Naista alistaville käytännöille ei saa antaa Suomessa tilaa

Naisten oikeudet omaan kehoonsa nousevat aina silloin tällöin keskusteluun, kun joku julkisuudesta tunnettu mies- tai naispoliitikko kyseenalaistaa naisen oikeuden aborttiin. Laki raskauden keskeyttämisestä tuli meillä voimaan jo vuonna 1970, joten jo minun sukupolvelleni, puhumattakaan tyttäristäni, on itsestään selvää, että naisella itsellään on veto-oikeus päättää, mitä hänen keholleen tapahtuu. Onkin vaikea käsittää, että vielä tänä päivänä esimerkiksi Etelä- tai Keski-Amerikassa naisella ei  pääsääntöisesti ole oikeutta raskaudenkeskeytykseen. Joissakin uskonnon vahvasti hallitsevissa maissa, kuten El Salvadorissa, abortti voi johtaa jopa vankeustuomioon, vaikka raskaus vaarantaisi naisen hengen.

Naisen oikeus omaan kehoonsa ja vapaaseen tahtoon on ihmisoikeus. Mutta sitä mukaa, kun maahanmuutto Suomessa lisääntyy, joudumme uudestaan puolustamaan tätä oikeutta.

Yksi esimerkki asiasta on, että eduskunnassa oli äskettäin käsittelyssä kansalaisaloite naisten sukuelinten silpomisen kieltämisestä. Tällä hetkellä Suomessa on arvioitu olevan noin 10 000 tyttöä ja naista, jotka on silvottu, ja ehkä jopa noin 3 000 tyttöä, joiden on arvioitu olevan vaarassa joutua silvotuksi. Silpominen on jo tälläkin hetkellä törkeän pahoinpitelyn tai pahoinpitelyn tunnusmerkit täyttävä rikos, mutta siitä huolimatta meillä ei ole vielä oikeustapauksia asiasta. Keskeisin syy on se, että maahanmuuttajayhteisöissä nuoria tyttöjä saatetaan edelleen lähettää silvottaviksi lähtömaihinsa tai operaatio saatetaan tehdä uudessa kotimaassa, vaikka se olisi laiton. Näistä on usein haasteellista saada näyttöä, joka taas olisi edellytys tuomion antamiseen.

Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa naisten sukuelinten silpomista ei ole kielletty erillislailla. Ruotsissa se on tehty jo parikymmentä vuotta sitten ja ulkomailla tehtyjä tapauksia varten sille luotiin erillislaki jo vuonna 1999. Silpominen on julmaa väkivaltaa, joka pahimmillaan vie tytön hengen. Siksi tarvitsemme tännekin silpomisen kieltävän erillislain, joka kattaisi myös ulkomailla tehdyt silpomiset. Se jo yksistään olisi viesti siitä, että me Suomessa emme hyväksy tällaista. Ympärileikattuja synnyttäjiä on pelkästään Turun yliopistollisessa keskussairaalassa viikoittain. Ennaltaehkäisy on avainasemassa, ja tässä tarvittaisiin nyt erityisesti kouluterveydenhuollon apua, jotta jo silpomisuhka osattaisiin tunnistaa ajoissa.

Toinen naisia alistava käytäntö, joka pitää kitkeä pois jo alkuvaiheessa, on pakkoavioliitot, jotka nekin alkavat olla todellisuutta Suomessa. Pelkästään puolen vuoden seurantajakson aikana Suomessa on havaittu pakkoavioliittoon liittyvän ihmiskaupan uhreja 12 henkilöä. Tutkimusten ja järjestöissä työskentelevien mukaan esiin tulevat tapaukset ovat vain jäävuoren huippu.

Pakkoavioliitoille ei tule osoittaa minkäänlaista ymmärrystä. On hälyttävää, että Suomessa on rakenteita, jotka voivat siihen johtaa. Esimerkiksi kunniaväkivallan pelko, alhainen yhteiskunnallinen asema, suvun tai yhteisön painostus, väkivalta tai sen uhka sekä sosiaalisesti ja taloudellisesti riippuvainen asema ovat kaikki asioita, jotka voivat altistaa henkilön pakkoavioliitolle. Pahimmillaan kyse on ihmiskaupasta, jossa naiset nähdään välinearvona esimerkiksi oleskeluluvan saamiselle.

Tein äskettäin kirjallisen kysymyksen ministerille pakkoavioliittojen kieltämisestä, sillä esimerkiksi Euroopan asiantuntijaryhmä (GREVIO) kehotti syyskuun raportissaan Suomea voimakkaasti harkitsemaan pakkoavioliittojen erillistä kriminalisointia.

Odotan mielenkiinnolla, minkä kannan oikeusministeriö lopulta ottaa silpomiseen ja pakkoavioliittoihin. Näitä molempiahan on myös vähätelty sillä perusteella, että erillislait eivät välttämättä vähentäisi ihmisoikeusrikkomusta käytännön tasolla, koska näytön puuttuessa tuomioita ei pystyttäisi antamaan. Kriitikoilta voisi kyllä samalla kysyä, miksi mitään lakeja sitten säädetään. Näytön hankkiminen on myös monissa muissa rikoksissa usein hyvin hankalaa.

Emme saa ajautua tilanteeseen, jossa me hiljaisesti hyväksymme naisia julmasti alistavat käytännöt sen takia, että niitä pidetään vahvasti kulttuurisidonnaisina, että niitä on vaikea tunnistaa tai että rikoksista on vaikea saada näyttöä. Asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä ja sanoa, että tämä ei meille käy.

Naisten oikeuksien toteutumisen eteen tehtävä työ ei näytä loppuvaan koskaan eikä se myöskään katso valtioiden rajoja.

Pia Kauma

KTM, kansanedustaja Uudeltamaalta. Kaupunginvaltuuston jäsen Espoossa. Pitkä kokemus yritysmaailmassa johtotehtävissä. Neljän lapsen äiti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu