Perustuslain kilven ei pidä suojata ihmisarvoa loukkaavaa puhetta

Tänään eduskunta äänesti, annetaanko valtakunnansyyttäjälle hänen pyyntönsä mukaisesti lupa nostaa syyte kansanedustajaa vastaan hänen täysistunnossa käyttämästään puheenvuorosta. Perustuslakivaliokunta puolsi lupaa mietinnössään ja valiokunnan enemmistön kanta oli mielestäni juridisesti hyvin perusteltu.  Tämän päiväisen äänestyksen lopputulos oli ennalta-arvattava – ei lupaa. Se oli silti itselleni pettymys oikeusvaltiossa.

Perustuslain 30 § 2 momentin mukaan kansanedustajaa ei saa asettaa syytteeseen eikä hänen vapauttaa riistää hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden tai asian käsittelyssä noudattamansa menettelyn seurauksena, ellei eduskunta ole siihen suostunut päätöksellä, jota vähintään 5/6 annetuista äänistä kannattaa. Säännöksen tarkoitus liittyy kansanedustajan koskemattomuuden ja kansanedustajan toimen häiriöttömän hoitamisen turvaamiseen. Säännöksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole se, että kansanedustaja asetettaisiin rikosoikeudellisesti erityisasemaan suhteessa muihin kansalaisiin. Myös meidän kansanedustajien on vastattava oikeudellisesti sellaisesta puheesta, jota valtakunnansyyttäjä epäilee perustuslaissa turvattua ihmisarvoa ja yhdenvertaisuutta loukkaavaksi.

Vaikka kansanedustajien puhevapaudella on demokraattisessa yhteiskunnassa suuri merkitys edustuksellisen demokratian näkökulmasta, näen ongelmallisena sen, että eduskunta voi perustuslaissa säädetyin tavoin ns. ”omassa asiassaan” ratkaista voidaanko asiassa syyttää ja eduskunnan ratkaisu voi olla täysin poliittinen. Tilanne on absurdi. Tilanteen ongelmallisuuden toi hyvin esille se, että kansanedustajan oman puolueen puheenjohtaja lähes välittömästi ilmoitti julkisuudessa ryhmän tulevan vastustamaan syyteoikeuden antamista ja estämään sen. Luvan estäminen toki edellyttää riittävän suurta eduskuntaryhmää eli pienemmät puolueet eivät näin voi turvata omia edustajiaan mahdolliselta syytteeltä tai jopa mahdolliselta tuomiolta.

Viranomaistoiminnassa mietitään tänä päivänä hyvinkin tarkkaan esteellisyyskysymyksiä. Eduskunnan äänestäessä syyttämisluvan antamisesta tilanne on se, että kansanedustajakollegat ratkaisevat kollegansa asian, jonka ratkaisulla saattaa mahdollisesti vielä myöhemmin olla vaikutusta jonkun edustajan oman asian ratkaisuun. Tämä ja tämän päivän äänestystulos saavat perustellusti miettimään, mikä on kansanedustajien parlamentaarisen immuniteetin legitimiteetti jatkossa? Oma näkemykseni on, että perustellusti kyseenalaisena voidaan pitää sitä, että eduskunta valvoo itse itseään.

Asiassa käydyn keskustelun kuluessa nousi esille se näkemys, että kansanedustajien valtiopäivillä esiintymisen ja sanomisten valvonta kuuluisi perustuslain 31 §:n nojalla eduskunnalle itselleen. Kansanedustajalta edellytetyn vakaan ja arvokkaan esiintymisen valvonta kuuluukin eduskunnalle, mutta puhemiehen valvonnassa on kyse muusta kuin kansanedustajan toimen rikosoikeudellisesta arvioinnista, joka taas vallan kolmijako-opin mukaan on tuomioistuimen tehtävä.

Poliittinen argumentointi on usein voimakasta, mutta ei siinäkään voi sanoa, mitä sylki suuhun tuo eikä rikkoa lakia. Sanat ovat tekoja. Miten me voisimme lainsäätäjinä edellyttää kansalaisilta lain noudattamista, jos emme itsekään sitä noudata? Meidän kansanedustajien on noudatettava lakia ihan samalla tavalla kuin muidenkin, sillä perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Kansanedustajien poliittisen sanavapauden tulee olla vahva, mutta vapauden vastapainona on vastuu. Valtakunnansyyttäjä (ylin syyttäjäviranomainen) on tehnyt asiassa syyteharkinnan ja siinä päätynyt siihen, että on olemassa todennäköiset syyt epäillä kansanedustajan puheessaan loukanneen perustuslaissa turvattua ihmisarvoa ja yhdenvertaisuutta ja on tämän vuoksi pyytänyt eduskunnalta syyttämislupaa. Perustuslakivaliokunta, laajasti asiantuntijoita kuultuaan, puolsi luvan myöntämistä. Tämän vuoksi olisi ollut kaikkien edunmukaista saattaa asia riippumattoman tuomioistuimen ratkaistavaksi. Olen pettynyt, että tästä asiasta tuli poliittinen näytelmä, kun tuomioistuimen ratkaisulla olisi ollut oikeudellista merkitystä oikeudellisten rajojen hakemisessa yhteiskunnallisesti tärkeään kysymykseen – edustajien puhe- ja sananvapaudesta.  Toivottavasti käydyllä prosessilla on kuitenkin edes se vaikutus, että eduskunnassa jokainen meistä kansanedustajista jatkossa miettii tarkemmin, mitä sanomme.

Kansanedustaja ei voi käyttää vapauttaan, miten vain, eikä ainakaan toisen henkilön perustuslaissa turvattujen oikeuksien loukkaamiseen. Jos ihmisarvoa loukkaavien lausumien levittäminen yhteiskunnassamme sallitaan, emme voi ylläpitää vaatimusta ihmisarvon loukkaamattomuudesta. Kiihottamista kansanryhmää vastaan on pidettävä vakavana tekona. Se on yhteiskunnalliselta merkitykseltä laajakantoinen rikos ja sillä loukataan perustuslaissa turvattuja oikeuksia – ihmisarvoa ja yhdenvertaisuutta. Perustuslain 3 §:ssä säädetään valtiollisten tehtävien jaosta vallan kolmijako-opin mukaisesti niin, että eduskunta käyttää lainsäädäntövaltaa, presidentti ja valtioneuvosto hallitusvaltaa ja riippumattomat tuomioistuimet tuomiovaltaa. Näin ollen on tuomioistuimen tehtävä punnita sananvapauden ja ihmisarvoa loukkaavan puheen suhde, arvioida onko tapahtunut rikos ja jos on, niin mitä siitä seuraa, ei eduskunnan.

Pihla Keto-Huovinen

Äiti, kansanedustaja, aluesyyttäjä ja valtuutettu. Koiraharrastaja ja kuntoliikkuja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu