Metsä antaa nöyrälle

Viime viikonloppu oli ensimmäinen viikonloppu kuukauteen, etten ollut yökunnissa metsällä vuosi vuodelta harvenevilla saloilla. Paljon metsässä liikkuessa alkaa väkisinkin kiinnittää huomiota metsien tilaan.  

Yle uutisoi kesällä (25.6.), kuinka Suomi on yksi huonoimpia metsien monimuotoisuuden säilyttäjiä. Väite on kova. Kun hakkuut on toteutettu niin, että metsästä on viety lähes kaikki puuaines, on metsäluonnon monimuotoisuus heikentynyt, muotoili asian Luonnonvarakeskuksen tutkija Ilkka Vanha-Majamaa Ylen viime kesän uutisessa. Onneksi ajoista, jolloin koko metsä saatettiin parturoida risuineen ja kantoineen, on herätty pohtimaan järkevämpiä puunkorjuumuotoja.  

Kysymys metsien hoidosta ja kestävästä käytöstä eri ulottuvuuksineen on monisyinen vyyhti, jossa risteävät niin metsäteollisuuden, luontoarvojen kuin kestävän kehityksen eri ulottuvuudet. Pasi Reunanen ja Atte Komonen kirjoittavat Kanava-lehdessä (7/19), kuinka juhlapuheissa metsien käyttö on kestävällä pohjalla. Kuitenkin, kun kestävyystavoitteet alkavat varjostaa metsäteollisuuden ja kansantalouden tavoitteita, joudutaan eri tavoitteita pohtimaan ja arvottamaan.  

Metsissä kävellessään jokainen voi itse pohtia, miten tavoitteet ovat vuosikymmenten aikana asettuneet. Yhdeksi indikaattoriksi voi ottaa metsien monimuotoisuuden nykytilan sekä siis sen, miltä metsät todella näyttävät. Aidot salomaat alkavat olla harvinaisuuksia.  

Kenties suurin häväistys metsiämme kohtaan on ollut asettaa valtiovallan toimesta viime vuosien aikana tulostavoitteet Metsähallitukselle, joka huolehtii valtion maista ja mannuista. Tulostavoitteisiin pyrittäessä muun muassa hitaasti kasvavia ikimetsiä on hätäpäissään kaadettu Lapissa. Samoilla lämpimillä tulipaikkojen ylläpitoa on annettu yhdistysten vastuulle, myyty pois tai purettu koko 2010-luvun ajan. Myös muuta kuin metsäomaisuutta, kuten varaustupia parhailla paikoilla, on myyty maksukykyisille.  

Näiden toimien kohdalla voi aiheellisesti pohtia, mitkä arvot ohjaavat metsä- ja erityisesti luontopolitiikkaa Metsähallituksen kohdalla, jonka voisi kuvitella kuvastavan kansallista tahtoa.  

On toki niinkin, että Metsähallitus on kehittänyt toimintaansa, kohdentanut resurssejaan suosituimpiin taukopaikkoihin ja hoitaa osaa niistä ensiluokkaisesti – jopa liiankin. Havahduin nimittäin kesällä eräällä tuvalla pohtimaan, että tarvitseeko taukopaikalla liiterin olla täynnä valmiiksi pilkottuja puita? Esteetön ja kaikille mahdollinen retkeily on toki hieno asia, mutta toisaalta luonnossa liikkujan tulisi myös oppia pärjäämään hieman omillaan vaikkapa isompia pölkkyjä itse pienentäen. 

Paljon puhutaan suomalaisten luontosuhteesta. Luontosuhteita on varmasti yhtä monta kuin luonnossa kulkijoitakin. Kuitenkin näen, että kestävään luontosuhteeseen kuuluu se, että joidenkin asioiden eteen joutuu näkemään hieman vaivaa: metsä antaa kyllä nöyrälle ja pitkään. Olkoon kyseessä sitten yksittäinen kulkija tai suurempi instituutio, joka luo puitteita laajemmalle yleisölle toteuttaa luontosuhdettaan.  

Kesällä 2020 ennätysmäärä ihmisiä vieraili kansallispuistoissa ja muissa luontokohteissa ympäri maamme. Kun ihmiset heräävät kulkemaan luonnossa, on puitteiden oltava riittävän kunnossa ja sellaisia, että ne samalla kasvattavat kunnioittamaan ympäröivää luontoa.  

Valmiiksi pilkotut puut menevät jo vähän tämän tavoitteen yli.

* Teksti on julkaistu Iisalmen Sanomissa 15.10.2020.

Pulkka

Juuret syvällä Savossa, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Iisalmessa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu