Hyöty / huvi eläinten tappamisessa
Päivää lukijoille ja kunnioitus ihmisravinnolle
Ihme vollotus jonkun karhun kaatamisesta ja samaan yhteyteen liitän sen, että suomessa pitäisi perustaa karhujen kasvatus paikkoja, jotka hyödyntää kokonaisuudessaan ihmisten käyttöön – niin kansalaisille on enemmän tarjontaa liharuuista ja kun pellot ovat paketissa suurimmassa osassa suomea, sieltä löytyy reviiriä moniin elinkeino harjoitteisiin.
Lintuinfulenssa – sen perusteella kaikkinainen eläintuotanto suomesta täytyy lopettaa,,,,,,,,,,, en ole nähnyt uutisia, että Eu-alueella vaaditaan samoja toimenpiteitä muilta mailta, jossa katson jatkumoa siihen, et suomessa ei saa olla minkäänlaista omavaraisuutta, samaan aikaan kuitenkin suomessa on eri ruokatarjontaa – ettei possulihaa saisi olla ”kantaväestöllekkään tarjolla”, toisaalta on se ”hellyttävää, kun köyhä kansa rientää eläkeraha päivinä ulos syömään”, itse en sellaista harrasta, kun kokkailen omat ateriani.
Teurastuskäytännöistä ollaan suomessa hiljaa.
Hmm… mitenköhän kommentoisi.
(1) Eläimet ovat eläinten ruokaa. Niin myös me, mutta nykyisin osaamme paremmin puolustautua kuin savanneilla juoksemisen aikoihin satatuhatta vuotta sitten.
(2) Moraalinen velvoite on ihmistajunnan tuote. Eikä salli pahuutta vaan vaatii erityisesti ihmiselämän arvostamista, toissijaisesti kaiken elämän.
– Itse haluan painottaa kaiken elämän arvostamista ja sen pyhänä pitämistä. Sen vuoksi nyt esimerkiksi nyt keskustelussa olevan ammutun karhulapsen ruumiin ympärille sankaritekoa juhlistavien valokuva kääntää sisuskalujani.
– Vastaavia kuvia löytyy kyllä myös sotien ja siirtomaaherruuksien ajoilta, joissa voitonjuhlan kohteena ei ole eläin.
*** ****
Tuostapa seuraa pari päätelmääni, jotka ovat omiani.
(3) Jos ihminen on paha eläimillle, se on suurempi moraalinen vääryys kuin ihmisen pahuus toista ihmistä kohtaan.
(4) Olemassaolon oikeus on kaikella elämällä, mutta siinä myös on kuoltava jotta toinen eläisi.
(5) Tietoisuutensa vuoksi on ihmisen oltava erinomaisen arvostava, kunnioittava ja tarkka kun ”lopettaa erilaisten elämää”.
(5.1) Tuota kutsutaan tuotantoeläintaloudeksi tai metsästykseksi tai kalastukseksi. Siinä on oltava erinomaisen tarkka ja kunnioittava, että elämän lopettamisen käytänteet olisivat arvokkaat ja kunnioittavat. Tämä velvollisuus on ihmisen tietoisuuden ja suunnitelmallisuuden
hinta.
(5.2) Lähes kaikessa tuotantoeläintaloudessamme loukkaamme kuitenkin tällä hetkellä elämän arvostamisen ja kunnioittamisen periaaatetta.
****’ ****
Luulenpa että tilitykseni ”ihmislajin moraaliin ja luonnonoikeuteen” liittyen ajatellaan lapselliseksi. Se varmaan on sitä. Mutta tuossapa se moraalioppini syvimmät pilarit tulivatkin sitten kirjoitettua kaiken kansan tietouteen!
Ilmoita asiaton viesti
En itseäni liian tiukkoihin raameihin aseta, kuitenkin minulla on jonkinlainen elämän kunnioitus ja nimenomaan ihmis´elämän, josta keskusteluun täytyy ottaa koko maapallon maiden toiminnat, kun maapallo on meidän asuinpaikka – vaikka niihin ei ehkä pystyisi vaikuttamaan mitenkään, niin keskusteluissa erittäin harmittavasti pitäydytään vaan ”omissa nurkissa”, josta olen tehnyt johtopäätöksen ihmisten oikeista suojelumotiiveista.
