Eikö meitä hävetä?

Eikö meitä hävetä?

Uutiset perustuslakivaliokunnan käsittelyn kulusta ns. Haavisto-casessa pistivät jälleen vakavasti miettimään, onko perusteltua, että eduskunta voi päättää syytteen nostamisesta kansanedustajaa vastaan hänen valtiopäivillä lausumansa johdosta tai päättää nostetaanko syyte ministeriä vastaan, jos tämä on menetellyt lain vastaisesti.

Perustuslakivaliokuntaa on pidetty politikoinnin yläpuolella olevana riippumattomana elimenä, mutta totuus näyttäisi olevan toinen. Tästä esimerkkinä se, että vihreiden kansanedustaja lähetti ainoastaan perustuslakivaliokunnan hallituspuolueiden jäsenille viestin, jossa valiokunnan mietinnön sanamuotoja halutaan muokattavan lievempään suuntaan. Tästä syntyy auttamatta ajatus, että perustuslakivaliokunnassa asiat tulisi ratkaista hallitusrintaman mukaisesti, opposition edustajia kuulematta. Lähetetty viesti politisoi niin kyseessä olevan asian käsittelyn kuin perustuslakivaliokunnan työn. Käsittelyn politisoituminen ei mielestäni vain vähennä valiokunnan uskottavuutta vaan vie samalla myös pohjan koko suomalaiselta järjestelmältä, jonka toimivuutta on syytä tarkastella kriittisesti.

Haavisto-tapaus nostaa mieleeni uudelleen myös tapaus Mäenpään viime kesäkuulta. Tuolloin eduskunta äänesti, annetaanko valtakunnansyyttäjälle lupa nostaa syyte kansanedustaja Mäenpäätä vastaan hänen täysistunnossa käyttämänsä puheenvuoron johdosta. Perustuslakivaliokunta puolsi tuolloin mietinnössään syyttämislupaa, mutta täysistunnossa tarvittavaa 5/6 enemmistöä asiassa ei löytynyt. Eduskunnan täysistunnon äänestyksen lopputulos – ei lupaa – oli kuitenkin jo ennalta tiedossa ennen istuntoa. Kansanedustajan oman puolueen puheenjohtaja ilmoitti jo ennen asian käsittelyä, että perussuomalaiset tulevat vastustamaan syyteoikeuden antamista ja estämään sen.

Mielestäni on ongelmallista, että eduskunta voi perustuslaissa säädetyin tavoin ns. ”omassa asiassaan” ratkaista voidaanko asiassa syyttää. Kuten edellä on todettu, eduskunnan ratkaisu voi olla täysin poliittinen. Tilanne on täysin absurdi ja pelkästään nämä kaksi erilaista tapausta rapauttavat uskoa siihen, että eduskunta voisi käsitellä näitä asioita ilman politiikkaa ja puolueettomasti. Tilannetta ei myöskään paranna se, että valiokunnan käsittelyn ollessa kesken Haavisto-tapauksessa, sieltä vuodetaan salassa pidettävien asiakirjojen tietoja medialle.

Kuten jo Mäenpään tapauksen yhteydessä toin esille, niin viranomaistoiminnassa mietitään tänä päivänä hyvinkin tarkkaan esteellisyyskysymyksiä ja sitä, miltä asia näyttää ulospäin. Kysynkin: eikö meitä hävetä? Olisiko nyt syytä eduskunnassakin miettiä, miltä tämä kaikki näyttää ulospäin – puolueettomalta ja luottamusta herättävältäkö? Jos perustuslakivaliokunnan työ tai eduskunnan päätöksenteko juridisissa asioissa on vain hallituspohjan jatke, on Suomessa mietittävä uudelleen eduskunnan ulkopuolisen perustuslakituomioistuimen tarpeellisuutta ja pian. Mielestäni tilanne edellyttää vähintäänkin poliittisesta käsittelystä luopumista, jos kysymys on rikosepäilystä. Käsittelyn tulee tällöin edetä kuten normaalistikin rikosasioissa.