Helsingin kuntapolitiikan viikko 40/2024

Kaupunginhallitus antaa lausunnon ASP-lainsäädännön kehittämisestä. Kaupunkiympäristölautakunnan käsiteltävänä on ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelma ja kaupunkipyöräpalvelun uudistaminen. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan esityslistalla on tilahankkeita, ja se vastaa aloitteeseeni vanhemmuuden tuen mallin rakentamisesta.

 

Maanantai 30.9.

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta (Stara)

Tiistai 1.10.

Kaupunkiympäristölautakunta

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta

Tarkastuslautakunta

Torstai 3.10.

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto

 

Kaupunginhallituksen esityslistalla on ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelma ja Kaivokadun ympäristösuunnitelma. Asia jäi kaksi viikkoa sitten pöydälle Aihe jakaa vahvasti näkemyksiä. Autoliikenteen pääverkkoa harvennetaan ydinkeskustassa. Kaivokatu ja siihen johtavat kadut muutetaan osaksi paikallisverkkoa ja päärautatieaseman edustalla katutilaa varataan joukkoliikenteelle ja kävelylle eikä läpiajo ole mahdollista autoliikenteelle. Mikäli kaava hyväksytään, liikennejärjestelyjä päästään rakentamaan vasta 2030-luvun alkupuolella, kun asemakaava ja siihen perustuva katusuunnitelma ovat lainvoimaisia.

Asemakaavan tavoitteeksi asetetaan riittävä autoliikenteen kapasiteetti ydinkeskustan poikittaiselle autoliikenteelle. Asemakaavan lähtökohtana on tällöin Esplanadin kaistajärjestelyjen säilyttäminen nykytilanteen mukaisina eli 2 ajokaistaa suuntaansa. Tämä on parannus aikaisempiin suunnitelmiin, joissa vaihtoehtoina oli toisen Espan sulkeminen tai 1+1 -ajokaistat. Kaivokadun sulkeminen muulta kuin joukkoliikenteeltä hirvittää kyllä etenkin logistiikan toimivuuden näkökulmasta.

Kaupunginhallituksen konsernijaosto kuulee Vantaan Energia Oy:n ja HSY:n ajankohtaiskatsaukset.

Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee kaksi viikkoa sitten pöydälle jäänyttä ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelmaa ja Kaivokadun ympäristösuunnitelmaa.

Kaupunkipyöräpalvelua on tarkoitus uudistaa. Asia jäi viimeksi pöydälle. Kaupunkipyörien palvelutasoa Helsingissä parannetaan täydentämällä asemaverkostoa ja lisäämällä pyörien määrää. Pyörät ovat mekaanisia ilman avustavaa sähkömoottoria, ja niillä on kiinteät asemapaikat. Kausi kestää huhtikuun alusta lokakuun loppuun. Tavoitteena on, ettei Helsingin nettokustannustaso kasva merkittävästi nykyisestä pyöräkohtaisesta vuosikustannuksesta (noin 1 000 euroa).

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan esityslistalla on tilahankkeita:

  • päätös Länsi-Herttoniemeen osoitteeseen Siilitie 14 toteutettavien varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen lisä- ja väistötilojen tarveselvityksestä
  • päätös osoitteeseen Laajalahdentie 23 toteutettavien Munkkivuoren ja Munkkiniemen ala-asteiden ruokailutilana toimivien lisätilojen tarveselvityksestä
  • päätös Pasilaan osoitteeseen Radiokatu 20 sijoittuvien päiväkoti Hertan korvaavien vuokratilojen tarveselvityksestä
  • päätös suomenkielisen ja ruotsinkielisen päiväkodin perustamisesta Herttoniemen peruspiiriin osoitteeseen Abraham Wetterin tie 15
  • päätös Herttoniemessä osoitteessa Laivalahdenportti 3 sijaitsevan päiväkoti Killingenin toiminnan lakkauttamisesta
  • päätös osoitteeseen Moisiontie 3 toteutettavan Helsingin medialukion lisätilan tarveselvityksestä.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa lausuntoja myös valtuutettujen aloitteista, mukaan lukien oma aloitteeni vanhemmuuden tuen mallin rakentamisesta Helsinkiin. Varsin pitkä ja kattava aloitteeni löytyy täältä. Virkamiesten lautakunnalle esittämässä lausuntoehdotuksessa todetaan seuraavaa: Kasvatus- ja koulutuslautakunta kannattaa vanhemmuuden tuen mallin kehittämistä, missä huomioidaan perheiden erilaiset tarpeet ja kokonaistilanne. Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta korostaa eri toimialojen yhteistyön tärkeyttä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä ja tukee monitoimitalojen ja poikkihallinnollisten ryhmien edelleen kehittämistä. Erityisenä huomiona kasvatus- ja koulutuslautakunta korostaa yhteisiä perehdytyksiä ja koulutuksia toimialojen asiantuntijoille koskien perheiden huomioimista ja palvelujen rakentamista ja yhteensovittamista lasten ja nuorten ympärille. Kasvatus- ja koulutuslautakunta kannattaa vapaan sivistystyön ja sosiaalipalveluiden tiivistä yhteistyötä jatkettavaksi edelleen ja pitää tärkeänä toimialojen välistä yhteistyötä lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien monipuolistamisen ja saavutettavuuden lisäämiseksi.

Aurinkoista uutta viikkoa!

pia1
Kokoomus Helsinki

Pia on Helsingin kaupunginvaltuutettu (kok.), kaupunginhallituksen varajäsen, elinkeino- ja konsernijaostojen jäsen sekä Vantaan Energia Oy:n ja Helsingin Kaupunkitilat Oy:n hallitusten varapuheenjohtaja. Päivätyössä Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtajana. Koulutus: oikeustieteen kandidaatti, kauppatieteiden maisteri ja valtiotieteiden kandidaatti. Kahden nuoren aikuisen äiti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu