Jos minä saisin päättää: terapiatakuu
Osa “Jos minä saisin päättää” -blogisarjaa, jossa käyn politiikan eri osa-alueilta läpi tiiviisti yksittäisiä asioita, joita minä muuttaisin, jos saisin päättää asioista yksin.
Meillä kaikilla on oikeus hyvään mielenterveyteen. Valitettavasti tänä päivänä tilanne on kuitenkin se, että mielenterveyden ongelmat ovat nousseet yleisimmäksi työkyvyttömyyden syyksi, jonot ovat pitkiä, eikä mielenterveyspalveluita ole läheskään aina saatavilla niitä tarvittaessa.
Hoitamattomana ongelmat vain pahenevat entisestään. Työpoissaolot lisääntyvät, syrjäytymisriski kasvaa, yhä useampi joutuu turvautumaan kalliiseen erikoissairaanhoitoon ja ennen kaikkea inhimillinen kärsimys pahenee. Läheisen sairastuessa lisäksi monen muun elämä muuttuu.
Erityisen huolestuttavaa on se, että myös nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Nuorten ja lasten masennuslääkkeiden käyttö on lähes kaksinkertaistunut ja nuorten itsemurhatilastot ovat edelleen karua luettavaa. Vakavasti sairaita lapsia ja nuoria käännytetään avohoitoon ja heidät jätetään vanhempien vastuulle, kun tarvittaisiin ammattilaisia. Kuten HYKS:in nuorisopsykiatrian linjajohtaja Klaus Ranta on todennut ”systeemi on kaikkein heikoin siellä, missä sen pitäisi olla vahvin”.
OECD:n arvioiden mukaan Suomessa mielenterveyden häiriöiden kokonaiskustannukset ovat noin 11 miljardia vuodessa. Kysymys on siis isosta kansanterveydellisestä ongelmasta, mutta tästä huolimatta mielenterveyspalvelut ovat pahasti retuperällä. Lyhyistä hoitojonoista ja matalan kynnyksen palveluiden saatavuudesta hyödymme tavalla tai toisella me kaikki. Panostukset mielenterveyspalveluihin ovat äärimmäisen tärkeitä, eikä inhimillisyyden nimissä meillä ole varaa olla huolehtimatta kansalaistemme mielenterveydestä.
Terapiatakuu-kansalaisaloite keräsi yli 53 000 allekirjoitusta ja sen tavoitteena on taata pikainen pääsy hoidolliseen psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon. Hoidon tarve arvioitaisiin heti ja tarvittava hoito olisi aloitettava kuukauden sisällä. Kokoomuksessa olemme lämpimästi kannatteet kyseistä kansalaisaloitetta ja syksyllä omassa vaihtoehtobudjetissa esitimme 35 miljoonan euron pysyvää rahoitusta terapiatakuun toteuttamiseksi.
Psykoterapiaan pääsee KELA:n rahoituksen kautta, mutta siihen menee aikaa. Julkisella sektorilla ei ole psykoterapeutteja tarpeeksi, yksityisiltä sairaanhoitopiirit nykyään ostavat lyhytterapioita. Ovelasti tässä propagandakirjoituksessa puhutaan ”muusta psykososiaalisesta hoidosta”, mikä pääsääntöisesti toteutuu jo nyt; psykiatrisen hoitajan vo:lle kyllä yleensä tk:n kautta pääsee. Mitähän tässä nyt sitten ajetaan?Nuorisopsykiatria on hirvittävän aliresurssoitua, mutta ei siihen mikään muodollinen terapiatakuu auta, jos ei resursseja huomattavasti lisätä.
Kukas sen hoidon tarpeen sitten arvioi? Psykiatrien määrä Suomessa tällä hetkellä laskee.
Ilmoita asiaton viesti
Jep,
Lisää resursseja. Eipä niitä psykiatreja varmasti lisää saada, jos lääkäreitten aloituspaikkoja ei lisätä. Samoin myös muita linjoja, mistä valmistuttuaan on ennaltaehkäisevässä roolissa.
Toki myös yhteiskunnalliset rakenteet on suuressa roolissa ongelmien luomisessa, kuten myös vanhemmuus.
Ilmoita asiaton viesti
Tällä hetkellä erikoistumispaikkoja on tyhjinä, koska psykiatria ei ole houkutteleva erikoisala.
Ilmoita asiaton viesti
Onpa harmi. Siihen toki ei resurssit auta, jos ei vaan kiinnosta.
Ilmoita asiaton viesti
Psykiatrien itsemurhaluvut ovat korkeita. Näitä töitä eivät kaikki kestä.
Ilmoita asiaton viesti
Psykiatrit eivät ole terapeutteja. He ovat lääkäreitä, jotka voivat määrätä pillereitä.
Heidän on koulutettava itsensä vielä muutama vuosi terapeuteiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Psykiatrikoulutukseen kuuluu toki psykoterapiakoulutusta, mutta ei niin paljoa, että sillä saisi psykoterapeutin ammattinimekkeen käyttöoikeuden.
Ilmoita asiaton viesti
Ongelma on osa elintasosairauksista. Liian helppo elämä masentaa ja pienikin töyssy elämässä suistaa yksilön raiteiltaan. Osaako terapeutti kertoa tämän asiakkaalleen silloin, kun tästä selvästi kyse? Epäilen, ettei edes uskalla.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä sulle on liian helppo elämä. Mä olen nyt vuosikausia toiminut tukihenkilönä masennuksesta yms kärsiville. Kaikille on ollut yhteistä se ettei elämä ole ollut mitenkään helppoa. Enempää en kerro koska loukkaisin yksityisyyttä ja vaitiolovelvollisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Elävästä elämästä esimerkki.
Henkilö saa masennukseen sekä kipuihin lääkäriltä reseptilääkkeitä, joissa on väärinkäytöksen riski. Ongelma ei poistu lääkkeillä, vaan niiden käyttö pitkittyy ja lääkärit pahentavat ongelmaa uusimalla reseptejä yhä uudestaan ja uudestaan. Ongelmaiselle muodostuu toleranssi lääkkeille, jolloin hän lisää niiden määrää oma-aloitteisesti saadakseen niille vaikutusta. Ongelma siis pahenee.
Oma lääkäri ei enää uusi reseptiä, jolloin nyt kivuista ja masennuksesta kärsivä joutuu hakemaan kolmanteen ongelmaansa eli lääkeriippuvuuteen, apua toisaalta. On kolme vaihtoehtoa.
a) Hakea reseptin uusimista niin kauan, että löytyy lääkäri, joka sen uusii. (Aina löytyy)
b) ostaa lääkkeitä pimeiltä markkinoilta, eli katukaupasta tai netistä tai varastaa niitä aina tilaisuuden koittaessa.
c) hakea apua päihdeongelmaksi muuttuneeseen ongelmaansa.
Näistä a ja b onnistuvat todella helposti, mutta useissa tapauksissa c:n kohdalla nousee seinä pystyyn.
Ilmoita asiaton viesti
Niin ja c-tapauksessa julkinen käypä hoito lopettaa aineiden käytön aivan liian nopeasti tai antaa sopimattomia myrkkyjä tilalle. Hoidon jäykkyys johtaa siihen, ettei asiakas viitsi enää edes käydä ”hoidossa” vaan kroonistuu ja eristyy. Näitä tapauksia on nähty tarpeeksi.
Ilmoita asiaton viesti
Rauhoittavia lääkkeitä määrätään nykyään hyvinkin varovasti, parikymmentä vuotta sitten oli aivan toista.
Ilmoita asiaton viesti
Totta.
Tunsin kymmeniä vuosia papan, joka oli retkahtanut rauhoittavien lääkkeiden koukkuun aivan totaalisesti. Katsottiin kai niin riippuvaiseksi, että sai Diapam-reseptejä kuolemaansa asti.
Siihen koukkuun voi jäädä yhtälailla kuin huumekoukkuun.
Ilmoita asiaton viesti
Useisiin lääkeisiin voi jäädä koukkuun eihän ne lääkkeet huumeista juuri eroa. Lääke muuttuu huumeeksi jos sitä käyttää ilman lääkäriltä saatua reseptiä.
Jenkkien opioidiongelmat ovat hyvä esimerkki.
Ilmoita asiaton viesti
Mielenterveyshoito on nykyisin valtaosin avohoitoa. Käytännössä yksin jättämistä, ja potilas ottaa lääkkensä jos ottaa. Medikalisoidussa Suomessa uskotaan edelleenkin pillereihin.
Lipposen hallitus aikoinaan leikkasi mielenterveyden laitoshoitopaikat puoleen, ja sille tasolle ne jätettiin.
Terapia on tarpeellista, mutta niin pitkäkestoista, että tuskin siihen rahaa ja resursseja löytyy.
Ilmoita asiaton viesti
Terapioiden kirjavuus on myös ongelma.
Kognitiivinen psykoterapia on onnistunein, kun puhutaan vääristyneistä toimintamalleista, jotka, pitkään jatkuessaan, aiheuttavat ahdistuneisuutta ja masennusta.
Kirkon perhenuvonnassa, perheneuvontaa tehneenä, olen auttanut monia, jotka terapian avulla ovat oppineet ymmärtämään maladaptiivisten käyttäytymistensä ja ajattelumalliensa seuraamusten haittoja ja niistä ulospääsyn ja vapautumisen iloa.
Mielenterveysongelmat ovat tabu. Ueimmiten, ongelmat selvitetään.
Ei pidä sotkea perinnöllisiä mentaalionglemia, joiden hoito on pitkäkestoista ja monille elin-ikäistä.
Ilmoita asiaton viesti
Kognitiivisella psykoterapialla on parhaat näytöt tuloksista.
Ilmoita asiaton viesti
MT ongelmat myös lisäävät päihteiden ongelmakäyttöä monesti.
Terapiatakuu on hyvin kannatettava ajatus!
Ilmoita asiaton viesti
Hmm,
Mietin tässä, että mitenhän tämmöstä terapiatakuuta voi lähteä toteuttamaan, vaikka resursseja saataisiin ohjattua mielenterveys ongelmien parantamiseen. Koko termi tuntuu itselle tällä hetkellä semmoselta populistiselta poliittiselta buzzwordilta, ja mitään konkreettista ajatusta en ole nähnyt.
Ongelmakohtia:
-Psykiatrien määrä laskussa työn raadollisuuden(?) vuoksi; tähän tuskin palkan lisäyskään auttaa
-Psykoterapeutiksi opiskeleminen älyttömän kallista
-Psykoterapiaan pääseminen monissa tapauksissa kiven alla
-Nuoriso silminnähden nistiytyy
Omaa pohdintaa on nyt se, että jokin on todella pahasti vialla, kun vasta lapsuuttansa elävät ihmiset syövät masennuslääkkeitä. Mikä ikinä siihen on syy, siihen pitäisi mielestäni puuttua painotetummin, kuin oireiden hoitoon.
Toki tarvitaan psykoterapeutteja kauttaaltaan lisää, mutta tuo nuorison pahoinvointi osittain näyttää siltä, että mikään määrä ammattiauttajia ei tulevaa kansanterveydellistä katastrofia estä.
Ongelmakohtia #2:
-Rakenteellinen työttömyys
-Oppivelvollisuuden pidentäminen uhkana mielenterveysongelmallisille nuorille
Ilmoita asiaton viesti