Kysymyksiä, vailla vastauksia nykyajasta

Kuinka monta miljoonaa ukrainalaista tai irakilaista USA on ottanut vastaan pakolaisina maaperälleen? 2015 Eurooppa otti vastaan: pelkästään Saksa miljoona irakilaista, Suomikin kymmeniä tuhansia. Suomessa on pian 40 000 Ukrainan sotapakolaista, kokonaisuudessaan Euroopan maat ovat ottaneet vastaan noin 10 miljoonaa ukrainasta. Ihmeellisintä on, että näitä henkilöitä ei mitenkään virallisesti rekisteröidä, joten heidän määrästään ei voi olla mitään selkeätä tietoa edes.

Olen aika vakuuttunut siitä, että tätä sotaa käydään yhtä paljon USA:n kuin Venäjänkin intresseistä, joten ukrainalaisilla ei ole juuri mitään sanavaltaa asiassa. Miten sitä heiltä voi kysyäkään, kun neljäsosa asukkaista on pakolaisina, kuka missäkin.  Vertaus Suomen talvisotaan on aivan mieletön. Ukrainan sotaa käydään aivan toisissa olosuhteissa. Suomi kävi sotaansa aivan yksin ja Suomella oli johtajat, joilla oli jonkinlaista suhteellisuudentajua Suomen omista voimavaroista. Osa suomalaisista joutui kärsimään ja kantamaan hyvin peitettyä katkeruutta. Kuulun itse niihin suomalaisiin, jotka kärsivät eniten: se on ikuista sotapakolaisuutta. Olihan niitä paljon saksalaisiakin, jotka joutuivat jättämään isiltä perittyjä maitaan Sleesiassa, Itä-Preussissa.

Järjetöntä tämä sotapropaganda, mitä nyt lietsotaan. Suin päin syöstiin Nato-syövereihin, ilman kansanäänestystä, vaikka perustuslaki vaatii sitä ulkovaltojen kanssa solmituista sopimuksista.

Tietysti kansa olisi varmasti äänestänyt Naton puolesta, mutta miksi kaiken täytyy tapahtua ilman harkintaa, panikoituna, miettimättä sitä mihin Suomi tullaan vetämään mukaan. Onko meillä varaa suojata Baltiaa sekä tehdä tarkastuslentoja Novaja Scotiasta Baltiaan.

Mitä on se demokratia, mitä länsivallat suojaa ja hellii. Onko se sitä, mitä tapahtui Afganistanissa ja Irakissa ja Vietnamissa ja Libyassa. Ovatko ne parempia maita USA:n demokratiakäsittelyn jälkeen? Eikö USA voisi panna oman maansa epäkohdat kuntoon? Vaikka tarjota kaikille kansalaisilleen kunnon koulutuksen ja terveydenhoidon? Onko USA tehnyt jälleenrakentamisen Irakin kaupungeissa?  Missä kunnossa ovat Irakin kaupungit? Pääministeri Lipponen kävi aikoinaan sopimassa presidentti Bush nuoremman kanssa Irakin jälleen rakentamisesta: siitä tulikin varsinainen kriisi. Olen vieläkin odottanut, milloin Suomen teollisuus alkaa saada tilauksia Irakin jälleenrakentamisesta.

USA:lla on paha tapa sekaantua kaikkeen, mutta ei ottaa vastuuta mistään. Eikö Suomen ole aika huolehtia itsestään ja olla puuttumatta  asioihin, jotka meille eivät kuulu. Ei Suomi ole maailman poliisi eikä sosiaaliviranomainen, vaan pikkuvaltio, jonka tulee tarjota kansalaisilleen jonkinlaisen turvallisuuden ja elintason.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu