Kohti moniäänisempää yhteiskuntaa

Suomi on tutkimusten mukaan maailman toiseksi tasa-arvoisin maa. Tästä huolimatta 2/3 naisista kokee miesten yhteiskunnallisen aseman olevan parempi kuin naisten. Samoin ajattelee noin puolet miehistä. Keskuskauppakamarin selvityksen mukaan pörssiyhtiöistä vain 9:ssä on toimitusjohtajana nainen ja vastaavasti hallitusten puheenjohtajista vain 3 %:a on naisia.

Mistä tämä johtuu, ja ennen kaikkea mitä se kertoo yhteiskunnastamme? Lähteekö kaikki jo lapsuudesta ja onko tyttöjen ja poikien kasvatuksessa jotain erilaista, mikä selittäisi eroa?  Pojat leikkivät ja pelaavat isommilla kaveriporukoilla ja heitä kasvatetaan pelaamaan kovaa, ottamaan riskejä ja olemaan rohkeita. Tytöt taas valitsevat helpommin muutaman parhaan kaverin, joiden kanssa ollaan ja leikitään. Tyttöjä tulisi myös pienestä asti kannustaa kokeilemaan ja tekemään virheitä, sen sijaan, että tavoitellaan täydellisyyttä ja ollaan niitä 10 -tyttöjä. Kasvatus ja opetus ovat avainasemassa, jos haluamme tarjota samat mahdollisuudet menestykseen molemmille sukupuolille ja nähdä enemmän naisia tulevaisuudessa myös pörssiyhtiöidemme johdossa.

Kasvatus ei kuitenkaan yksin riitä. Useasti työelämässä törmää myös asenteisiin ja lasikattoon sukupuolen takia. Tosielämää on sekin, että sukupuoli vaikuttaa mitä erilaisemmissa tilanteissa. Nuorena juristina havahduin siihen, että minua tytöteltiin, jos pidin hiuksiani auki, myöhemmin ammatissani en edes osaa sanoa kuinka monta kertaa minua on syyllistetty ja kysytty: ”miten pystyt yhdistämään uran ja äitiyden?”, tai todettu minun olevan ns. ”uraäiti”, mitä ei voida pitää sanojien taholta positiivisena kommenttina.

Tuntematonta ei ole myöskään sivuuttaminen työelämässä. Oletko koskaan havahtunut tilanteeseen, jossa yrität tuoda äänesi kuuluviin esimerkiksi työpaikalla ja kollega keskeyttää sinut vieden ajatuksesi ja esittäen sen omanaan?

Lisää ajattelemisen aihetta sain osallistuttuani viime viikolla Yksittäistapaus-kampanjan julkistustilaisuuteen, joka oli osa Koneen Säätiön Rohkeat tekijät -tapahtumasarjaa. Tilaisuuden osallistujille näytettiin kolme Yksittäistapaus-lyhytelokuvaa arkisista tilanteista, joissa ilmenee sukupuolistunutta vallankäyttöä. Olemme oppineet pitämään tällaisia tilanteita normaaleina, koska ne ovat niin arkipäiväisiä yhteiskunnassamme, ettemme edes kiinnitä niihin huomiota.  Elokuva näytti toisen näkökulman, joka oli ulkopuolisen tarkkailijan ja tilanteet näyttäytyivät todella ahdistavina. Yksittäistapaus-elokuvat tulevat Yle Areenaan nähtäville 26.1.2020.

Linja-autossa nuoret miehet sanallisesti ahdistelevat nuorta tyttöä, työpaikalla kollega ohitetaan keskustelussa, pätevämpi työntekijä sivuutetaan jne.  Kenellä on vastuu puuttua? Meillä kaikilla. Meistä jokainen on osa sitä enemmistöä, jonka ei pidä hyväksyä epäasiallista käytöstä. Tasa-arvoon vaaditaan aina enemmistön puuttumista.  Meitä kaikkia tarvitaan määrittämään uudet rajat – uusi normaali.

Sivustaseuraajan rooli on työpaikalla helppo – suljen silmäni, en näe eikä minua ole koskaan häiritty tai ääntäni vaiennettu. Väitän, että jokainen aikuinen ainakin tunnistaa tilanteen, ja jos emme siihen puutu osallistumme tietoisesti valinnallamme vanhahtavien käyttäytymismallien ylläpitoon.

Tasavallan presidentti Niinistö totesi HeForShe Impact Summit –tilaisuudessa syyskuun lopussa, että ”Sukupuolten välisen tasa-arvon parantaminen on ollut määrätietoinen tavoite koko Suomen itsenäisyyden ajan ja se on ollut myös ratkaisevan tärkeää menestyksemme kannalta.” Suomi onkin sitoutunut tukemaan tasa-arvon toteutumista kaikkialla maailmassa, mutta vaikka 80-luvulta on tultu iso askel tähän päivään, on meillä työtä vielä kotimaassakin – meillä jokaisella. On uskallettava myöntää myös itselle, ettei aina toimi mallioppilaan tavoin ja nähdä huono kohtelu ja häirintä myös omassa käytöksessä, eikä vaan ainoastaan ympärillämme. Meillä on aina mahdollisuus käyttäytyä toisin ja valita toisin.