Helsingin kuntapolitiikan viikko 38/2024
Kaupunginhallitus hyväksyy Herttoniemen metroaseman kunnostamisen hankesuunnitelman. Kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltävänä on ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelma ja Kaivokadun ympäristösuunnitelma.
Maanantai 16.9.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Tiistai 17.9.
Torstai 18.9.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto
Kaupunginhallitus hyväksyy Herttoniemen metroaseman kunnostamisen hankesuunnitelman. Pitkään toivottu kunnostus maksaa 6 miljoonaa euroa. Asemaa käyttää päivittäin noin 35 000 matkustajaa. Suunnittelun tukena on käytetty alkuvuodesta 2024 tehdyn käyttäjäkyselyn tuloksia. Hanke toteutetaan vuosina 2024–2026.
Esityslistalla on lisäksi valtuutettujen aloitteita.
Kaupunginhallituksen konsernijaosto saa ajankohtaiskatsaukset Seure Henkilöstöpalvelut Oy:ltä ja Kiinteistö Oy Helsingin Toimitiloilta.
Kaupunkiympäristölautakunta saa käsiteltäväkseen ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman ja Kaivokadun ympäristösuunnitelman. Aihe jakaa vahvasti näkemyksiä. Autoliikenteen pääverkkoa harvennetaan ydinkeskustassa. Kaivokatu ja siihen johtavat kadut muutetaan osaksi paikallisverkkoa ja päärautatieaseman edustalla katutilaa varataan joukkoliikenteelle ja kävelylle eikä läpiajo ole mahdollista autoliikenteelle. Mikäli kaava hyväksytään, liikennejärjestelyjä päästään rakentamaan vasta 2030-luvun alkupuolella, kun asemakaava ja siihen perustuva katusuunnitelma ovat lainvoimaisia.
Asemakaavan tavoitteeksi asetetaan riittävä autoliikenteen kapasiteetti ydinkeskustan poikittaiselle autoliikenteelle. Asemakaavan lähtökohtana on tällöin Esplanadin kaistajärjestelyjen säilyttäminen nykytilanteen mukaisina eli 2 ajokaistaa suuntaansa. Tämä on parannus aikaisempiin suunnitelmiin, joissa vaihtoehtoina oli toisen Espan sulkeminen tai 1+1 -ajokaistat.
Lautakunta käsittelee myös Lassilan-Kannelmäen toimitila-alueen suunnitteluperiaatteita. Alueelle suunniteltu pikaraitiotie tulee kulkemaan alueen pääkatuja pitkin. Raitiotien päätepysäkin on suunniteltu sijoittuvan kauppakeskus Kaaren yhteyteen. Suunnitteluperiaatteissa osoitetaan potentiaalisimmat sijainnit säilyville ja uusille toimitiloille. Periaatteissa esitetään tontit, joilla käyttötarkoituksen muutosta toimitilojen alueesta asumiseen tai toiminnoiltaan sekoittuneeksi alueeksi voidaan jatkosuunnittelussa tutkia. Alueelle noin 130 000 k-m²:ä uutta asuntokerrosalaa (noin 3 300 uutta asukasta). Samalla toimistotilan määrä vähenisi nykyisillä toimitilatonteilla yhteensä noin 90 000 k-m², joka vastaa noin 55 % alueen voimassa olevien asemakaavojen mahdollistamasta toimistorakentamisesta. Tämä lienee tarkoituksenmukaista, kun toimitilatarpeet ainakin tällä hetkellä vähenevät.
Esityslistalla on lisäksi valtuutettujen aloitteita.
Aurinkoista uutta viikkoa!
Kommentit (0)