ISÄNI
Isäni, jo 12 vuotta sitten edesmennyt, kiinnostaa nyt uudella tavalla. Hänen sukunsa vaiheet ovat olleet hämärän peitossa. Niistä ei puhuttu, edes isä ei tiennyt omien vanhempiensa vaiheista juuri mitään. Vasta isän kuoltua olen saanut tietoa vanhoista kirkonkirjoista ja ystävällisen ihmisten avulla. Nyt aikomukseni on tilata isäni kantakortti josta saisin tietää isän sota-ajan vaiheet.
Isä, niinkuin ei moni muukaan sodassa ollut, kertonut paljonkaan niistä vuosista. Ihan joitain satunnaisia tapauksia vain. Ehkä vaikenemalla haluttiin suojella meitä jälkipolvia sodan kauheuksilta.
Tiedän että isä haavoittui kahdesti. Miten ja missä, sitä hän ei kertonut. Sen vaan tiedän, että lukuisat sirpaleet kehossaan hän vei mukanaan hautaan. Ehkä tietoa haavoittumisista löytyy kantakortista. Toivon ainakin että löytyy.
Näin isäni suvun tarina saisi lisävalaistusta. Kirjoitan kaiken muistiin että minun jälkeeni jäävät sukupolvet voisivat lukea ne ja tutustua omiin juuriinsa.
Tuoltakin voi jotain tietoa hakea. Täytyy vain rekisteröityä ensin
En ole itsekään vielä rekisteröitynyt. Mutta pian aion sen tehdä
https://www.sotapolku.fi/henkilot/
Ilmoita asiaton viesti
Sukutaustaa löytyy
https://www.myheritage.fi/?utm_source=ppc_google&utm_medium=cpc&utm_campaign=mh_search_fi_fi_des_web_exact_myheritage&utm_content=635109871104&utm_term=my+heritage&tr_camp_id=1473333807&tr_ad_group=myheritage_kw&tr_ag_id=58200522678&tr_placement=&tr_device=c&tr_account=433-770-6582&keyword=&tr_size=&recordtype=&recordlocation=&gad_source=1&gclid=EAIaIQobChMIk_b9rLayggMVRAWiAx2HYQLJEAAYASAAEgIbfvD_BwE
Ilmoita asiaton viesti