Runkkarin käsikirja ja sen harhat: miksi lasta pitäisi opettaa olemaan seksikäs??
HS julkaisi torstaina artikkelin Ina Mikkolasta ja tämän tuoreesta kirjasta Runkkarin käsikirja. Mikkolan mukaan porno on olennainen osa ihmisen seksipositiivisuutta, ja etenkin nuorten pornolukutaitoa tulisi kasvattaa. Mikkola myös painottaa, että “olennaista on tajuta, että porno on fantasiamaailma”.
MTV:n artikkelissa Mikkola puolestaan heittää ilmaan absurdin ajatuksen, jonka mukaan “Pornolukutaito on osa seksuaalista älykkyyttä ja pornoa kuluttamalla voi kasvattaa Sex ÄO:taan”. Mistä lähtien pornonkulutus on lisännyt kenenkään älykkyyttä?? Pornoriippuvaisten kanssa terapiatyötä tehdessäni olen huomannut, että älykkyyden sijaan pornonkulutus näyttää lisäävän lähinnä ahdistusta, masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia.
Pornosta väitöskirjaa tekevänä tutkijana, siitä tietokirjan kirjoittaneena (Voihan Porno! Aikuisviihteen vaietut vaikutukset 2018), sekä ihmiskaupan ja pornoteollisuuden uhrien parissa töitä tekevänä asiantuntijana en pysty allekirjoittamaan ainuttakaan Mikkolan väitteistä.
Miksi esimerkiksi vanhempien kannattaisi opettaa lastaan olemaan seksikäs?? Amerikan psykologiliiton raportti yliseksualisoituneesta kulttuurista ja sen vaikutuksista (yli 20 vuoden tutkimusdata) nimenomaan osoittaa, että pornon ja yliseksualisoituneen kulttuurin vaikutuksesta etenkin tytöt kokevat häpeää ja ahdistusta omasta ulkonäöstään, kärsivät syömishäiriöistä ja alhaisesta itsetunnosta, kokevat ahdistusta ja masennusta, sekä omaksuvat haitallisia uskomuksia suostumuksen roolista suhteessa seksiin. Osalla ilmenee myös seksuaalisen aktiivisuuden huomattavaa lisääntymistä, samoin kuin seksuaalisen väkivallan lisääntynyttä hyväksymistä.
Lisäksi lukuisat kansainväliset tutkimukset osoittavat, että porno on kiinteässä yhteydessä naisiin kohdistuvaan seksuaaliseen häirintään ja väkivaltaan (Hald, Malamuth&Yue 2010, Foubert, Brosi&Bannon 2011) ja seksuaalirikoksiin (Karmakar 2010). Tutkimukset osoittavat myös selkeän yhteyden pornon ja seksuaalisen pakottamisen ja hyväksikäytön välillä nimenomaan nuorten välisissä seksisuhteissa (Stanley&al 2016, Kjellgren 2014, 2018). Siksi Mikkolan väite, että porno EI lisää nuorten vahingollisten seksuaalisten asenteiden kehittymistä tai vastuutonta seksikäyttäytymistä, on vaarallinen. Sanna Spišákin väitös, johon Mikkola viittaa, on täysin sivuuttanut ne lukuisat kansainväliset tutkimukset, jotka todentavat pornonkulutuksen lapsia ja nuoria vahingoittavat vaikutukset. Siksi on vastuutonta, suorastaan tyhmää väittää, että “vahingollisempaa lapsille kuin yksikään pornoklippi on aikuisten huolipuhe pornon ympärillä.”
Kansainvälisten tutkimusten mukaan lasten ja nuorten pornonkulutus on yhteydessä mm. vääristyneeseen näkemykseen seksuaalisuudesta ja sen roolista terveissä ihmissuhteissa. Lapset myös kokevat inhon, shokin, vihan, pelon ja masentuneisuuden tunteita pornon katselun jälkeen. (Amerikan lastenlääkäriliitto (2016). Pornon seurauksena sekä tytöt että pojat kokevat enenevissä määrin kehonkuvaan liittyviä ongelmia, kuten lisääntynyttä oman kehon tarkkailua ja esineellistämistä. Pornonkäyttö häiritsee myös lasten ja nuorten kehitystä, kun käytöstä muodostuu säännöllistä tai pakonomaista. (Quadara, El-Murrin & Lathamin (2017). Lisäksi pornonkulutuksella on selkeä yhteys käytökseen ja sosiaaliseen kognitioon. Tästä johtuen jo vähäisemmällä, ei addiktion omaisella pornonkulutuksella voi olla vaikutusta aivojen rakenteeseen ja toimintaan. (Kühn&Gallinat (2014)
Pornonkuluttaminen ei ole merkki seksipositiivisuudesta – päinvastoin. Pornoa katsoessaan pornonkuluttaja tukee seksin pimeää puolta: globaalia seksiteollisuutta, jossa sadattuhannet naiset tulevat riistetyiksi, hyväksikäytetyiksi ja kaupatuiksi. Heille porno ei ole fantasiaa, vaan tuskaista todellisuutta: sillä todellisuus on eri kameran edessä kuin sen takana.
Mikkola on oikeassa vain yhdessä asiassa. Siinä, että seksuaalisuuteen liittyvä häpeä on syvällä yhteiskuntamme rakenteissa. Häpeä ei kuitenkaan poistu rynnimällä pornouniversumiin, joka on täynnä tuhottuja pyllynreikiä, laajentuneita vaginoita ja sperman töhrimiä kasvoja.
Seksuaalisuuteen liittyvä häpeä poistuu puhumalla ja opettamalla seksistä ja seksuaalisuudesta ikätasolle sopivalla tavalla, ihmisen omia rajoja kunnioittaen. Yhtä lailla se poistuu turvallisessa, rakkaudellisessa ja sitoutuneessa parisuhteessa, jossa voi yhdessä oman puolison kanssa etsiä ja kokeilla uutta, ilman pornoa tai kolmansia osapuolia.
Todellinen seksi on jotain täysin muuta kuin porno, sillä porno ei ole lopulta mitään muuta kuin ihmisiä vahingoittava seksin vääristymä.
Pia Rendic
www.rendic.fi
Hyvä ja tarpeellinen kirjoitus. Olen ihmetellen seurannut mm HS:n ja YLE:n kampanjaa tämän Mikkolan pornoteollisuutta puffaavien sairaiden juttujen esiinnostamiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Viherpunikkien agendaan kuuluu normalisoida kaikki mikä ei ole normaalia. Se on tuo uusi normaali.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä ihmettä, tuollaista proosailua on nähty jo internetin alkuaikoina ja miten aiot muka estää? Et yhtikäs mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Se että jotain on ollut olemassa kauan, ei tarkoita että se olisi hyväksi tai oikein.
Ilmoita asiaton viesti
Vanha sanonta, joka on yhä voimissaan: ”Silmänruokaa”.
Se koski molempia sukupuolia. Katsella saa mutta ei saa koskea.
Tunnusta, että likaisesti olet ajatellut ajukopassasi jo kauan ja jo silloin, kun tämän blogin rakensit? Yksinkertainen päätelmä.
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä mikä on Inan kompetenssi (seksuaali)kasvatuksessa. Bongasin toki jutun Hesarista, mutta lukemaan en ruvennut. Onnittelen Mikkolaa hänen medianäkyvyydestään!
Ilmoita asiaton viesti
…Täytyykö odottaa”turvallista, rakkaudellista ja sitoutunutta”-mieluummin kristillistä heteroavioliittoa ja pidättäytyä ennen sitä…?
– Entä yksinäiset, homot, lesbot ja muut, monenlaiset, ”toisenlaiset” vähemmistöt…?
EDIT:
– Telkussa oli kerran vastakkain sinkku nais-teologi ja seksistä ennen avioliittoa pidättyvä nuori mies joka kysyi naiselta, että olisiko tämä valmis menemään sänkyyn yhden illan tuttavuuden jälkeen?
”Mikä ettei jos molempia haluttaa ja seura miellyttää” vastasi nainen iloisesti ja kertoi perusteeksi mm. kaltaistensa yksineläjien suuren määrän esim. Helsingissä ja heidänkin luonnolliset tarpeet.
( HUOM! -Radio Suomessa alkoi ”Syntisten laulujen teemailta.”)
Ilmoita asiaton viesti
Nyt ammutaan yli puolin ja toisin. Mikkolan näkemykset pornon siunauksellisuudesta ovat aivan omassa todellisuudessaan, varsinkin jos katsotaan lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen näkökulmasta.
Vastaavasti pornon totaalinen demonisointi liittäen se pelkästään naisten kaltoinkohteluun ja alistamiseen ei sekään anna realistista käsitystä ilmiöstä.
Ilmoita asiaton viesti
Pornon negatiiviset vaikutukset pitävät sisällään paljon muutakin kuin naisten kaltoinkohtelun ja alistamisen. Tutkimukset osoittavat pornon aiheuttavan mm. erektio-ongelmia, parisuhdeongelmia, tunne-elämän ongelmia, eristäytymistä, ahdistusta, masennusta, riippuvuutta, seksuaalisen häirinnän ja hyväksikäytön lisääntymistä jne.
Ilmoita asiaton viesti
Toisaalta taas monet seksuaalisuuden asiantuntijat kehoittavat parisuhteessa olevia turvautuvan yhdessä pornon katseluun piristääkseen hiipunutta seksi-. elämäänsä. Sukupuolinen kanssakäyminen on ollut ja on mitä luonnollisin asia ihmisen elämässä siinä ei ole mitään likaista vaikka uskonnolliset piirit, uskonnon suunnasta riippumatta tätä valhetta levittävät.
Ilmoita asiaton viesti
Jotain on suhteessa pielessä, jos täytyy katsella pornoa oman suhteensa parantamiseksi.
Ehkä on niin, ettei panohommat enää ole päällimmäisenä mielessä, kun on vuosikymmenet yhdessä ollut. Yhteiseloon on muitakin syitä, jollet tietänyt ja muutakin tekemistä.
Ilmoita asiaton viesti
Kuka väittää että seksi olisi likaista? Seksi on mahtavaa ja kiihottavaa, ja niin sen pitääkin olla. Rakastan seksiä, mutta vastustan pornoa, koska porno tappaa kaiken inhimillisen miehen ja naisen väliltä.
Ilmoita asiaton viesti
Kristillinen heteroavioliitto oli oma avauksesi, itse en sitä missään kohtaa tekstiäni ole maininnut. Jokaisen tulisi voida toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan eettisesti kestävällä ja toisia kunnioittavalla tavalla, ei toisia ihmisiä särkien ja hyväksikäyttäen. Porno kuuluu jälkimmäiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä tuo ”kristitty aviovaimo” aiheutti vääristelyni-anteeksi.
Ilmoita asiaton viesti
Hesarin artikkelista ei käy ilmi, että kirjassa sanottaisiin mitään sellaista uutta, joka oikeuttaisi ilmaiseen mainostilaan mediassa uutisena.
Ilmoita asiaton viesti
Hesari ei juttua kirjan takia julkistanut vaan, koska juttu ajoi Hesarin arvottoman maailmankuvan agendaa. Moni onkin tuon lehden jättänyt tilaamatta uudelleen lehden vakavasti häiriintyneen arvomaailman vuoksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tilasin kesällä Hesarin pitkästä aikaa. Se näyttää nykyään olevan Ylen ohella asiallisin tiedotusvälineemme. Kiitos kaikille Hämäläisen tapaisille varjoaan pelkääville äärioikeistolaisille siitä, että muistuttivat HeSan olevan olemassa.
Ilmoita asiaton viesti
Miten voit toimia pornografian tutkijana, kun sinulla on noin itsepintaisen subjektiivinen näkemys aiheesta?
Ilmoita asiaton viesti
Vähän sama kuin raivoraittiit päihdetutkijat.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikilla on oikeus omaan subjektiivseen näkemykseen asioista. Omani ovat syntyneet käytännön työssä ihmiskaupan uhrien ja pornoon pakotettujen naisten parissa, sekä terapiatyössä nähdessäni kuinka pornoriippuvuus tuhoaa ihmisiä ja parisuhteita.
Oman henkilökohtaisen näkemykseni ei tarvitse, eikä se saa, vaikuttaa tutkimuksen tekemiseen. Asioita voi ja pitää kyetä tarkastelemaan myös objektiivisesti. Se ei tarvitse tarkoittaa oman mielipiteen muuttumista.
Ilmoita asiaton viesti
Tottakai sinulla saa olla subjektiivinen mielipide asioihin, mutta mielipiteenilmaisusi pornovastaisuudesta kuulostaa niin tunteelliselta, että herää kysymys kykenetkö tarkastelemaan asiaa ollenkaan objektiivisesti.
Onko tutkimuksissasi noussut esiin yhtään positiivista asiaa pornosta?
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoista… Mikä kirjoituksesta tekee mielestäsi tunteellisen? Faktatieto? Omassa tutkimuksessani on noussut esiin monia näkökulmia pornoon, koska yksi artikkeleista keskittyy nimenomaan pornonkäyttäjien omiin kokemuksiin ja ajatuksiin pornosta. Miksi ajattelet, että esiin nousevat asiat olisivat pelkästään negatiivisia? Kun ihminen ei näe käyttämänsä materiaalin taakse, eikä tunnista todellisuutta sen takana, on pornonkäyttö monille varmasti hyvinkin kiihottava (ja tällöin usein myös positiivinen) kokemus. Kysymys kuuluukin, onko ihmisellä oikeus hakea omaa seksuaalista nautintoa toisen ihmisen hyvinvoinnin kustannuksella? Entä missä vaiheessa tulee vastaan raja, jolloin hetkellisestä nautinnosta onkin muodostunut ihmistä hallitseva pakkomielle, eikä orgasmia ole enää mahdollista saavuttaa ilman pornoa?
Ilmoita asiaton viesti
…Esim. ennen Räsästä kristillisissä vaikuttivat mm. Esko Almgren ja
”Porno-Ronkainen”, joista jälkimmäinen tutki ja etsi päivät pitkät ja varmaan yötkin julkaisuja ja painotuotteita, joista löytyisi epäsiveellisiä kuvia, tai muuta epäsiveellistä ja synnillistä.
– Nettipornon aikakaudella Räsänen on ”luovuttanut”-kuten nykyään jo keskikaljasotansakin. -Homot ja mm. abortti ovat jäljellä.
Ilmoita asiaton viesti
Fanaattinen olisi ollut ehkä se oikeampi sana.
Käytät faktatietoa väärin tekemällä niistä yleistyksiä tukemaan omaa pornovastaista mielipidettäsi. Ei kaikki porno ole lähtöisin ihmiskaupan uhreilta tai ei jokaisen pornoa tehneen pyllyreikä ole kokenut moisesta puuhasta vahinkoa, ja väitänpä ettei pornolla ole useimman miehen mieskuntoonkaan mitään kielteistä vaikutusta.
En minä ajattele, että pornosta esiin nousevat asiat olisivat kaikki negatiivisia vaan ihmettelen miksi pornotutkija lausuu pornosta seuraavaa: ”porno ei ole lopulta mitään muuta kuin ihmisiä vahingoittava seksin vääristymä.”
Ilmoita asiaton viesti
Pornon kulutus kertoo epätoivoisesta ihmisestä, joka on addiktion vallassa. Hänet erottaa siitä, että hänellä on voimakas tarve puolustaa pornoa ja sen käyttöä ”luonnollisena”. Jatkuva seksin ja pornon miettiminen kertoo myös ajatteluhäiriöistä.
Porno ei ole luonnollista seksiä vaan toisten rahaa vastaan harrastaman seksin tirkistelyä. Se on säälittävää eikä tuomittavaa tuo tirkistely.
Blogistin juttu on täyttä asiaa. Se puhuu pornon haitallisuudesta erityisesti lapsille. Esimerkit tuhoista ovat vastaansanomattomat.
Suomalainen r***kari ei myöskään yhtään mieti eikä mitään tiedä oloista, joissa pornoa tuotetaan. Naisille erityisesti toiminta on kaikkea muuta kuin normaalia työtä.
Se tuhoaa heidät henkisesti ja rahat menevät aivan muihin taskuihin. Itseään kuolaaville miehille miehille kameran linssin kautta myyvät päätyvät liian usein narkkareiksi ja vanhemmaksi tultuaan halvoiksi katutytöiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ei analyysisi ainakaan minuun istu. Oma pornon kulutukseni tänä vuonna mahtuu yhden käden sormiin. En kiellä ettenkö olisi joskus pornoa kuluttanut enemmänkin, mutta pakonomaista tarvetta sille ei ole koskaan ollut.
Siinä olet kyllä oikeassa, että kaltaiseni r*nkkari ei ole pornoa kuluttaessaan koskaan miettinyt pornoteollisuuden lieveilmiöitä. Markkinatalous toimii siten, että kaikki pelilaudan toimijat pyrkivät hyötymään toinen toisistaan, joten loppukäyttäjä on kohtuuttoman tehtävän edessä, jos hän joutuisi tuotetta ostaessaan arvioimaan, että onko tämän tuotteen tuottamisessa hyöty lopulta mennyt sen kovimman työn tekijälle.
Ilmoita asiaton viesti
Rehellinen oli kommenttisi.
Ilmoita asiaton viesti
Faktatiedon esittäminen ei ole yleistämistä, vaan puhdas faktatieto. Ja fakta nyt sattuu olemaan se, että pornon haitoista löytyy valtava määrä akateemisesti tutkittua ja todennettua tietoa. Vapaasti voit taistella sitä vastaan, jos haluat.
Mitä tulee viittaamaasi blogin loppuun, niin blogissa kuuluukin esittää mielipiteitä. Ja oma henkilökohtainen mielipiteeni on juuri tuo: ”porno ei ole lopulta mitään muuta kuin ihmisiä vahingoittava seksin vääristymä.”
Oman seksielämän täytyy olla aika mielikuvitusköyhää, jos sitä buustaamaan tarvitsee pornoa.
Ilmoita asiaton viesti
”Faktatiedon esittäminen ei ole yleistämistä, vaan puhdas faktatieto. Ja fakta nyt sattuu olemaan se, että pornon haitoista löytyy valtava määrä akateemisesti tutkittua ja todennettua tietoa. Vapaasti voit taistella sitä vastaan, jos haluat.”
-Voi pyhä yksinkertaisuus. Eihän tässä ole ollenkaan siitä kysymys, etteikö nuo faktatiedot pitäisi paikkaansa vaan siitä, että teet tuon faktatiedon pohjalta päätelmiä, että ne koskisivat kaikkia pornon parissa työskenteleviä tai sitä kuluttavia.
Ilmoita asiaton viesti
Jos tutustuisit edes muutamaan mainitsemistani tutkimuksista niin huomaisit, että niiden tulokset ovat yleistettävissä. Tarve puolustaa pornoa seksuaalisen vapauden ilmaisemisen muotona peittää kuitenkin useimmiten alleen kyvyn tutkia asioita pintaa syvemmältä.
Ilmoita asiaton viesti
Voit tuoda prosentit suoraan tähän keskusteluun niin katsellaan sitten ovatko ne yleistettävissä.
Ilmoita asiaton viesti
Oikeus harrastaa sukupuolista kanssakäymistä kuuluu kaikille, ei pelkästään parisuhteessa oleville kunhan se tapahtuu hyvässä yhteisymärryksessä, avioliittoa saati ktistillisyyttä on siihen turhaan sotkea.
Ilmoita asiaton viesti
Uskovaiset ovat ”rekisteröineet” avioliitto-sanan-ja käsitteen tarkoittamaan, mieluummin kirkossa solmittua heteroavioliittoa.
– Kaikki ”muu” on enemmän tai vähemmän Raamatun vastaista ja ”SYNTIÄ!”
(Runkaaminenkin!)
Ilmoita asiaton viesti
Entä mitä mieltä olit itse kirjasta, jonka tässä arvostelet?
Ai juu mutta et ole tainnutkaan lukea koko kirjaa vaan vain pari artikkelia siitä.
Mitä mieltä itse olisit jos joku arvostelisi kirjasi ja siinä sivussa sinut ilman että on lukenut kirjaasi?
Ilmoita asiaton viesti
Otin kirjoituksessa kantaa Mikkolan ajatuksiin pornosta, en koko kirjasta. Mielenkiintoista, että keskustelu blogini ympärillä keskittyy täällä täysin muuhun kuin itse blogin aiheeseen, eli pornoon. Pornoa katsotaan, mutta siitä ei kyetä keskustelemaan ilman, että mukaan vedetään kortit kristillisyydestä, tunteista ja puolueellisuudesta.
Porno pitää tutkitusti sisällään raiskauksia, hyväksikäyttöä, insestiä, lapsiin sekaantumista, rasismia jne. Lista on loputon. Jos ihminen tuomitsee nämä asiat (kuten useimmat tekevät), niin miten he voivat samaan aikaan hyväksyä pornon?
Ilmoita asiaton viesti
”Porno pitää tutkitusti sisällään raiskauksia, hyväksikäyttöä, insestiä, lapsiin sekaantumista, rasismia jne. Lista on loputon. Jos ihminen tuomitsee nämä asiat (kuten useimmat tekevät), niin miten he voivat samaan aikaan hyväksyä pornon?”
Myös uskonto pitää sisällään kaikkia noita asioita (esimerkkejä löytyy kyllä). Jos ihminen tuomitsee nämä asiat, miten hän voi samaan aikaan hyväksyä uskonnon?
Ihan älytöntä yleistämistä.
Ilmoita asiaton viesti
Täsmälleen kaiken tuon voisi sanoa myös vaikka ammattiurheilusta. Voisi jopa sanoa, että monissa lajeissa yksilöä saatetaan kohdella sekä fyysisesti että henkisesti tylymmin kuin pornomaailmassa. Jos blogisti tuomitsee nuo asiat, miten voi samaan aikaan tosiaan hyväksyä uskonnot ja ammattiurheilun?
On kyllä ihmeellisen sokea yleistys akateemikolta.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä sinä tiedät pornon tuotantomaailmasta tai sen vaikutuksista lapsiin?
Ilmoita asiaton viesti
Pornon tuotannossa on ongelmia mutta ei se tee kaikesta tuotetusta pornosta ongelmallista.
Pornoa on tuotettu ja julkaistu iät ja ajat. Ei sen näkemistä pidetä vakavana uhkana lapsen terveydelle.
Ilmoita asiaton viesti
Puhut kahdesta täysin eri asiasta, joita et voi missään olosuhteissa rinnastaa kestävällä tavalla. Pornossa väkivalta on vahvasti kaupallistettu, jolloin maitsemani ilmiöt / väkivallan muodot ovat arkipäivää ja yleisiä pornotuotannon ”suuntauksia”, joita pornonkuluttajat aktiivisesti etsivät. Väkivaltapornoa, jossa kyseiset asiat ovat vahvasti edustettuna, katsovat kymmenet miljoonat ihmiset kuukausittain. He siis tietoisesti maksavat sisällöstä, joka ns. ”normaali elämässä” olisi rikollista. Jos näkisit että naista hakataan ja raiskataan kadulla, etkö soittaisi poliisin? Mikä muutttaa asian, jos katsot sitä samaa pornon välityksellä? (kommentti, että sehän on vain ”fantasiaa” ei tässä kohtaa päde, koska tietyissä pornon lajeissa kyseinen väkivalta on todellista, ja mm. Pornhub on vastikään myöntänyt itse, että se ei pysty valvomaan sivustollaan levittämänsä materiaalin todenperäisyyttä. Ts. jos katsot teinin raiskausta, et voi tietää onko kyseessä oikeasti tapahtunut ja kuvattu hyväksikäyttötilanne, vai ”näytelty” kohtaus).
Ihan varmasti kaikissa uskonnoissa on myös syllistytty samoihin rikoksiin, kuten elämässä ylipäätään (tai vaikkapa tuossa mainitsemassasi ammattiurheilussa), mutta se ei ole jotain, jota tapahtuu systemaattisesti päivittäin tai jolla uskonnot tai ammattiurheilu tienaisivat rahansa. Uskonnon tai urheilun piiriin hakeutuvat ihmiset eivät myöskään tule tietoisesti hakemaan kyseisiä asioita, kuten monet pornon pariin tulevat.
Jokatapauksessa uskontojen piirissä (tai missä muualla tahansa) tapahtuva hyväksikäyttö ja väkivalta on aivan yhtä tuomittavaa kuin pornossa tapahtuva. Mutta missä törmäät siihen todennäköisemmin? Mennessäsi Teemu Laajasalon toimittamaan sunnuntai messuun, jääkiekon Karjala turnaukseen vai klikkaamalla itsesi Pornhubin sivuille?
Ilmoita asiaton viesti
Eikö ammattiurheilukin ole monin tavoin kaupallistettua väkivaltaa? Monet teot siellä ovat rikollisia arkielämässä. Sitä myös ihaillaan ja tekijöitä tarjotaan lapsille esikuvaksi ja laitetaan maitopurkin kylkeen.
Uskonnotkin usein myyvät tuotettaan väkivallan uhalla, joka on sitten kirjaimellisesti raamatullisessa mittakaavassa.
”Jokatapauksessa uskontojen piirissä (tai missä muualla tahansa) tapahtuva hyväksikäyttö ja väkivalta on aivan yhtä tuomittavaa kuin pornossa tapahtuva. Mutta missä törmäät siihen todennäköisemmin?”
Asun Oulussa. Täällä on ollut enemmän uskonyhteisöissä seksuaalista väkivaltaa kuin pornotuotannossa. Katolisen kirkon maailmanlaajuiset hyväksikäytöt ovat varmasti laajempia kuin pornoteollisuuden, koska piirit ovat isommat. Islamilaisessa maailmassa naisten ja lasten oikeudet ovat todella huonolla tolalla.
Missä sinun mielestä on eniten hyväksikäyttöä?
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttisi on ihan änkyrä. Se ei kirjoitukseen liity mitenkään. Pornon tuhovaikutus ei ole uskonnon määrittelemää. Tuho on ilmiselvää ja lapsille varsinkin.
Ilmoita asiaton viesti
Hämäläinen ei nyt selkeästi ymmärtänyt kommenttia. Kyse oli yleistyksen heikkoudesta. Kaikki nuo asiat ovat läsnä elämän eri osa-alueilla mutta ei se tee niistä automaattisesti tuhoisia.
Eikö systemaattinen hyväksikäyttö ja sen peittely uskonnollisissa yhteisöissä ole sinusta tuhoisaa lapselle?
Ilmoita asiaton viesti
Uskonto ei tähän liity mitenkään. Pornon haitallisuudesta olemme eri mieltä. Arvelen, että suhtaudut pornoon letkeästi, koska et ole nähnyt sen vaikutuksia naisiin, jotka ovat pirnon tuotannon ydin tai pornon vaikutuksia nuoriin, jotka muutenkin ovat täysin neuroottisia ja ahdistuneita nykyään. Itsetunto on monilla surkeasti kehittynyt ja parisuhteita siksi vaikea luoda seksistä puhumattakaan. Pornon katselulla vain tila pahenee.
Itse kannatan seksin harrastamisen aloittamista nuorena, jos tuo niin kovasti kiinnostaa. Itse aloitin 14v iässä ja se oli hyvä. Useimmat kaverit lukivat Jallua. En ymmärtänyt miksi, kun oli eläviäkin naisen alkuja saatavilla.
Ilmoita asiaton viesti
”Uskonto ei tähän liity mitenkään.”
Liittyyhän se. Uskonnollisissa yhteisöissä on todistetusti hyväksikäytetty tuhansia lapsia ja asiaa on peitelty. Miksi haluat painaa sen villaisella mutta tuohdut, jos samaa tapahtuu pornoteollisuudessa?
” Arvelen, että suhtaudut pornoon letkeästi, koska et ole nähnyt sen vaikutuksia naisiin, jotka ovat pirnon tuotannon ydin tai pornon vaikutuksia nuoriin, jotka muutenkin ovat täysin neuroottisia ja ahdistuneita nykyään.”
Suhtaudun hyväksikäytön vaikutuksiin aina vakavasti. Sinä olet hysteerinen pornon kuluttamisen vaikutuksista nuoriin. Et taida työskennellä nuorten parissa?
”Itsetunto on monilla surkeasti kehittynyt ja parisuhteita siksi vaikea luoda seksistä puhumattakaan. Pornon katselulla vain tila pahenee.”
Tämä on huterasti yleistävää kyökkipsykologiaa. Useat sukupolvet ovat kuluttaneet pornoa ja pärjänneet ihan hyvin.
”Itse aloitin 14v iässä ja se oli hyvä. Useimmat kaverit lukivat Jallua. En ymmärtänyt miksi, kun oli eläviäkin naisen alkuja saatavilla.”
Tämä selittää paljon.
Ilmoita asiaton viesti
Puhut kahdesta täysin eri asiasta, joita et voi missään olosuhteissa rinnastaa kestävällä tavalla. Pornossa väkivalta on vahvasti kaupallistettu, jolloin maitsemani ilmiöt / väkivallan muodot ovat arkipäivää ja yleisiä pornotuotannon ”suuntauksia”, joita pornonkuluttajat aktiivisesti etsivät. Väkivaltapornoa, jossa kyseiset asiat ovat vahvasti edustettuna, katsovat kymmenet miljoonat ihmiset kuukausittain. He siis tietoisesti maksavat sisällöstä, joka ns. ”normaali elämässä” olisi rikollista. Jos näkisit että naista hakataan ja raiskataan kadulla, etkö soittaisi poliisin? Mikä muutttaa asian, jos katsot sitä samaa pornon välityksellä? (kommentti, että sehän on vain ”fantasiaa” ei tässä kohtaa päde, koska tietyissä pornon lajeissa kyseinen väkivalta on todellista, ja mm. Pornhub on vastikään myöntänyt itse, että se ei pysty valvomaan sivustollaan levittämänsä materiaalin todenperäisyyttä. Ts. jos katsot teinin raiskausta, et voi tietää onko kyseessä oikeasti tapahtunut ja kuvattu hyväksikäyttötilanne, vai ”näytelty” kohtaus).
Ihan varmasti kaikissa uskonnoissa on myös syllistytty samoihin rikoksiin, kuten elämässä ylipäätään, mutta se ei ole jotain, jota tapahtuu systemaattisesti päivittäin tai jolla uskonnot tienaisivat rahansa. Uskonnon piiriin hakeutuvat ihmiset eivät myöskään tule tietoisesti hakemaan kyseisiä asioita, kuten monet pornon pariin tulevat.
Jokatapauksessa uskontojen piirissä tapahtuva hyväksikäyttö ja väkivalta on aivan yhtä tuomittavaa kuin pornossa tapahtuva. Mutta kummassa törmäät siihen todennäköisemmin? Mennessäsi Teemu Laajasalon toimittamaan sunnuntai messuun, vai klikkaamalla itsesi Pornhubin sivuille?
Ilmoita asiaton viesti
”Jokatapauksessa uskontojen piirissä tapahtuva hyväksikäyttö ja väkivalta on aivan yhtä tuomittavaa kuin pornossa tapahtuva. Mutta kummassa törmäät siihen todennäköisemmin? Mennessäsi Teemu Laajasalon toimittamaan sunnuntai messuun, vai klikkaamalla itsesi Pornhubin sivuille?”
-Ihanan akateemista vertailla 13:sta miljoonan videon videosaitin ja sadan hengen tapahtuman välillä todennäköisyyksiä.
Ilmoita asiaton viesti
Kommentoivat miehet ovat suomalaisia eikä heillä ole tietoa siitä minkälaisissa oloissa pornoa tuotetaan tai mitkä sen haitat ovat. He näkevät asian vain itsekkäistä lähtökohdistaan. Siksi viestisi ei mene jakeluun, vaikka se on täysin totta.
Olen asunut maailmalla paikoissa, joissa maksullisen seksin ja pornotuotannon tuhot näkyvät ihmisten arkielämän nurkissa. Se ei ole yhtään kiihottavaa katsottavaa reaalimaailmassa. Se teollisuudenhaara on kaukana luonnollisesta ja hyväksyttävästä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kaikkea pornoa tuoteta huonoissa oloissa. Tarkoitus onkin olla tietoinen asiasta ja tehdä kuluttajana valinnoillaan muutos asiaan. Noin markkinat toimii. Jos Hämäläinen kuvittelee, että hänen tyylisellään julistuksella maksullinen seksi tai porno katoavat niin aika heikkoa on ihmistuntemus. Sääntely ja valvonta pystyy hillitsemään ongelmia paremmin.
Ilmoita asiaton viesti
Et osaa lukea. Minä en kuvittele mitään rappion ja pornon katoamisesta. Kerron vain, ettei sitä pidä normalisoida.
Uskonnolliset piirit eivät aiheeseen liity muuta kuin päässäsi. Lasten hyväksikäyttö on toinen asia kuin pornon kestokulutus ja sen tyrkytys.
Varhainkin aloitettu todellinen seksi on sata kertaa terveempää kuin sen korvaaminen pornolla. Sairastunut mieli ei vain erota näitä asioita toisistaan.
Ilmoita asiaton viesti
Pornoa on ollut kulttuurina jo tuhansia vuosia. Ei sitä kovin paljon enempää voi normalisoida.
”Varhainkin aloitettu todellinen seksi on sata kertaa terveempää kuin sen korvaaminen pornolla.”
Onpa harvinaisen typerä kommentti. Seksiin liittyy paljon enemmän terveysriskejä kuin pornoa katsovalle itsetyydyttäjälle.
Ilmoita asiaton viesti
…TeemaFemmalta näkyy tulevan (21.55) aikuisten animaatioelokuva seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden teemoista. ”Teheran,Tabu”
…liekö ”pornoa” sekin…?
Ilmoita asiaton viesti
Kuinkahan moni perusjamppa pornonkuluttajana tutkii katsomansa pornon taustat? Ns. eettinen porno on marginaalissa, ja sekään ei ole aina eettistä, kun alkaa raaputtamaan pintaa syvemmältä.
Lopulta kyse ei ole edes pornon eettisyydestä vaan siitä, mihin ihminen ylipäätään tarvitsee pornoa? (ja tätä ei kannata perustella seksuaalisilla tarpeilla, sillä ihminen voi hyvin masturboida myös ilman pornoa).
Ilmoita asiaton viesti
Eikö idea pornosta puhumisessa olekin, että sen tuotantoa voitaisiin kuluttajina muuttaa jos siitä puhutaan avoimemmin?
”Lopulta kyse ei ole edes pornon eettisyydestä vaan siitä, mihin ihminen ylipäätään tarvitsee pornoa?”
Hetkinen, olet siis tutkinut akateemisesti pornoa muttet osaa vastata mihin sitä tarvitaan? Pornoa on ollut tuhansia vuosia muttet tutkijana tiedä yhtään mihin ihminen sitä tarvitsee? Eikö se ole heikko lähtökohta?
Ilmoita asiaton viesti
Jos ihminen ei esimerkiksi vammaisuuden, vaikeiden mielenterveysongelmien tai fyysisen epäviehättävyyden takia pysty toteuttamaan seksuaalisuuttaan parisuhteessa, hänen on tutkijan mielestä ilmeisesti tukahdutettava se. Sehän vasta tervettä onkin.
Ja homopornokin onnistuu kai jotenkin olemaan naisten hyväksikäyttöä?
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä, blogisti tarkoittaa varmasti hyvää kirjoituksellaan, mutta nyt lukijalle syntyy kuva, jossa porno kaikissa muodoissaan manataan syvimpään helvettiin, tosin ilman mitää uskonnollista viitekehystä.
Ilmoita asiaton viesti
Kuka niin väittää? Itse kannatan masturbointia, oivallinen keino tutustua omaan seksuaalisuuteen ja myös toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan sinkkuna. Kannattaa tutustua tuoreimpaan kirjaani:
https://www.adlibris.com/fi/kirja/taivaallisen-hyvaa-seksia-9789522524584
On mielenkiintoista, että jos vastustaa pornoa, siitä vedetään heti yhtäläisyysmerkki siihen, että vastustaisi kaikkea seksuaalisuutta. Omasta mielestäni seksi on upea asia, porno taas ei.
Ilmoita asiaton viesti
On vaikea ottaa kantaa itse pornoon, kun kirjoittajan mielipide on ehdoton ja tuomitseva. Runkkarin käsikirjaa en ole lukenut, mutta siitä huokuu viihteellinen ote vakavaan asiaan.
Oletko ikinä tavannut tavallista pornon kuluttajaa? Tarkoitan tällä sellaista, jonka ei tarvitse hakeutua terapiaan tuhottuaan itsensä ja parisuhteensa pornon takia.
Kirjoitat kommentissasi:
”Porno pitää tutkitusti sisällään raiskauksia, hyväksikäyttöä, insestiä, lapsiin sekaantumista, rasismia jne. Lista on loputon. Jos ihminen tuomitsee nämä asiat (kuten useimmat tekevät), niin miten he voivat samaan aikaan hyväksyä pornon?”
Pornoa tarjotaan nykyisin monesta lähteestä. Amatöörivideoiden tuotannossa on niissäkin ongelmia, ehkä samojakin kuin luettelet. Mutta nuo kaikki ongelmat esiintyvät (marginaalissa) myös urheilussa, uskontokunnissa, parisuhteissa jne.
Ajatuksesi on kuin huumevalistajalla, joka ei ymmärrä etteivät kaikki marihuanaa tuprutelleet päädy kovien huumeiden käyttäjinä katuojaan.
On siis syynsä, miksi kanssasi on vaikea keskustella itse asiasta.
Mutta olen kyllä kanssasi samaa mieltä siinä, että pornoteollisuuden tuotantotavat olisi laitettava kuntoon tai koko teollisuudenala pitäisi lopettaa kokonaan. Mutta kumpikaan ei liene realistista edes haaveena?
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttiisi ”Mutta nuo kaikki ongelmat esiintyvät (marginaalissa) myös urheilussa, uskontokunnissa, parisuhteissa jne.”, vastasinkin jo aiemmissa vastauksissa. Pornoa ei voi missään olosuhteissa rinnastaa kestävällä tavalla uskonnon tai ammattiurheilun parissa esiintyviin hyväksikäyttötapauyksiin. Pornossa väkivalta on vahvasti kaupallistettu, jolloin maitsemani ilmiöt / väkivallan muodot ovat arkipäivää ja yleisiä pornotuotannon ”suuntauksia”, joita pornonkuluttajat aktiivisesti etsivät. Väkivaltapornoa, jossa kyseiset asiat ovat vahvasti edustettuna, katsovat kymmenet miljoonat ihmiset kuukausittain. He siis tietoisesti maksavat sisällöstä, joka ns. ”normaali elämässä” olisi rikollista. Jos näkisit että naista hakataan ja raiskataan kadulla, etkö soittaisi poliisin? Mikä muutttaa asian, jos katsot sitä samaa pornon välityksellä? (kommentti, että sehän on vain ”fantasiaa” ei tässä kohtaa päde, koska tietyissä pornon lajeissa kyseinen väkivalta on todellista, ja mm. Pornhub on vastikään myöntänyt itse, että se ei pysty valvomaan sivustollaan levittämänsä materiaalin todenperäisyyttä. Ts. jos katsot teinin raiskausta, et voi tietää onko kyseessä oikeasti tapahtunut ja kuvattu hyväksikäyttötilanne, vai ”näytelty” kohtaus).
Ihan varmasti kaikissa uskonnoissa on myös syllistytty samoihin rikoksiin, kuten elämässä ylipäätään (tai vaikkapa tuossa mainitsemassasi ammattiurheilussa), mutta se ei ole jotain, jota tapahtuu systemaattisesti päivittäin tai jolla uskonnot tai ammattiurheilu tienaisivat rahansa. Uskonnon tai urheilun piiriin hakeutuvat ihmiset eivät myöskään tule tietoisesti hakemaan kyseisiä asioita, kuten monet pornon pariin tulevat.
Jokatapauksessa uskontojen piirissä (tai missä muualla tahansa) tapahtuva hyväksikäyttö ja väkivalta on aivan yhtä tuomittavaa kuin pornossa tapahtuva. Mutta missä törmäät siihen todennäköisemmin? Mennessäsi Teemu Laajasalon toimittamaan sunnuntai messuun, jääkiekon Karjala turnaukseen vai klikkaamalla itsesi Pornhubin sivuille?
Ja tuo toinen huomiosi: olen tavannut paljonkin tavallisia pornonkuluttajia, joiden kaikkien kohdalla voi esittää saman kysymyksen: mihin ihminen tarvitsee pornoa? Seksuaalisuuttaan voi toteuttaa täysin tyydyttävästi ja kiihottavasti myös ilman pornoa. Monen kohdalla kyseessä on pelkkä tottumus, jonka hyödyllisyyttä/tarpeellisuutta ihminen ei ole pysähtynyt ikinä miettimään. Ja jos pysähtyy, useimmiten toteaa sen turhaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Näinkin pitkässä keskusteluketjussa on kadoksissa se lähtökohtamääritelmä, että mitä on pornografia. Jos esimerkiksi katselee rakastaan, joka itserakastelee, niin mitkä vivahteet siinä näkymässä tekevät tilanteen pornografiseksi? Miten pornografia sijoittuu semanttisessa avaruudessa rakkauden kanssa? Kun pornografian kaikki vivahteet kootaan määritelmäksi, niin miten pitkä juttu siitä tuleekaan!
Ilmoita asiaton viesti
Mä ajattelen niin, että useilla ihmisillä on kulttuurisia/häpeään liittyviä estoja toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan, dna:ta. Ja että omaa identiteettiä ei ole ihan löydettykään. Saati sitten parisuhteen yhteistä identiteettiä. Porno voi auttaa kuulostelemaan itseään. Kirjoittaja voisi löytää pornosta jotain hyvääkin, muuten tekstistä puuttuu uskottavuus.
Ilmoita asiaton viesti