Välillä katselen luonto-ohjelmia ja dokkareita, missä kerrotaan toimista joissain kohtaa maapalloa, niin yksittäisiä ihmisiä yrittää saada aikaan suojelua jollekkin sukupuuton kohteeksi joutuneelle eläimelle, niin miten rahan vallan edessä sitä saa, kun firmoissa alemmalla tahollakin saadaan kymmenyksiä, edistäessään firman etuja?
Kirjoitukseni oli ehkä närkästyminen siitä, ettei suomessa oikeasti toimita veronmaksajaraha lähtöisesti, vaan monien asioiden edessä vaaditaan kansalaisilta ryhtiä / leikitään moraalipoliiseja, eikä etiikasta ole tietoakaan.
Vaikka suomesta kaikkinainen tuotantoeläinten kasvatus lopettaisiin, se Eu:ssa olisi eräille maille siunaus, kun silloin suomessa alettaisiin rummuttaa lihansyönnin tärkeydestä, jota vain harvat ja valitut voisi ostaa – ehkä verontuottajilla olisi etuoikeus sitä saada, kun täytyy jaksaa tehdä hommia keskuskomitean tarpeisiin, ehkä vielä kaukaa haettu, mutta siihen ollaan menossa,,,,,,,,, ai niin ja kun suomi pitää Kiinaa kauppakumppanina, niin sieltä alettaisiin tuottaa myös lihaa, kuten nyt autoja + niihin liittyviä tarvikkeita, elikkä pienet maat ovat olleet / tulevat aina olemaan isompien palvelijoita, millä päättäjät saadaan tekemään haluamiaan päätöksiä sen isomman hyväksi – jossa ei edes ison karhun raadon edessä omatunto kolkuta.
Ilmoita asiaton viesti
Oravien tappaminen on hauskaa.
Ilmoita asiaton viesti
Oppiakseni paremmin ymmärtämään ihmisten eroavaisuutta kysyn nyt teiltä, arvoisa Jukka Salakari: miksi teistä oravien tappaminen on hauskaa?
Ilmoita asiaton viesti
En henkilökohtaisesti tiedä, mutta olen huomannut että pikkupojat mielellään kiduttavat hengiltä oravanpoikasia. Näyttää olevan kovin hauskaa.
Myös linnunpoikasten hirttäminen näyttää huvittavan poikajoukkoja.
Arvelen että kyseessä on vallan tunne, pystyy päättämään toisen olennon elämästä ja kuolemasta. Tappamisen viivyttäminen kiduttamalla nähtävästi ruokkii jonkinlaista sadistista taipumusta.
Ilmoita asiaton viesti
Joillekkin ihmisille se on vissiin hauskaa, mutta toissapäivänä kävelyllä käydessäni keskenkasvuinen orava oli jäänyt auton, niin pysähdyin siihen ja sanoin: siihen päättyi sinun elämä,,,,,, toivottavasti ei kitunut.
En kyllä ymmärrä kiduttamista, vaikka voihan tuonta eläinten kohtaloa pitää kiduttamisena, ja samaan hengenvetoon mietin, et mihin turkiseläinten sisälmykset menee – kun eikös nekin pitäisi kierrättää?
Valtaa me ihmiset kasvatamme monilla tavoin, jotka kaikki ei ole hyväksyttävää,,,,,,,,, josta mietin omaa elämääni poikieni yksinhuoltajana, kun määrittelin yhtäkin sanomaa: hei noudattavat ohjeitani niin kauan kun jalkansa ovat saman pöydän alla ja joutuivat pienestä osallistumaan kotihommiin voimiensa mukaan, kun minäkin jouduin silloin ja nyt noudattamaan yhteiskunnan sääntöjä,,,,,, ollen äitinä välillä ehkä liiankin joustava ja omaten sen pitkän vieterin ;). En kyllä kuulut että he olisivat eläinten kiduttamisiin osallistuneet, kun pikkupaikkakunnilla sellaiset ei pysy salaisuutena ja hyvä niin.
Ilmoita asiaton viesti