Syöttääkö Kokoomus kulttuurisotiin keskittyneelle PS:lle myrkkypillerin?

Päähallituspuolueet Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat orientaatioiltaan kuin yö ja päivä. Kokoomus on edunvalvontaorganisaatio, jonka pääasiallinen tehtävä on ajaa suurpääoman ja omistajien intressejä suomalaisessa yhteiskunnassa. Kokoomuksella on siis vahva materialistinen orientaatio: sitä kiinnostaa vain ja ainoastaan omien eturyhmiensä materiaalisten intressien ajaminen ja kaikki muu on toissijaista ja alisteista tälle tavoitteelle.

Perussuomalaiset on puolestaan puolue, jolle symbolinen ja kulttuurinen ovat korostetun tärkeitä ulottuvuuksia. Persuilla on vahva kulttuurillinen missio ja materiaaliset asiat ovat sille toissijaisia. Persuille on paljon tärkeämpää saada voittoja kulttuurisodissa kuin edistää kannattajiensa materiaalisia etuja. Persujen kannattajat vaikuttavat olevan jopa valmiita tinkimään elintasostaan, jos sitä kulttuurisodan nimissä vaaditaan.

Persut on siis puolue, joka vie yhteiskunnallisen kamppailun materiaalisesta työmarkkinoiden ja sosiaalipolitiikan ulottuvuudesta symboliseen kulttuurisodan ulottuvuuteen. Tämä käy Kokoomukselle erittäin hyvin, sillä kulttuurisota vie yhteiskunnallista huomiota siltä materiaalisen tason vallankumoukselta, jossa pääoman valtaa suhteessa työvoimaan yritetään nyt vahvistaa ennen näkemättömällä tavalla. Persut on sikäli hyvin erikoinen ”työväenpuolue”, että se on valmis työvoiman kollektiivisen aseman heikentämiseen, kunhan se saa käydä rakkaita kulttuurisotiaan. Näin puolueiden välille syntyy win-win-tilanne: Kokoomus ei puutu persujen rasismiin ja kulttuurisotiin, kunhan persut suostuu vastavuoroisesti pääoman aseman vahvistamiseen työvoiman kustannuksella.

Persut ja turhautunut porvarillinen työväki

Persut on mielenkiintoinen ilmiö sen takia, että se on porvarillistuneen työvoiman puolue. Vasemmistolaisen luokkatietoisen työväenluokan marginalisoituminen on tehnyt tilaa työvoiman porvarillistumiselle, mikä on puolestaan mahdollistanut persujen nousun suureksi puolueeksi.

Nykyinen porvarillistunut työvoima – vaikka se tekisikin suorittavaa työtä – poikkeaa monin tavoin teollisen aikakauden työväenluokasta. Teollisen aikakauden vasemmistolainen työväenluokka oli itseymmärryksensä mukaan osapuoli yhteiskunnallisessa kamppailussa, jossa sen ja pääoman välillä vallitsi ratkaisematon ristiriita. Työvoiman ja pääoman antagonistista suhdetta hallitakseen työntekijät organisoituivat poliittiseksi liikkeeksi, joka pyrki edistämään työväenluokan intressejä kamppailussa pääomaa vastaan. Luokkatietoisuus ja solidaarisuus olivat työväenluokalle elinehtoja, koska ilman niitä yhteisen rintaman rakentaminen pääomaa vastaan olisi ollut mahdotonta.

Persut on puolestaan porvarillistuneen aikakauden puolue, joka edustaa työvoimaa vain valikoiden. Luokka on vasemmistolaisen analyysin käsite ja se viittaa kollektiiviin, kun taas persut on individualistisen aikakauden tuote, joka pyrkii pikemminkin tekemään erotteluja työväen sisään kuin puhuttelemaan kaikkia työtä tekeviä.

Persut edustaa sellaista työvoimaa, joka ei koe olevansa antagonistisessa suhteessa pääomaan, vaan joka ennemminkin samastaa intressinsä pääoman kanssa. Jos teollisen aikakauden työväenluokka ajatteli, että ilman työväenluokan tekemää työtä ei voi olla pääomaa ja sen kasvua, ajattelee nykyinen porvarillinen työvoima, ettei sillä olisi työtä ilman pääomaa. Niinpä se kokee olevansa kiitollisuudenvelassa pääomalle, tai ainakin se ajattelee, ettei sillä ole mitään keinoja voittaa tai kumota pääomaa.

Persut on siis kamppailunsa pääomaa vastaan hävinneen turhautuneen ja stressaantuneen työvoiman puolue. Porvarillisen aikakauden työväki on turhautunutta ja sen illuusiot on lyöty hajalle, mutta pahaa oloaan purkaakseen osa siitä on löytänyt itselleen uuden kamppailun. Tässä kamppailussa sen vihollinen ei ole pääoma vaan laiskat, heikot ja pehmeät ihmiset, jotka avokätinen feministinen hyvinvointiyhteiskunta paapoo piloille.

Persut ja kovuuden performanssitaide

Porvarilliselle ja individualistiselle työvoimalle on tärkeää esittää itsensä hyödyllisenä pääomalle. Niinpä porvarillinen työvoima tekee jatkuvasti diskursiivista ja performatiivista työtä osoittaakseen pääomalle, että se hyväksyy pääoman vaatimukset ja on sille hyödyllinen. Tästä osoituksena persumielinen työvoima mielellään piehtaroi kovuudessa: se vaatii kovia päätöksiä, se julistaa valmiuttaan uhrauksiin ja talouden talvisotaan.

Porvarillinen työväki suorastaan hekumoi maailman kovuudella. Se on valmis pääoman liittolaiseksi kamppailuun, jota käydään vasemmiston edustamia heikkoja, laiskoja ja pehmeitä ihmisiä vastaan. Näin olemme saapuneet tienhaaraan, jossa kovuusperformanssia esittävä porvarillinen työväki ja ay-liikkeen murskaamisesta haaveileva pääoma ovat löytäneet toisensa. Institutionaalisen politiikan tasolla tämä näkyy hallituksessa, joka perustuu Kokoomuksen ja persujen liittoon. Kokoomuslainen ”talousviisaus” sanelee realiteetit, ja persumielinen työväki hyväksyy ne ja osoittaa siten kovuutensa ja kelvollisuutensa.

Perussuomalaiset ottaa kuitenkin ison riskin jos se laskelmoi, että abstraktilla tasolla kovuuttaan performoivat työläiset syleilevät talouden talvisotaa siinäkin tapauksessa, että se sattuisi iskemään heihin itseensä. Työttömien ja pienituloisten haukkuminen on helppo harrastus niin kauan, kunnes oma työpaikka menee alta.

Nieleekö PS Kokoomuksen myrkkypillerin?

Kokoomus on opportunistisen kameleonttimainen puolue, joka osaa säätää viestiään ja ilmettään aina tarpeen vaatimalla tavalla. Jos ajanhenki on sellainen, että pääoman kasautumista palvelee parhaiten imelä viestintätoimistoliberalismi, Kokoomus muuttaa viestintäänsä ja yleisilmettään vaadittuun suuntaan. Jos taas puoluetoimistolla aistitaan, että kansa haluaa yrmyä kamreerimeininkiä, muuttaa kameleonttimainen Kokoomus viestintäänsä siihen suuntaan.

Kokoomukselle – siis toisin kuin persuille – materiaalisten intressien edistäminen on aina tärkeämpää kuin symboliset asiat, joilla on sille vain strategista merkitystä. Kokoomus ei ole koskaan onnistunut puhuttelemaan kovin hyvin työntekijöitä, mutta nyt sillä on hallituskumppani, jonka kulttuurisota ja kovuusvaatimukset puhuttelevat poliittisesti erittäin tärkeää ihmisryhmää, eli porvarillisia työläisiä. Nämä porvarityöläiset näyttävät olevan valmiita tinkimään materiaalisista eduistaan symbolisten ja kulttuuristen voittojen vuoksi, ja sekös Kokoomukselle passaa.

Persuhenkinen työväki antaa ja tuottaa suostumusta talouspolitiikalle, joka hyvin todennäköisesti on hieman pidemmällä aikavälillä vahingollista sille itselleen ja koko työväelle. Siksi Kokoomuksen on pidettävä hallitus kasassa ja runnottava uudistukset nopeasti läpi, koska uudistukset on tehtävä ennen kuin persuhenkinen työväki kyllästyy kulttuurisotaan ja alkaa vaatia materiaalisia hyötyjä itselleen.

Näyttää siltä, että Kokoomus on haistanut veren: sillä on nyt kokematon ja symbolisiin asioihin keskittyvä hallituskumppani, joka on valmis tekemään politiikkaa, joka on sen oman kannattajakunnan materiaalisten etujen kannalta vahingollista, mutta hyödyttää Kokoomuksen intressiryhmiä. Kokoomukselle ei enää välttämättä koskaan tule vastaavaa saumaa toteuttaa tavoitteitaan.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että poliittisesti kokematon Perussuomalaiset on valmis nielemään Kokoomuksen tarjoaman myrkkypillerin. Persut luottaa siihen, että sen kannattajille kulttuurisota, kovuuden performoiminen ja köyhimpien mätkiminen antavat niin suurta tyydytystä, ettei heitä haittaa, vaikka hallituksen talouspolitiikka osuisi heidänkin materiaalisiin etuihinsa.

Voiko PS hallita kannattajiaan ikuisesti pelkillä sirkushuveilla, vai pitääkö heille antaa joskus hieman leipääkin? Jos persujen kannattajat kyllästyvät pelkkiin sirkushuveihin, voi puolueella olla edessään kylmät ajat Kokoomuksen kyljessä.