Juhana Vartiainen ja uusliberaalin hallinnallisuuden ”taito”

Helsingin pormestari Juhana Vartiainen ja hänen johtamistapansa on saanut viime aikoina paljon palstatilaa. Vartiainen oli muun muassa luvannut, että Helsingin kaupunki kohdistaa suurimmat palkankorotukset pienituloisimmille työntekijöilleen. Myöhemmin selvisi käyneen sillä tapaa hassusti päinvastoin, että suurimmat palkankorotukset lipsahtivatkin jo ennestään kovapalkkaisimmille. Myöskään Vartiaisen väite Helsingin talousarvion valmistelusta vuonna 2021 ei näytä pitävän paikkaansa. Joku saattaa ehkä myös vielä muistaa Helsingin kaupungin pienoiset ongelmat palkanmaksussa.

Miksi Helsinki on ajautunut sekasortoon Vartiaisen johdossa? Mahdollisia selityksiä on nähdäkseni kaksi. Joko Vartiainen on vain liian kokematon johtaja, jonka selän takana kurittomat alaiset tekevät mitä lystäävät ja kaaos on valmis. Toinen vaihtoehto on se, että Vartiaisen johtamistapa on loogista seurausta siitä, miten hän hahmottaa hyvän poliittisen johtamis- ja hallinnointitavan.

Vaaka taitaa vääjäämättä kääntyä jälkimmäisen selityksen puolelle – Vartiaisen johtamisessa kun kiteytyy hienosti koko uusliberaalin hallinnallisuuden ”taito”. Tämän ”taidon” ehkä keskeisin opinkappale on talousasioiden depolitisointi. Vartiaisen halu lyödä kaupungin budjetti lukkoon ilman demokraattista keskustelua on oppikirjaesimerkki siitä, miten uusliberaali hallinta pyrkii rajaamaan talousasioita demokraattisen keskustelun ulkopuolelle.

Talous on Vartiaiselle ja hänen hengenheimolaisilleen epäpoliittinen ja luonteeltaan tekninen asia, jota koskeviin asioihin saavat lausuntaoikeuden vain oikeaoppisen koulutuksen saaneet ekonomit. Talousasioista tuleekin mielellään päättää teknokraattien kesken suljettujen ovien takana. Kun kyse on taloudesta, on demokraattinen keskustelu vain ikävä häiriötekijä, joka estää optimaalisen tehokkaan ja rationaalisen lopputuloksen saavuttamisen.

Toinen uusliberaalin hallinnallisuuden keskeinen oppi on, että ”huippuyksilöitä” kannustetaan rahalla, rahvasta ja duunareita tehostamisella ja niukkuuden jakamisella. Kun maailma hahmottuu kilpailuna ja markkinoina, ihmiset jakautuvat herkästi huippuihin ja taviksiin tai Vartiaisen omin sanoin jopa ”rikkaruohoihin”. Näitä erilaisia ihmistyyppejä hallitaan tietenkin erilaisin logiikoin.

Huippuja pitää kannustaa aina vaan parempiin tuloksiin rahallisella palkitsemisella, mutta kun tavisten potentiaali huippusuorituksiin on heikompi, olisi keskivertoihmisen palkitseminen suurin summin vain rahan hukkaan heittämistä. Tämän takia rahaa on lapioitava lisää lääkäreiden kaltaisille huippuyksilöille, kun taas hoitajat sun muut tavikset saavat tyytyä siihen minkä markkinateorian mukaan ansaitsevat.

Uusliberaali hallinnointi perustuu uuteen julkisjohtamiseen (New Public Management), jonka mukaan julkishallintoa on pyöritettävä samoilla opeilla kuin rahallisen tuloksen maksimointiin pyrkiviä firmoja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki mahdollinen pitää yksityistää ja liikelaitoistaa. Kun näin tehdään, päästään taas palkitsemaan niitä ihania huippuyksilöitä eli konsultteja ja dynaamisia muutosjohtajia samalla kun duunarien palkat työehtoshoppaillaan huonommiksi ja työnkuvaa muutetaan hektisemmäksi.

Tätä uusliberaalia hallinnointia on harjoitettu Helsingissäkin jo melko pitkän aikaa ja Vartiainen on vain yksi lenkki pitkässä ketjussa, vaikka hän onkin ideologian tyylipuhtain edustaja. Kokoomuksen loistavista vaalituloksista niin kunta- kuin eduskuntavaaleissa päätellen helsinkiläiset ovat ilmeisen tyytyväisiä tähän talousviisaudesta kumpuavaan hallinnointiin.

Jos jotain muuta haluttaisiin kokeilla, niin silloin olisi äänestettävä vallankahvaan jokin muu puolue kuin talousviisaudella profiloituva Kokoomus. Pelkästään sekään ei tietenkään auta, jos muilla puolueilla ei ole esittää minkäänlaisia vaihtoehtoja ajanhengen pyhittämälle ekonomistiselle johtamisopille.