Todellisten rikosten todelliset uhrit

Tällä hetkellä tuntuu, että erilaisia tosielämän rikollisiin liittyviä ns. true crime -ohjelmia syntyy kuin sieniä sateella. Se on merkki siitä, että ihmisiä selkeästi kiinnostaa nämä tarinat sekä henkilöt niiden takana ja kun katsojia ja kuuntelijoita riittää, silloin riittää myös ohjelmien tekijöitä. Valitettavasti ilmiöön liittyy myös paljon ongelmia, joihin ei tunnuta vieläkään kiinnitettävän riittävää huomiota. Median tulisi paljon suuremmassa määrin miettiä niihin liittyviä ilmeisiä eettisiä ongelmia.

Eettisestä näkökulmasta on mielestäni äärimmäisen valitettavaa ja kyseenalaista, että vakaviin rikoksiin, jopa murhiin syyllistyneitä rikollisia nostetaan jalustalle median toimesta. Heistä luodaan viihdejulkisuuden henkilöitä, ikään kuin he olisivat jonkun tuoreimman rikoselokuvan päänäyttelijöitä. Tämä ei ole mielestäni median tehtävä. Rikoksista on aina raportoitu, mutta fokus on ollut itse rikoksessa ei rikollisessa. Vaikka rikostarinat ihmisiä kiinnostavatkin, mielestäni rikollisuuden ja rikollisten viihteellistämisessä unohdetaan kokonaan uhrien asema. Osallisena on tavallisia ihmisiä – jonkun lapsi, puoliso tai vanhempi.

Voitte kuvitella miltä uhreista tai heidän omaisistaan tuntuu, kun mediassa leivotaan rikollisesta viihdetähteä, joka paistattelee iltapäivälehtien kannessa kertomassa tarinoita omasta – ja vain omasta näkökulmastaan. Tästä syystä olen harmissani seurannut, kuinka myös Yle on lähtenyt tähän kaikkeen mukaan.

True crime -ohjelmissa tulisi noudattaa samoja sääntöjä kuin ns. normaalissa rikosjournalismissakin. Näin ei valitettavasti kuitenkaan aina ole ja saimme tästä surullisen esimerkin viime vuoden lopulla, kun Ylellä esitetyssä Rikollinen mieli -dokumenttisarjassa raiskaukseen syyllistynyt henkilö esiintyi ohjelmassa koko nimellään ja hänen suhteensa uhriin paljastettiin siten, että lopulta uhrin henkilöllisyys pystyttiin päättelemään. Lopulta jakson tv-esitykset keskeytettiin ja se poistettiin Areenasta, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Pitkällä aikavälillä tällainen vakavien rikosten arkipäiväistäminen myös rapauttaa yhteiskuntamme moraalia. Osaavatko kaikki ihmiset, erityisesti nuoret, joiden keskuudessa nämä sarjat ovat suosittuja, katsoa tai kuunnella näitä sarjoja kriittisesti ja nähdä oikeasti näiden henkilöiden tarinan taakse ja tulkita heidän motiivejaan? True crime -ohjelmien sisältöön on nimittäin suhtauduttava erittäin kriittisesti, koska kyse voi olla ainoastaan rikoksentekijän näkökulmasta ja totuudenmuuntelu voi olla hänen näkökulmastaan hyvinkin edullista.

Ongelmallisena näen myös sen, että jo ennen kuin asiassa on annettu edes lainvoimaista tuomiota alkavat sarjat pyöriä televisiossa. Tässä kohden perään jokaista miettimään, miksi nämä törkeisiin rikoksiin syyllistyneet henkilöt haluavat julkisuuteen, voisiko syynä olla se, että halutaan vaikuttaa ihmisten mielikuviin tai jopa yrittää vaikuttaa asian käsittelyyn.

Vaikka rikostarinat ihmisiä kiinnostavatkin, toivon todella true crime -ilmiön ympärillä muistettavan, että rikosten ja rikollisten lisäksi todellisia ovat myös niiden uhrit. Sankarin viittaa ei pidä asetella vakaviin rikoksiin syyllistyneiden ihmisten niskaan.

Pihla Keto-Huovinen

Äiti, kansanedustaja, aluesyyttäjä ja valtuutettu. Koiraharrastaja ja kuntoliikkuja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu