Kansallinen häpeä

Suomi on totuttu näkemään erilaisten tilastojen kärkipäässä. Meitä pidetään onnellisena ja vakaana maana ja sananvapauttamme käytetään esimerkkinä muille. On myös toisenlaisia tilastoja, joiden kärkisijoilla oleminen ei ole yhtä mairittelevaa, päinvastoin.

Armas kotimaamme löytyy kärkisijoilta myös silloin kun puhutaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Viimeisten tutkimusten mukaan Suomi on EU:n toiseksi vaarallisin paikka naisille. Tämä on hälyttävä tutkimustulos ja suorastaan kansallinen häpeä maalle, joka on valittu maailman turvallisimmaksi, jonka kansaa on pidetty maailman onnellisimpana ja joka on pitänyt itseään tasa-arvon edelläkävijänä. Naisten Linjan toiminnanjohtaja Kaisa Åberg onkin osuvasti todennut Suomen olevan väkivaltatyön kehitysmaa.

On toki muistettava, ettei lähisuhdeväkivalta koske yksinään naisia, silti karu todellisuus on THL:n tekemän lähisuhdeväkivaltaraportin mukaan se, että viranomaisten tietoon tulleista lähisuhdeväkivallan täysi-ikäisistä uhreista lähes 85 % oli naisia. Toinen raportista esille noussut asia oli se, että lähisuhdeväkivalta on pääosin parisuhdeväkivaltaa. Lähisuhdeväkivallan uhreille tarkoitetun auttavan puhelimen, Nollalinjan, tilastoissa lähes 75% tapauksista liittyivät nykyisen tai entisen puolison, avopuolison tai seurustelukumppanin tekemään väkivaltaan.

Syyttäjänä olen työssäni kohdannut myös lähisuhdeväkivallan uhreja ja aiemmasta lainsäädännöstä parannusta on se, että nykyään teot ovat aina virallisen syytteen alaisia, kun aiemmin uhri saattoi omasta vakaasta tahdostaan pyytää, ettei syytettä nostettaisi. Tästä huolimatta juuri lähisuhdeväkivaltatapaukset ovat usein näytöllisesti tuomioistuimessa ongelma, koska usein uhri ja tekijä asuvat yhdessä. Uhri tietää, ettei tekijä pysy kauaa poliisin hallussa, vaan on pian taas oven takana – entistä vihaisempana.

Usein uhri onkin saatu muuttamaan kertomusta väkivaltatapauksesta tai saatu vaikenemaan asiasta, kun päästään oikeudenistuntoon asti. Tällöin tilanne on syyttäjälle haastava, kun yleensä ei ole muita kertomassa tapahtumasta – todistajia ei ole kodin seinien sisällä tapahtuneelle pahoinpitelylle.

Tällä viikolla kymmenen rohkeaa naista jakoivat oman tarinansa valokuvaaja Johanna Kareen näyttelyssä ÄLÄ LYÖ, Galleria Laterna Magicassa. Ihailen näiden naisten rohkeutta ja halua auttaa omilla tarinoillaan muita samassa tilanteessa olevia näkemään, että väkivaltaisesta suhteesta voi selvitä. Nämä naiset kieltäytyvät vaikenemasta. Naisten tarinat, jotka oli kirjoitettu valokuvien yhteyteen, jäivät mieleeni pyörimään kuvien piirtyessä samalla uudelleen silmieni eteen – miltä tuntuu kun oma koti muuttuu turvattomaksi ja tärkeä, rakas ihminen väkivaltaiseksi.

Parisuhteessa tapahtuva väkivalta on aina rikos eikä sitä tule milloinkaan hyväksyä tai sietää. Yhteiskuntana ja yksilöinä emme saa vaieta asiasta ja teeskennellä olevamme tasa-arvon mallimaa.

Vaikenemisen aika on nyt ohi.