Kuntien koronakulut korvattava täysimääräisesti

VAS Lohikoski ja Kyllönen:
Kuntien koronakulut korvattava täysimääräisesti

Vasemmistoliiton kansanedustajat Pia Lohikoski ja Merja Kyllönen vaativat, että hallitus pitää kiinni lupauksestaan korvata kunnille koronasta aiheutuvat kulut täysimääräisesti. He ovat tänään jättäneet asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelema korvausmalli on herättänyt keskustelua siitä, toteutuuko kustannusten täysimääräinen korvaaminen käytännössä.

– Hallitus on sitoutunut korvaamaan kunnille aiheutuneet koronakulut täysimääräisesti. Tästä on pidettävä kiinni, Lohikoski sanoo.

Lausuntokierroksella olevassa mallissa korvaus kattaisi vain 40–65 prosenttia toteutuneista kuluista. Mallissa huomioidaan muun muassa kunnille jo maksetut valtionosuudet, vaikka nämä kohdistuvat kaikkiin kuntien tuottamiin lakisääteisiin peruspalveluihin.

– Korona ei ole vielä häviämässä minnekään. Kunnilla ja sairaanhoitopiireillä on edelleen suuri vastuu testauksien ja rokotusten järjestämisessä. Samalla niiden on myös huolehdittava siitä, että koronan aiheuttama inhimillinen velka saadaan kurottua umpeen, Kyllönen sanoo.

Vuoden 2020 budjettiriihessä hallitus linjasi, että kaikki koronaan liittyvät välittömät terveysturvallisuuteen liittyvät kustannukset korvataan kunnille ja sairaanhoitopiireille.

Kirjallisessa kysymyksessään valtiovarainvaliokunnan jäsenet Lohikoski ja Kyllönen kysyvät hallitukselta, miten se aikoo varmistaa, että kuntien koronakulut korvataan täysimääräisesti, jotta kunnat pystyvät jatkamaan koronan vastaista työtä ja huolehtimaan laajemmin kuntalaisten hyvinvoinnista.

 

0
pialohikoski
Vasemmistoliitto Kerava

Kansanedustaja, Uusimaa.
Valtiovarainvaliokunnan jäsen.
Keravan kaupunginhallituksen vpj.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu