Työpaikkakiusattu
Tiedän mitä se on! Ja tiedän mitkä jäljet se jättää. Vuosia kestänyt piina työpaikalla. Joka aamu sama pelko töihin mennessä, että mitähän taas tänään ja miten selviän työpäivästä.
Kaikki alkoi kun asetuin tukemaan työtoverini jota toinen työtoveri painosti ja yritti saada tälle potkut. Sillä sinetöin oman kohtaloni. Jouduin hänen hampaisiinsa. Valheita, panettelua, mustamaalaamista. Työnantaja järjesti jotain kekusteluapua mutta se vain pahensi tilannetta.
Koin unettomuutta ja suoranaisia pelkotiloja. Kotona sain ymmärrystä mutta työpaikalla en. Ymmärrän nyt ettei kukaan halunnut asettua kiusaajaa vastaan koska olisi heti joutunut uhriksi. Esimies ei enää ottanut asiaan kantaa koska he olivat ”tehneet voitavansa”.
Viimein en nähnyt muuta ratkaisua kuin nostaa kädet pystyyn. Minun oli pelastettava itseni ja hain siirtoa toiseen työpisteeseen. Kiusattu lähti, kiusaaja sai jäädä.
Vielä tänäänkin, vuosien jälkeen, tuo kaikki on selvänä mielessä. Eivät ne asiat unohdu. En ikinä anna anteeksi kiusaajalleni. Toivon, että ihmiset puhuisivat tästä vaikeasta asiasta koska tiedän etten ole ainoa joka tämän on joutunut kokemaan.
Työpaikkakiusaaminen voidaan tarvittaessa tutkia rikosprosessissa joko pahoinpitelynä tai sitten työturvallisuusrikoksena. Jälkimmäinen koskee kuitenkin enemmän esimiesten laiminlyöntejä asian selvittämisen osalta.
Suurin ongelma on todistaa kiusaamisen tapahtuminen.
Työpaikkakiusaamisen osalta näytön hankkiminen rikoksesta jää lähestulkoon aina kiusatun kontolle. Kiusaamisteot pitäisi pystyä todentamaan myös jälkeen päin jollain tavalla. Päiväkirjasta on tällöin apua, joskaan se ei yksinomaan riitä näytöksi. Lääkärintodistus tukee kantajan lausuntoa ja jos vielä löytää todistajan, niin juttu saattaa jo menestyä.
Työpaikkakiusaaminen on valitettavan yleistä ja on toiminnallisesti rinnastettavissa koulukiusaamiseen. Valitettavasti aina löytyy ihmisiä, jotka ovat mielestään muita parempia ja heillä on myös tarve osoittaa se vähintäänkin sille työpaikan hiljaiselle, josta ei ole sen enempää henkistä kuin fyysistä vastusta.
Ilmoita asiaton viesti
Näin vastavalmistuneena ja uutena työntekijänä, kuinka äskettäin palkattua päällikköä kiusattiin niin että hän teki itsemurhan. Kyllä se pysäytti.
Ilmoita asiaton viesti