Kaikenlaista VIHAA kaikkialla

Vihapuhetta pyritään saamaan rangaistavaksi, mutta yhä uusia vihan muotoja ilmenee jatkuvasti. Tässä kirjoituksessa käsittelen vihailmiöitä, joita on jo löydetty tai joita todennäköisesti tullaan löytämään.

Vihasymbolit, vihamemet ja vihaeleet

Vihasymboleista tulee monelle ensimmäisenä mieleen natsilippu ja natsitervehdys. Niiden käyttämistä pyritään estämään, koska ne levittävät vihaa. Uusia vihasymboleita kuitenkin syntyy jatkuvasti netin likaisissa syövereissä. Näistä esimerkkeinä ovat Pepe-sammakko ja OK-käsimerkki. Molempien kuvittelisi olevan varsin viattomia asioita itsessään, mutta ikävä kyllä niistä on tullut vihan välineitä, koska vihaa lietsovat ihmiset levittävät niitä. Miten vihalainsäädäntö saadaan pysymään vihasymbolien perässä?

Tuorein vihasymboli on varmaan ”Ihmisyys velvoittaa” -kahvimukit, joita vihajohtajat käyttävät tankatakseen itseensä lisää vihaa ja kofeiinia. Ensimmäinen erä mukeja saatiin poistettua myynnistä, mutta uusia vihakuppeja painetaan jatkuvasti.

Vihavaatteet

Vihavaatteillakin on pitkät perinteet. Ensimmäisenä keksin Ku klux klanin valkoiset kaavut, natsiuniformut ja hieman uudempana pilottitakit. En tiedä tulisiko tämmöiset vihavaatteet kieltää koska niiden käyttö jo itsessään herättää paheksuntaa. Aivan uusinta vihamuotia ovat mustat hupparit, joita vihan vallassa katuja partioivat henkilöt käyttävät. Voisiko musta huppari olla vihavaate? Jos näin on, mihin mellakoivat anarkistit aikovat tämän jälkeen pukeutua?

Entäpä kulttuuriin liittyvät vaatteet? Voiko vaikkapa intiaanipäähineestä tulla sellainen, jos väärä henkilö käyttää sitä? Ovatko kansallispukumme vihavaatteita, kerta ne viittaavat kansallismielisyyteen, mikä puolestaan voidaan nähdä ulossulkevana me-he -ajatteluna? Jos näin on, koskeeko sama myös saamelaispukua? Vai riippuuko vihastatus henkilöstä, joka asuja käyttää? Eli mikäli hyvä henkilö käyttää kyseenalaista asua, asia on ok ja vice versa.

Vihakuvaaminen

Vihapuheiden rinnalle on tullut pelottava uusi ilmiö, vihakuvaaminen. Tämä täytyy jakaa kolmeen osaan teknisistä syistä: 1) Vihastriimaus 2) Vihavideokuvaus 3) Vihavalokuvaus. Kaksi ensimmäistä tapahtuu, kun väärät ihmiset menevät hyvien ihmisten tilaisuuksiin joko striimaamaan tapahtumia tai videokuvaavat sen myöhempää vihakäyttöä varten. Tietääkseni he vain kuvaavat, joka on ymmärrettävää koska samalla häiriköinti kuvatessa tekisi kuvaamisesta varsin vaikeaa. Tässä, kuten memeissäkin, ongelma ei ole kuvaaminen julkisella paikalla tai julkisessa tilaisuudessa. Väärää asiassa on se, että väärät henkilöt tekevät sitä.

Kolmas kohta, eli vihavalokuvaus taas saattaisi olla vihan ikuistamista valokuvaan. Tässä kuvauksen kohteena eivät olekaan hyvät ihmiset vaan pahat väärät ihmiset. Erityisen tuomittavia ovat kuvat, jossa väärä ihminen esiintyy vielä vääremmän ihmisen tai useiden ihmisten kanssa. Hyvien ihmisten kannattaa vältellä joutumasta vihakuvaan väärien ihmisten kanssa tai viha voi tarttua.

Vihaläsnäolo ja vihaolemassaolo

Kerta vihakuvaaminen pitäisi kieltää tai sitä pitäisi rajoittaa hyvien ihmisten läheisyydessä, olisiko tuon vihakuvaajan kuitenkin sallittua oleskella samalla alueella ilman, että hän vihakuvaa? Esimerkkitapauksen perusteella luulen, että vastaus on ei. Tämä tarkoittaa sitä, että vihaläsnäolon ei pitäisi olla sallittua. Ehkä tämä vaatisi lainmuutosta, joka mahdollistaisi henkilön rekisteröimisen vihahenkilöksi, jonka perusteella hänen vihaläsnäoloaan voitaisiin hillitä.

Vaan entäpä jos tuo vihahenkilö ei vihakuvaa eikä edes vihaläsnäole, vaan pelkästään on olemassa? ”Ei natseja Tampereelle/Helsinkiin/jne, ei natseja mihinkään!” –huudot viittavat siihen, että on olemassa myös vihaolemassaoloa! Oletan huutajien pitävän natseja vihahenkilöinä ja toivovan, että he eivät olisi missään, eli lakkaisivat olemassaolemasta. Heti ei tule mieleen, miten vihaolemassaolo voitaisiin estää moraalisin keinoin.

Vihatykkääminen ja vihahymiö

Maailma on mennyt kaameaksi paikaksi, kun myös tykkääminen voi olla vihaa. Esimerkin lailla viha ilmenee sosiaalisessa mediassa sillä, että väärät ihmiset tykkäävät hyvän ihmisen julkaisusta ja vieläpä käyttäen vääränlaista hymiötä. Onneksi tässä tapauksessa hyvät ihmiset saivat vihan taltutettua käyttämällä itse erilaisia tykkäyshymiöitä, jolloin näkyviin jäivät vain kivat tykkäykset.

On mahdollista, että vihatykkäämistä tullaan vielä kokemaan. Kuvitelkaa mitä tapahtuu, jos väärän puolueen väärä puheenjohtaja tykkää jonkun hyvän puolueen puheenjohtajan päivityksestä ja väärän johtajan väärät kannattajat tulevat paikalle ja tekevät saman? Sitten somen algoritmit nostavat tätä julkaisua paremmin näkyviin väärien ihmisten tykkäämänä. Pitäisikö väärien ihmisten tykkäämisiä pystyä poistamaan tai voisiko heitä estää tykkäämästä, jolloin hyvät julkaisut säilyisivät puhtaina? Onko olemassa myös vihatykkäysmaalitusta?

Vihamedia

Valemediahan on meille kaikille tuttu. Onko kukaan vielä tajunnut, että valemedia voi olla samalla myös vihamedia = valevihamedia tai vihavalemedia? Sen lisäksi että nuo mediat eivät perustu hyväksyttyyn totuuteen, eivät kuulu JSN:ään tai mene läpi faktantarkistuksesta, niistä tihkuu läpi viha, joka koko toiminnan perustana on. Milloin tämmöinen yhteys vihan ja valheen välillä huomataan?

Vihatutkimus ja vihafaktat

Myös numeroihin nojaava tiede voi saastua vihasta. Milloin käsitämme, että tiettyjen tutkimusten motiivina ei ole tieto, vaan viha? Vaikka vihatutkimus saattaakin perustua faktoille, ei näitä faktoja pitäisi nostaa esille sillä ne asettavat tietyt, vihatutkijoiden vihaamat henkilöt tai ryhmät vihan kohteeksi. Näin tiedosta tulee vihafaktaa. Niin ei saisi päästä käymään. Vastuullinen tutkimus ottaa huomioon tiedon aiheuttaman vihan ja suodattaa tulokset sen mukaan.

Vihaäänestäminen

Myöskään rakas demokratiamme ei ole suojassa vihalta. Järjestelmään kun sisältyy sellainen ikävä koukku, että kaikki saavat äänestää – myös väärät ihmiset. Tämä johtaa siihen, että hyvät tai väärät ihmiset saattavat päästä valta-asemiin väärien ihmisten äänillä. Tämmöinen ei ole hyvä asia, mutta asian korjaaminen on vaikeaa purkamatta demokratiaa. Toisaalta jos väärien ihmisten äänestyskäyttäytyminen jokatapauksessa tuhoaa demokratian, niin mikseipä sitä voi lakkauttaa hallitusti? Toinen vaihtoehto on äänestää uudestaan niin monta kertaa, että saadaan edes jollain tavalla hyväksyttävä äänestystulos. Tämä ei tosin ratkaise sitä, että miten hyvä ihminen voi ottaa vastaan luottamusaseman, jos on saanut sen väärien ihmisten vihaäänillä. Eräs ratkaisu olisi sallia äänestäminen vain niille hyville ja vastuullisille ihmisille, jotka eivät ole vihahenkilörekisterissä. Tämä taas rikkoisi yhdenvertaisuutta, mutta kaipa siihen sellainen poikkeus voitaisiin lisätä kirjaamalla lakiin, että vihahenkilöiden kohtelu eri tavalla ei riko yhdenvertaisuutta.

Vihajohtopäätös

Vaikka vihaa on ja löytyy kaikkialta, ei sille pidä antautua. Viha täytyy nostaa esiin. Jossain vaiheessa pelkkä vihan havaitseminen ei riitä vaan täytyy myös alkaa pohtia, mitä olemme valmiita tekemään vihan kitkemiseksi. Voisimmeko estää vihan vallassa olevia vääriä ihmisiä äänestämästä tai tahraamasta tunnearvokkaita vaatteita vihallaan? Mikä vihan muoto tulisi estää ensimmäisenä? Voisimmeko poistaa vihaihmiset kokonaan vain nappia painamalla?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu