavekuvien kautta.
Esität asian nyt yksinkertaisesti niin, että kuka tahansa voi muuttaa ja jäädä Suomeen, vaikka perustelisi muuttoaan humanitäärisillä syillä, jotka ovat hänen kohdallaan perusteettomat. Asenne on vaarallinen, mutta sinähän kuulut juuri siihen puolueeseen, joka tällaiseen laajasti syyllistyy.
Ilmoita asiaton viesti
Niille rasisteille, jotka nyt perustelevat pakkopalautuksia lailla kannattaa muistuttaa EU:n sisäisestä liikkuvuudesta. Lakia muuttamalla teidän perustelunne menettävät kokonaan merkityksensä. Yht äkkiä teidän pitäisikin hoksata, että myös EU:n ulkopuolella syntyneillä on ihmisarvo. Onnistuuko?
Miksi te haluatte hyljeksiä ihmisiä, jotka vuodesta toiseen haluavat elää paperittominakin pimeässä kylmässä pohjolassa paskamaisten persujen kiusattavana? Kannattaisiko heille antaa mahdollisuus näyttää viimein miksi ovat tänne tulleet ja tänne haluavat jäädä? Kokeilkaa joskus sitä henkistä kasvua vaikka se sattuukin.
Ilmoita asiaton viesti
No laajennetaanpa sitten skaalaa hieman, kun sitä peräänkuulutat. Afrikan väestön ennustetaan kasvavan nelinkertaiseksi vielä tällä vuosisadalla. Sieltä voi olla tulossa paljon väkeä Eurooppaan, vaikkapa pari, kolme miljardia. Ja koska sinulla ei selvästi ole pienintäkään halua suomalaisen saati eurooppalaisen kulttuurin puolustamiseen ja ylläpitämiseen, ovat he kaltaistesi ”ihmisarvon” ja vastaavien perusteluiden nojalla tervetulleita muuttamaan tänne vapaasti, omine arvopohjineen. Ei heitä nimittäin pätkääkään kiinnosta sinun arvopohjasi, saati että he olisivat sinulle kiitollisia idealistisesta maailmankuvastasi.
Itse en kannata tällaista. Haluan pitää kiinni niin suomalaisten kuin muidenkin Euroopan kansojen elinalueista ja kulttuurista. Tässä on merkitystä myös valtioiden rajoilla ja sillä, että kansa ymmärtäisi jättää äänestämättä sellaisia tahoja, jotka haluavat nuo rajat romuttaa.
Ilmoita asiaton viesti
”No laajennetaanpa sitten skaalaa hieman”…lisää eli antropologit ovat jo pitkään olleet sitä mieltä, että koko kädellisten poppoo on aluneperin lähtöisin juurikin Afrikasta, jota väitettä ei mikään ns. valtauskonnoistakaan ole pyrkinyt ainakaan mitenkään voimallisesti kiistämään.
Elikä tällaiset muuttoliikkeet eivät ole laajennetussa skaalassa mitattuna mitenkään uusi ilmiö. Toisaalta taas aivan helvetin ahneet sokeribisneksen makuun päässeet eurooppalaiset alkoivat rahtamaan Afrikkalaista väestöä aivan väkisin mm. Eurooppaan, Karibian saarille, Amerikkaan etc.
Mitä taas tulee käsitteeseen suomalaisten tai Euroopan kansojen elinalueet niin historiallisesti mitattuna me, te tai he ’suomalaiset’ ovat samaisten edellämainittujen tutkijoiden mukaan alunperin lähtöisin jostain Volgan mutkasta, eli melko kaukaa idästä tulivat ja pöllivät saamelaisten elintilan joten ei liene niinkään ihme, että alkoivat kutsumaan tulijoita eli siis sen ajan mamuja lantalaisiksi.
No kevennetään hieman eli henkilökohtaisesti olisin todellakin halunnut nähdä kuuluisan kenraali Pauluksen johtamien salama-santerien naamat kun he viimeistään marsilla kohti Siperiaa tajusivat yllättäen aivan valtavan elintilansa laajentumisen.
Ilmoita asiaton viesti
Nea, nämä pyrkimykset syyllistää suomalaisia ja kyseenalaistaa heidän oikeuttaan oman kotimaahansa ovat näitä tietyn porukan jo pitkään harrastamia, todella kyllästyttäviä hyökkäyksiä omaa kansaa vastaan. Onneksi suurin osa suomalaisista kuitenkin edelleen katsoo meillä edelleen olevan oikeuden mm. maanpuolustukseen.
Ja kyllä, olen tietoinen maahanmuuton erilaisesta historiasta eri maailmankolkissa, sekä muuttoliikkeeseen vaikuttaneista erilaisista motiiveista. Historiaa ja maantietoa opetetaan meillä jo peruskoulussa, kuten tiedät.
Joidenkin maiden harrastama orjakauppa (jota tapahtuu monissa maissa edelleen ilman eurooppalaisten osuutta asiaan), ei aiheuta meille suomalaisille syytä anteeksipyyntöihin saati siihen, että emme saisi omaa maatamme arvostaa ja siitä parhaamme mukaan huolehtia. Eikä se vaadi meiltä BLM-polvistumisia tai muutakaan woke-kulttiin höyrähtäneiden ihmisten vaatimaa pelleilyä.
Ilmoita asiaton viesti
Mikähän mahtoi aiheuttaa näille esi-isukeille sellaiset paineet, että jättäen muinoiset kotikontunsa ottivat ritolat ja lähtivät vaeltamaan kohti länttä? Loppuiko kenties Volgasta kala vai voisikohan syinä olla olleet ulkoiset valtapoliitiikan paineet jotka mahdollisesti aiheuttivat turvattomuuden tunnetta vai olisko kyseessä ollut vain hartaan kaipuun, päästä joskus tulevaisuudessa länsimaisen sivistyksen piiriin, aiheuttama liikkeellelähtö?
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitat järkeviä ja perustelut ovat kohdillaan. Mutta et tulee saamaan näiltä vihervasemmiston edustajilta järkevää vastausta. Heillä ideologia ja ääretön sinisilmäisyys syrjäyttävät faktat ja järjen. Ovat ns. menetettyjä tapauksia.
Ilmoita asiaton viesti
Palaan vielä tähän: ”Kannattaisiko heille antaa mahdollisuus näyttää viimein miksi ovat tänne tulleet ja tänne haluavat jäädä?”
Lienet seurannut, mitä Ruotsissa on tapahtunut? Siellä kuolee enemmän väkeä ampuma-aseiden käytön seurauksena kuin missään muualla Euroopassa. Syynä tähän ovat maahanmuuttajataustaiset rikollisjengit. Ihmisten turvallisuudentunne on heikentynyt, ja syystä.
Sinun mielestäsi meidän kannattaa tehdä vastaava ihmiskoe ja toivoa, että tulos olisi toisenlainen kuin Ruotsissa?
Olet kirjoittanut tänne vuosikaudet ja penäät muilta ”henkistä kasvua”. Jospa on kuitenkin niin, että sinun kannattaisi hetkeksi pysähtyä ja katsoa itseäsi nöyrästi peiliin.
Ilmoita asiaton viesti
Jos kommentointioikeus vaatii omien blogien kirjoittamista, olen hämmästynyt – en ole moiseen sääntöön törmännyt. Mutta sinähän olet ammatiltasi opettaja, ellen erehdy, joten sinun sanomaasi lienee syytä luottaa? Arvatenkin myös kommentoijan ”ihmisarvo” määritetään täällä hänen kirjoittamiensa blogien määrän perusteella.
Vai olikohan tässä sittenkin kyse siitä, että järkevät argumentit puuttuvat sinulta kokonaan.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, olet oikeassa. Minulla ei ole tapana valehdella. Se on hompanssien hommaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Joo, olet oikeassa. Minulla ei ole tapana valehdella.”
Hienoa! Laitatko siis ystävällisesti linkin Puheenvuoron sääntöön, joka kieltää minulta osallistumisen keskusteluun.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kukaan kiellä osallistumasta keskusteluun. Olen vain huomannut että innokkaimpia neuvomaan ovat ne jotka vähiten kirjoittavat.
Ilmoita asiaton viesti
Ahaa. Myönnän, että minulla on elämässäni valtavasti muutakin sisältöä kuin Puheenvuoro ja yhteiskunnallinen keskustelu, eikä siinä ole mitään anteeksipyydettävää, jonka vuoksi minun pitäisi kuunnella aiheetonta vähättelyä. Ja yhteiskunnallisesta keskustelusta toteutan (onneksi) suurimman osan muualla kuin täällä.
Toivon, että huomaat ihan nevomatta tarkastella kommenttiesi tasoa ja tarpeellisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Muistutit havainnollisesti, miksi käyn tällä palstalla niin harvoin. Aikuisia ihmisiä, mutta…
Ilmoita asiaton viesti
– Älä haasta riitaa.
– Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
– Älä käyttäydy häiritsevästi.
– Älä jankkaa. Tarkoituksellista keskustelun pilaamista ei suvaita.
Lähde: keskustelun säännöt, https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ohjeita-ja-tietoa-blogipalvelusta/
Ilmoita asiaton viesti
Ei se ymmärrä, Lamminpäällä on tapana tuutata palstalle tätä samaa soopaa päivästä toiseen. Asiallinen keskustelu on mahdotonta.
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaisi ehkä kurkata myös sinne peilin taakse ja tsekata löytyykö sieltä muutakin kuin pelkästään pölyä. Tämä jengiytymis ilmiö ja siihen liittyvät ongelmat ovat voimakkaasti esillä Euroopassa Ruotsin lisäksi mm. myös Ranskassa, Saksassa jne. (ison rapakon takaiset ongelmat lienevät jo hyvinkin tuttuja) mikä taas johtuu aivan helvetin huonosti hoidetusta asuttamispolitiikasta, eli on ahdettu tietty ryhmä yhteen sumppuun samalle alueelle elämään ja olemaan käytännösä ilman edes tarvetta/pakkoa/mahdollisuutta kotoutua mihinkään muuhun kuin omiin oloihinsa eristymiseen. Riittää kun asia on saatu paperilla näyttämään hoidetulta ja grynderit on siinä sivussa napanneet sosiaalituista aivan helvetin hyvät siivut vuokratuloina.
Toisaalta taas virolaiset edustavat yksinään kirkkaasti suurinta ”mamu” porukkaa Suomessa, toisena tulevat venäläiset. Yhdessä v&v porukka lyö väkimäärältään kirkkaasti kaikki muut kansallisuudet yhteenniputettuna.
Ilmoita asiaton viesti
Börje Uimonen lapsellisesti huitoo rasisti-leimakirvellään ja Mika Lamminpää säestää.
Tyypillinen monikulttuuristamisintoilijoiden yritys suiden tukkimiseksi haukkumalla rasisteiksi.
Kun Uimoselle ja Lammminpäälle on annettu lusikalla ei voi kauhalla vaatia, ja typeryydelle ei mitään voi.
Maahanmuuttokiima on vakava tauti.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän teikäläiset järkipuhetta ymmärrä.
Ilmoita asiaton viesti
Eipä teille rasisteille oikein muutakaan kuvaavaa kutsumanimeä keksi. Onko ehdotuksia?
Ilmoita asiaton viesti
Tällainen järjettömyys pitäisi lopettaa: palautukset kuntoon. Jos nämä ”osaajat” saavat jäädä maahan, tulijoita tulee kyllä riittämään. Ei ole rasismia todeta, mitä ongelmia on esimerkiksi Ruotsissa liiallisesta maahanmuutosta – kyse ei ole rodusta. – Epäkypsät vihreät idealistit eivät näe todellisuutta ja idealisminsa seurauksia.
On muuuten huvittavaa todeta, että tuo hillitön persuinho on aivan samanlainen ilmiö kuin rasismi.
Ilmoita asiaton viesti
Järjestä ei ole kommentissasi mitään näyttöä.
Ilmoita asiaton viesti
Järki puuttuu näköjään edelleen…
Ilmoita asiaton viesti
Tuskin sinä järkeä tunnistaisit vaikka se purisi sinua persuksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Jos sinun järkesi kumpuaa tuota kautta, puhumme eri asioista.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, minä puhun asioista, sinä niiden vierestä.
Ilmoita asiaton viesti
Samoin näyttää täältä katsoen: minä puhun asiaa, sinä asian vierestä. Sitä juuri eri asioista puhuminen tarkoittaa. Koska näin on, tämä keskustelu on saavuttanut päätepisteensä. Tyhjän saa pyytämättäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos 😎 hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos, sitäpä samaa! :-))
Ilmoita asiaton viesti
Börje Uimonen, Mika Lamminpää ja muut aatetoverinne: tässä pari tuoretta uutislinkkiä, jotka liittyvät ihailemaanne maahanmuuttoon, jonka kontrolloiminen ei teitä näytä kiinnostavan.
https://yle.fi/uutiset/3-12238991
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mantaqa-jengi-uhka-vankiloiden-turvallisuudelle-monikulttuurinen-rikollisryhma-on-erittain-viranomaisvastainen-aggressiivisuus-on-ennennakematonta/8318036#gs.jkojiv
Tiedän kyllä, että näillä ei ole ideologiaanne mitään vaikutusta, koska sivuutatte täysin kaikki aiemmatkin todisteet vakavista ongelmista. Varsin erikoinen on ajatusmaailmanne.
Ilmoita asiaton viesti